Pikkaraisen kirjakammi

Julkisessa keskustelussa on puhuttu ihmisten turvattomuudesta yleisesti. Tällainen keskustelu saa helposti sellaisia piirteitä missä vaaditaan pelkästään kovempia rangaistuksia tai tiukempia keinoja viranomaisille puuttua asiaan. Vähemmän on mielestäni puhuttu siitä, miten yksineläjä, usein vanhus, selviää yksinkertaisesta arjesta, jos hän loukkaa itsensä vaikkapa kotitapaturmassa? Usein lapset asuvat kaukana, eikä ystäviäkään aina ole auttamassa. Viranomaiset kyllä auttavat mutta avun saaminen voi kestää pitkäänkin. Kaikki eivät kykene edes hakemaan apua tai kynnys avun pyytämiseen on liian korkea. Hädässä olevan ihmisen asema on hyvin hankala ja odottavan aika on pitkä. Ihmisen turvattomuuden ongelmat tulivat mieleeni, kun luin Roman Schatzin viime syksynä ilmestyneen romaanin nimeltään Kohtaus. Kirjan on kustantanut Otava. Vuonna 1960 Länsi-Saksassa syntynyt Schatz muutti Suomeen rakkauden perässä vuonna 1986 ja on Saksan ja Suomen kaksoiskansalainen. Hän on toimittaja ja ki

Ilokseni olen huomannut, että kotipaikkakuntien lähihistoria on alkanut kiinnostaa ihmisiä. Olen vetänyt jo pitkään kansalaisopistossa Kemijärven lähihistoriaa käsittelevää muistelupiiriä ja osanotto on ollut kohtalainen. Samanlaisia kokemuksia on muiltakin paikkakunnilta. Vanhempien ja isovanhempien tavallinen arki kiinnostaa ihmisiä. Myös kirjallisuudessa on havaittavissa samanlainen ilmiö. Omakustanteina tai alueellisten kustantamoiden kustantamina ilmestyy paljon kaunokirjallisia teoksia, jotka liittyvät kiinteästi eri paikkakuntien entisajan arkiseen elämään. Anne Laurila on sukeltanut ylisen Kemijokivarren, nykyisen Savukosken, elämään reilut sata vuotta sitten. Hänen kaksiosaiseksi ajatellun romaaninsa ensimmäinen osa ilmestyi viime vuoden puolella ja on nimeltään Mettä-Hannun Selma. Kirjan on kustantanut Väyläkirjat. Toisen osan pitäisi ilmestyä tänä vuonna. Aikaisemmin Anne Laurila on julkaissut isovanhempiensa elämää kuvaavat Kummunranta-teokset. Romaanin Mettä-Han