Pikkaraisen kirjakammi

Kun Suomen kansallista identiteettiä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä rakennettiin, kirjoitettiin myös lapsille ja nuorille monenlaista kirjallisuutta. Venäläisiä vastaan taistelleet menneisyyden sankarit tehtiin suomalaisiksi, vaikka koko käsitettä ei vielä ollut olemassakaan. Suomen kuvitteelliseen menneisyyteen sijoittuvia historiallisia romaaneja kirjoittivat mm. Sakari Topelius, Kyösti Wilkuna ja Santeri Ivalo. Heidän kirjoittamista romaaneista muokattiin lyhennettyjä nuortenkirjoja. Näiden fiktiivisten romaanien tapahtumat ymmärrettiin historiankirjoitukseksi ja useampi sukupolvi varsinkin oppikoulussa oppi väärin maamme menneisyyttä. Myös tänään kirjoitetaan historiasta kuvitteellisesti. Taalintehtaalla Kemiön saarella asuva Juha Ruusuvuori on sukeltanut asuinalueensa eli Saaristomeren ja sen saariston menneisyyteen aivan tuoreessa romaanissaan Piraatin perintö. Kirjan on kustantanut WSOY. Vuonna 1957 syntynyt Ruusuvuori on vuodesta 1984 alkaen kirjoittan

Tähän aikaan, jolloin musta voidaan väittää valkoiseksi tai oikea vääräksi ilman että vastaväitteille olisi mitään sijaa, yksi keskeinen piirre monissa julkisuuden henkilöissä on ylimielisyys. Ylimielinen ihminen pitää itseään kaikkia muita tärkeämpänä ja uskoo olevansa aina oikeassa. Faktoista ei tarvitse välittää. Ylimielinen ihminen luo itse säännöt, joita muiden pitää noudattaa mutta hänestä itsestä ei ole niin väliä. Ylimielisyyteen liittyy olennaisesti ylpeys omasta itsestään, vaikka sille ei olisi mitään katetta. Tietokirjailija Ari Turunen julkaisi vuonna 2010 ylimielisyydestä ensimmäisen kirjansa Ettekö te tiedä, kuka minä olen. Nyt, kun kaikenlainen ylimielisyys on vuosikymmenessä moninkertaistunut, on Turunen kirjoittanut kirjalleen jatkoa. Hänen kirjansa Ettekö te vieläkään tiedä, kuka minä olen alaotsakkeena Ylimielisyyden kultainen kirja ilmestyi äsken Atenan kustantamana. Vuonna 1966 syntynyt Ari Turunen on työskennellyt viestinnän johtotehtävissä ja toimittajana. Hä

Aktiivisena ay-miehenä mutta jo eläkeläisenä olen huolissani seurannut ay-liikkeen arvostuksen laskua. Yhä useampi nuori kokee ay-liikkeen vieraaksi, eikä liity oman alansa ammattiliittoon töihin tullessaan. Tämä on seurausta sekä ay-liikkestä itsestään mutta ennenkaikkea Suomen oikeistohallitusten pitkään jatkuneesta ay-liikkeen mollauksesta. Tähän on työnantajapuoli mielellään tarttunut ja lisännyt omat mausteensa. Ay-liikkeen omana syynä arvostuksen ja jäsenmäärän vähenemiseen varmasti on nuorille vieraat perinteiset toimintatavat ja muutoksen pelko. Sisältänähdyn kokemuksen ay-liikkeestä ja siellä toimivista ihmisistä tarjoaa toimittaja Vesa Somppi viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Matti Huutola, alaotsakkeen Heikomman puolella. Kirjan on kustantanut Otava. Vaikka kirja ilmestyi viime vuonna, on se yhä hyvin ajankohtainen. Vaatimukset paikallisesta sopimisesta vain kiihtyvät ja samanaikaisesti aktiivisesti unohdetaan kolmikannalla saadut hyvät tulokset. Yhdessä sovitt