Roman Schatz Kohtaus Otava 2022


Julkisessa keskustelussa on puhuttu ihmisten turvattomuudesta yleisesti. Tällainen keskustelu saa helposti sellaisia piirteitä missä vaaditaan pelkästään kovempia rangaistuksia tai tiukempia keinoja viranomaisille puuttua asiaan. Vähemmän on mielestäni puhuttu siitä, miten yksineläjä, usein vanhus, selviää yksinkertaisesta arjesta, jos hän loukkaa itsensä vaikkapa kotitapaturmassa? Usein lapset asuvat kaukana, eikä ystäviäkään aina ole auttamassa. Viranomaiset kyllä auttavat mutta avun saaminen voi kestää pitkäänkin. Kaikki eivät kykene edes hakemaan apua tai kynnys avun pyytämiseen on liian korkea. Hädässä olevan ihmisen asema on hyvin hankala ja odottavan aika on pitkä.

Ihmisen turvattomuuden ongelmat tulivat mieleeni, kun luin Roman Schatzin viime syksynä ilmestyneen romaanin nimeltään Kohtaus. Kirjan on kustantanut Otava. Vuonna 1960 Länsi-Saksassa syntynyt Schatz muutti Suomeen rakkauden perässä vuonna 1986 ja on Saksan ja Suomen kaksoiskansalainen. Hän on toimittaja ja kirjailija sekä tehnyt monenlaisia esiintymisiä julkisuudessa. Jo kymmenen vuotta hän on vetänyt suosittua suoraa keskusteluohjelmaa Yle Radio 1:ssä. Hän on myös julkaissut monenlaista kirjallisuutta.

Romaanin tarina on pysähdyttävä. Reilut viisikymppinen mies on matkalla autollaan Keski-Suomesta kotiin Helsinkiin. Bensa ei riittä kotiin asti, joten hän tankkaa autonsa. Samalla hän aikoo juoda kupin kahvia ja polttaa toisen jäljellä olevista tupakeista. On korona-aika ja ihmisiä on vähän liikkeellä. Tankkauksen jälkeen mies pysäköi autonsa huoltamon takapihan parkkipaikalle, jossa ei ole muita autoja. Tupakan jälkeen mies istahtaa autoonsa ja kiinniittää turvavyön. Ennen kuin hän käynnistää autonsa iskee aivoinfarkti. Lyhyen tajuttomuuden jälkeen mies ei pysty liikuttamaan eikä tunne mitään. Ainoastaan näkö, kuulo sekä järki pelaavat, siinä kaikki.

Mies ei ehtinyt käynnistää autoaan mutta radio on aiki iskelmäkanavalla. Siitä tuleekin olennainen osa romaanin tarinaa. Mies ei ole iskelmien rakastaja ja ihmettelee, miksi radiosta tulee moista moskaa? Sitä on kuitenkin kuunneltava, kun ei kykene vaihtamaan asemaa tai sulkemaan koko toosaa. Romaanin aikana mies kommentoi kaikkiaan 42 kuulemaansa kappaletta. Pääasiassa kommentit ovat murskaavia tai vähintään ihmetteleviä. Ehkä jonkinlainen elitismi kuultaa miehen ajattelussa, sillä vain jazz ja klassinen musiikki ovat kunnon musiikkia.

Kun ihminen ei pysty tekemään mitään muuta kuin näkemään pienen kaistaleen auton sisältä ja hieman ikkunasta ulos, kuulemaan radion ja vähäisiä ääniä auton ulkopuolelta, aika tulee pitkäksi. Aluksi mies hätääntyy mutta ymmärtää rauhoittua, koska ei voi tilalleen mitään.

Mies tietenkin kuulee, kuinka vaimo ja lapset soittavat useita kertoja kunnes kännykän akku loppuu. Kun yöllä vielä alkaa sataa lunta ja auto peittyy lumivaippaan, ulkopuolinen maailmakin hiljenee ja näkymä auton sisällä pimenee. Radio kuitenkin jaksaa piinata miestä imelillä ja tekoreippailla kappaleilla. Aika kuluu hitaasti ja mies turhautuu, oikeastaan kiukustuu, koska kukaan ei tule häntä auttamaan. Koronarajoitukset ovat hiljentäneet liikenteen minimiin ja huoltamon aukiolokin on lyhentynyt. Ajatuksissaan mies voi kuitenkin tehdä mitä vain ja kyllä hän tekeekin. Lukija saa paljon matkustaneelta mieheltä teräviä ja humoristisia kommentteja paikoista eri puolilta maailmaa.

Vaikka aika kuluu hitaasti, päivä vaihtuu lauantaiksi ja lopulta sunnuntaiksi. Miehen tajunta säilyy melko selkeänä. Ehkä hurjat ajatukset ja tulevaisuuden suunnitelmat auttavat miehen sinnittelyssä. Lopulta mies alkaa nähdä näkyjä tai unia häilyessään tajunnan rajamailla. Viimein sunnuntaina päivällä mies löydetään autostaan ja hänet viedään helikopterilla sairaalaan. Mies ehti olla autossaan melkein kaksi vuorokautta. Ehkä sopivan kylmä ilma pelasti hänen henkensä.

Roman Schatzin Kohtaus on karu kuvaus siitä, miten ihmiselle voi pahimmassa tapauksessa käydä. Schatz kuvaa miehen tajunnan kautta nykyhetken maailmaa, missä hyvää ajatellen toimitaankin päinvastoin. Ihmiset pakotetaan enemmistön nimissä toimimaan järjettömästi. Ryhmän paine on niin kova, että vaatii vahvaa itsetuntoa ja mieltä toimia tuota painetta vastaan. Mutta miten miehelle lopulta kävi tässä tositapahtumiin perustuvassa romaanissa? Sen saat selville, kun luet Roman Schatzin valtavirrasta poikkeavan romaanin.


Juha Pikkarainen

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jaakko Kolmonen Leivinuunit ja uuniherkut Patakolmonen ky 2008

Satu Itkonen: Martti Huuhaa Innasen susia ja suonuijia Pohjoinen 1994

Timo Leskelä (toim.) Kultaiset koululaulut vanhoilta ajoilta Tammi 2008