Pikkaraisen kirjakammi

25.10.2020 Ennen, kun ihmiset asuivat koko elämänsä paikoillaan, eivätkä muuttaneet synnyinsijoiltaan minnekään, omat vanhemmat hoidettiin perhepiirissä. Oli aika tavallista varsinkin maaseudulla, että samassa perheessä asui useampi sukupolvi. Kun ihmisten elintaso alkoi nousta, muutettiin kaupunkeihin ja elinikäkin piteni, piti myös vanhempien hoitaminen järjestää uudella tavalla. Rakennettiin massiivinen vanhainkotijärjestelmä, jota on viimevuosina alettu taloudellisista syistä purkaa. Vaikka lainsäädäntö ei Suomessa velvoita lapsia huolehtimaan vanhemmistaan, on yhä enemmän alettu puhua moraalisesta vastuusta. Puhutaan myös siitä, että tyttäret joutuvat huolehtimaan vanhempiensa arjesta. Tämäkin asia on muuttumassa, sillä minä ja moni tuttavamies hoitaa tai on hoitanut vanhempiensa asioita. Peter Sandström käsittelee uusimmassa romaanissaan Rakkaus on kesy eläin vanhenevan miehen elämää ja roolia. Kirjan on suomentanut Outi Menna ja kustantanut S&S. Uudessakaarlepyyssä vuonn

19.10.2020 Sanonta ” niin katoo mainen kunnia” tulee mieleen, kun lukee pitkänlinjan toimittajan ja uutismiehen Jyrki Koulmiehen muistelmia, jotka ilmestyivät äsken Kariston kustantamina. Muistelmien Koulumies riittää esipuheessa tekijä kirjoittaa miten hänelle tehtiin sydämen läppäoperaatio joulukuussa 2018. Operaatio onnistui hyvin mutta vanhasta läpästä irronneet kaikkihiukkaset aiheuttivat vähäisiä näkö- ja tasapainohäiriöitä. Ajokortti pantiin hyllylle kolmeksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen nuorehko hoitaja teki Koulumiehelle muistitestin, missä pyysi tätä muistelemaan mitä kaikkia on tehnyt. Koulumies kertoi lyhyesti pitkästä toimittajanurastaan eri puolilla maailmaa ja erityisesti televisiossa, missä vierähti melkein 30 vuotta. Nuorehkolle testaajalle kaikki tuo tuntui olevan uutta ja outoa. Lisäksi hän väitti ettei ikinä ole nähnyt Koulumiestä ainakaan televisiossa. Tämä kai todistaa jotakin Jyrki Koulumiehen ammattitaidosta. Tärkeintä ei ole toimittajan henkilö ja ulkonäkö va

11.10.2020 Kaikkien kansakuntien kirjallisuudenhistoriaan kuuluu yleensä vai yksi tai korkeintaan kaksi kirjailijaa, joista puhutaan kansalliskirjailijana. Kyse ei ole mistään virallisesta arvosta vaan nimityksestä tai asemasta. Harvoin kansalliskirjailijan nimitys saadaan kirjailijan eläessä, yleensä nimitys annetaan jälkikäteen. Meillä sai kansallisrunoilijan aseman Maammelaulun kirjoittaja J. L. Runeberg jo eläessään, vaikka hän kirjoitti runonsa ruotsin kielellä. Suomenkielisen kirjallisuuden perustajana pidetään Aleksis Kiveä mutta kansalliskirjailijaksi häntä alettiin nimittää vasta kymmeniä vuosia kuoleman jälkeen 1900-luvun alkuvuosina. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta toisen kansalliskirjailijamme Väinö Linnan syntymästä. Linna lunasti asemansa kansalliskirjailijana kahdella romaanillaan, joiden asema kaikkien suomalaisten lukemistossa on kiistaton. Nämä romaanit Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla muuttivat myös suomalaisten käsityksiä sisällissodasta ja

4.10.2020 Ei-toivottu raskaus ja sitä seurannut yksinhuoltajuus tai epätoivossa ja epämääräisissä oloissa tehty laiton abortti, ei tänä päivänä Suomessa ole todellisuutta, vaikka joissakin Euroopan maissa se on totisinta totta. Vielä 1960-luvulla, jolloin tieto sukupuoliasioista puhumattakaan ehkäisystä oli häpeän ja tabujen takana, asiat meilläkin olivat toisin. Suomeen säädettiin kovan väännön jälkeen vuonna 1970 uusi aborttilaki. Vaikka laki rajasi aborttioikeutta voimakkaasti, Lääkintöhallituksen antama ohje teki abortista lähes vapaan ennen 12. raskausviikkoa. Sukupuolivalistus ja parantuneet ehkäisymenetelmät ovat vähentäneet aborttien määrää huippuvuoden 1973 23 000 tämän päivän 10 000 tapaukseen. Toimittaja ja kirjailija Satu Vasantola on toisessa Tammen kustantamassa romaanissaan nimeltään Kaikki kadonneet tarttunut laittomien aborttien mukanaan tuomiin ongelmiin. Ajallisesti tarina etenee 1960-luvun puolimaista aina tähän päivään asti. Satu Vasantola on syntynyt vuonna