Pikkaraisen kirjakammi

31.3.2019 1960- ja 70-luvuilla Suomessa alettiin julkaista runsaasti pokkareita eli taskukirjoja. Kirjapainotekninen oikea termi on nidos eli pehmeäkantinen kirja, jossa sivut on kiinnitetty toisiinsa ja kansiin liimaamalla. Pokkarit tai nidokset ovat kirjoina heikompia, koska liimaus vähitellen pettää ja kirjan sivut alkavat irrota. Jokaisella kustantajalla oli omat pokkarisarjansa erikseen tietoteoksille ja kaunokirjallisuudelle. WSOY julkaisi Taskutieto-sarjaa, jossa ilmestyi useita eri ajattelijoiden ja historian merkkihenkilöiden ajattelusta kertovia teoksia otsikolla Mitä se ja se todella sanoi? WSOY julkaisi äsken Suvi Aholan teoksen samalla otsikolla eli Mitä Minna Canth todella sanoi?, vaikka vanhaa Taskutieto-sarjaa ei olekkaan enää olemassa. Kirjan kansia katsellessa ihmettelin, miksi Canthin kuva on poikittain? Kansien tekijällä Martti Ruokosella on ollut joku ajatus, jota en ymmärtänyt. Suvi Ahola on kokenut Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittaja, joka on toimi

25.3.2019 Elämme Suomessa paraikaa propagandan tai sievemmin sanoen vaikuttamisen kulta-aikaa. Meillä on reilun kuukauden välein kahdet valtakunnalliset vaalit ja ehdokkaat kehuvat itseään ja puoluettaan kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin. Sanalla propaganda on tänään huono maine ja sille on keksitty lukuisia kiertoilmauksia kuten vaikuttaminen, mainostaminen tai tiedonvälittäminen. Aivan samasta asiasta vähäisin sävyeroin on kuitenkin kyse. Tietokirjailija Silja Pitkänen ja kirjailija – kääntäjä Ville - Juhani Sutinen julkaisivat viime syksynä mielenkiintoisen kirjan nimeltään Propagandan historia, alaotsakkeena Kuinka meihin on vaikutettu Antiikista infosotaan. Kirjan on kustantanut Into. Kyseessä on hyvin tärkeä teos, jossa käydään läpi ihmiseen vaikuttamisen keinot kaukaa Kiinasta ja Antiikista tämän päivän trollaukseen ja tietoiseen valehtelemiseen. Keinot ovat ajan kuluessa muuttuneet mutta päämäärä on sama, vaikuttaa kanssaihmisten mielipiteisiin ja käyttäyty

11.3.2019 Kaikkien suomalaisten pitäisi tietää jotakin Kiinasta, koska tänne Pohjan perillekin tulee yhä enemmän kiinalaisia turisteiksi, yrittäjiksi sekä isojen yritysten johtajiksi ja omistajiksi. Kiinan nousu maailman suurimmaksi taloudeksi lähitulevaisuudessa on enemmän kuin todennäköistä, ovathan he jo kakkostilalla heti Yhdysvaltojen jälkeen. Hyvä tapa tutustua kiinalaisiin, heidän tapoihinsa ja ajatteluunsa on tietenkin kaunokirjallisuus. Poikkeuksellisen paljastava teos on Yu Huan tuore kirja nimeltään Kiina kymmenellä sanalla. Kirjan on suomentanut Rauno Sainio ja kustantanut Aula & Co. Yu Hua on valinnut kirjaansa kymmenen sanaa, joiden avulla hän selittää lukijalle mitä Kiinassa on tapahtunut viimeisen 70 vuoden aikana ja mitä tavallinen kansa asioista ajattelee. Huan valitsemia sanoja ovat esim. vallankumous, höynäytys, jäljitelmä ja johtaja. Vuonna 1960 syntyneeltä Yu Hualta on aikaisemmin suomennettu kaksi romaania. Hänet on palkittu kansainvälisesti mm

4.3.2019 Kun kirjan nimi on Aavan meren tuolla puolen, jokainen suomalainen tietää, että kyseessä on sitaatti Unto Monosen kuolemattomasta tangosta Satumaa. Se on noussut suomalaisen kaihon symboliksi ja Mononen sävelsi sen vuonna 1955. Kappale nousi kuolemattomuuteen Reijo Taipaleen levytyksenä vuonna 1962. Satumaan kuolemattomuudesta kertoo paljon, että sitä esitettiin virallisesti virsikirjaan. Sinne vuosikymmeniä tanssilavoilla soitettua tangoa ei kuitenkaan hyväksytty. Aavan meren tuolla puolen on Antti Tuurin uusin romaani, jonka on kustantanut Otava. Kohta puoli vuosisataa kirjoja kirjoittanut Antti Tuuri on palkittu kaikilla mahdollisilla palkinnoilla mitä suomalainen kirjailija voi saada Nobelia lukuunottamatta. Kaikkiaan Antti Tuuri on julkaissut yli 80 teosta, eikä hänen luomiskykynsä näytä yhtään ehtyvän. Aavan meren tuolla puolen on itsenäinen jatko-osa pari vuotta sitten ilmestyneelle romaanille Tangopojat. Siinä Tuuri kertoi 1970-luvun alun voimakaasta Ruots