Pikkaraisen kirjakammi

25.10.2018 Ympyrä sulkeutuu saman kirjailijan ympärille. Syksyllä 1992 tein Niemen Tapanin usuttamana ensimmäisen radiojuttuni Pentti Haanpään novellista Päntä-äijän vajoaminen vuodelta 1946. Tarkoitus oli kokeilla, miten muutaman minuutin radiojutun tekeminen luonnistuu? Siitä alkoi 1250 juttua tuottanut ja 26 vuotta jatkunut radio-ohjelmien tekeminen. Ohjelman nimeksi vakiintui Tapanin keksimä Pikkaraisen kirjakammi ja julkaisutahdiksi juttu viikossa. Homma on toiminut, sillä kertaakaan ei sovittu juttu ole jäänyt tekemättä, vaikka olen tehnyt niitä eri puolilta Suomea ja ulkomailtakin. Kymmenkunta kertaa olen ollut vaalikaranteenissa ja useimpina kesinä jonkinaikaa kesälomalla. Yle ei ole puuttunut kirjavalintoihini ja vain muutaman kerran yksittäisiin juttuihin, kun olen aikonut sanoa liian julkeasti joistakin valtakunnanpoliitikoista. Kuuntelijoilta saamani palaute on ollut hyvin kannustavaa ja pääosin kiittävää. Siitä kaikille kiitos. Ympyrä sulkeutuu Pentti Haanpääh

18.10.2018 Vaatii rohkeutta tarttua kansakunnan kaapin päälle nostetun henkilön elämäntarinaan uudella otteella. Juhlavuosina merkkihenkilöistä kirjoitetaan uusia kirjoja mutta usein ne pitäytyvät totutussa ja toistavat jo sanottua. Nämä kirjat perustuvat auktorisoitujen tutkijoiden laajoihin tutkimuksiin, eikä niitä ole tapana asettaa kyseenalaiseksi. Kansalliskirjailija Aleksis Kiven tuotantoa ja elämää on tutkittu paljon. Edellisen kerran hälyä aiheutti kirjailija Veijo Meri vuonna 1973, kun hän nosti kirjassaan keskeiseksi Kiven ja Charlotta Lönnqvistin välisen suhteen. Meri piti suhdetta todennäköisesti myös lihallisena. Auktoriteetteja kaihtamaton historiantutkija Teemu Keskisarja on uusimmassa kirjassaan tarttunut Aleksis Kiven henkilöön ja elämään. Kirja on nimeltään Saapasnahka-torni, alaotsakkeena Aleksis Kiven elämänkertomus. Kirjan on kustantanut Siltala. Keskisarjan edellinen teos, Hulttio, käsitteli marsalkka Mannerheimin nuoruusvuosia. Jotku pitivät kirjan näk

11.10.2018 Kun Suomessa rakennetiin 1900-luvulla monenlaista teollisuutta, ei tuotantolaitosten ympäristövaikutuksista tarvinnut välittää. Sahojen pihoille kertyi suuria sahanpurukasoja ja lähivesiin erilaisia rimamöljiä. Valmiissa sahatavarassa käytetyt suoja-aineet pilasivat monin paikoin maaperää. Vanhat sellutehtaat jättivät jälkeensä lipeälampia ja nollakuitua tehtaiden lähivesien pohjille. Kemiantehtaat tappoivat vesistöpäästöillään kalat tai aiheuttivat niille epämuodostumia. Yksi erikoisimmista teollisuuden jätteistä on pintti eli lasin sulatuksessa ylijäävä jätelasi. Sillä täytettiin tehtaan lähellä olevia notkoja ja painanteita. Pintti ei liukene mutta on kuitenkin terävää. Ihmiset ja eläimet voivat loukata sillä itsensä. Kuusamolaislähtöisen Tommi Kinnusen kolmas romaani on nimeltään Pintti. Kirjan on kustantanut WSOY. Vuonna 1973 syntynyt Kinnunen on ammatiltaan äidinkielenopettaja. Hänen kaksi aikaisempaa romaania olivat myyntimenestyksiä ja niitä on käännetty y

4.10.2018 Oman liputuspäivän saaminen on suurin kunnianosoitus minkä suomalainen voi saada. Liputuspäiviä on nimetty kymmenelle suomalaiselle. Heistä yhdeksän on miehiä ja yksi nainen. Tuo nainen, Minna Canth, sai liputuspäivänsä vuonna 2003, kun hänen syntymäpäivänsä 19. maaliskuuta nimettiin Minna Canthin ja tasa-arvon päiväksi. Minna Canth eli vuosina 1844 – 1897 ja oli jo eläessään monella tavalla kiistelty henkilö. Hän oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen ja Aleksis Kiven jälkeen toisena kirjoitti suomenkielisiä näytelmiä. Jäätyään leskeksi ja seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi vuonna 1879 hän alkoi kauppiaaksi. Kun Minna Canth menestyi liiketoimissaan, hän saattoi keskittyä kirjallisiin töihin. Jo nuoresta alkaen Minna Canth ajoi voimakkaasti tyttöjen ja naisten oikeuksien ja aseman parantamista.Tähän liittyi hänen opiskelunsakin Jyväskylän juuri perustetussa seminaarissa. Opinnot alkoivat syksyllä 1863 mutta ne keskeytyivät, sillä Minna hyväksyi seminaarin

27.9.2018 Ihmiselle on luonnollista, että tarpeeksi ikää kertyessä alkavat mieleen hiipiä ajatukset kuolemasta. Samalla aletaan muistella omaa elämää ja verrata sitä vanhempien ja isovanhempien elämään kauan sitten, jos nuo tapahtumat tunnetaan. Omalta kohdaltani 65-vuotiaana olen selvästi lisäajalla, sillä kaikki esi-isäni monessa polvessa ovat kuolleet alle kuusikymppisinä. Myös psykiatri, kirjailija, jazzmuusikko ja entinen poliitikko Claes Andersson on tuoreessa runokokoelmassaan intoutunut muistelemaan. Kokoelma on nimeltään Maanalainen näkötorni. Sen on verrattomasti suomentanut Jyrki Kiiskinen ja kustantanut WSOY. Runoilijana Claes Andersson aloitti jo vuonna 1962. Maanalainen näkötorni on hänen 24. runokokoelmansa. Maanalainen näkötorni on jaettu kolmeen osastoon, jotka ovat nimeltään Isänmaallisia runoja, Rakkautta ja kodittomuutta sekä 1996. Osastossa Rakkautta ja kodittomuutta on tavanomaisten runojen lisäksi myös runon muotoon kirjoitettuja unia. Kolmas isän

20.9.2018 Nykypäivään eivät kuulu vanhat ammattinimet kuten lämmittäjä, sanomalehtimies tai teurastaja. Puhutaan mieluummin valvomonhoitajasta, sisällöntuottajasta tai lihanleikkaajasta. Työtä ei saa tehdä rauhassa vaan kaikki pitää tapahtua julkisuuden valossa, mieluimmin kuvallisissa viestimissä. Työn tulokset ovat toisarvoisia, tärkeintä on se, miltä kaikki näyttää ulospäin. Onneksi olen itse päässyt palkkatyöstä eläkkeelle, enkä kerennyt isommin kärsiä tavallisen työn halveksimisesta. Vanhan ajan sanomalehtimies Jukka Rislakki julkaisi keväällä muistelmansa nimeltään Mullistusten mies, alaotsakkeena Elämää ja kohtaloita historian aallokossa. Kirjan on kustantanut Otava. Vuonna 1945 syntynyt Rislakki on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Hän työskenteli Helsingin Sanomien ulkomaantoimittajana ja kirjeenvaihtajana yli 33 vuotta. Jukka Rislakki on asunut Latviassa vuodesta 2002 alkaen. Hänet on palkittu työstään sarjakuvaneuvoksen arvonimellä ja valtion tiedonjulkistam

13.9.2018 Suomen väestökehitys on 1960-luvulta alkaen suosinut voimakkaasti kaupunkeja, erityisesti pääkaupunkiseutua ja maakuntakeskuksia. Muiden paikkakuntien väestön määrä on pahimmillaan pudonnut puoleen, jopa kolmannekseen entisestä. Kyseessä on tietoisesti toteutettu mutta suunnittelematon kehitys, josta koko maa kärsii. Väestöään menettävien paikkakuntien rakennettu infra jää käyttämättä ja uutta väestöä saaville paikkakunnille joudutaan kiireellä rakentamaan erilaisia väliaikaisia ratkaisuja. Ja kiireessähän syntyy vain sekundaa. Vantaa eli entinen Helsingin maalaiskunta on yksi eniten väestöä kasvattaneista paikkakunnista. Vuodesta 1970 tämän vuoden alkuun mennessä 47 vuodessa väestön määrä on kasvanut 72 000 > 224 000 eli yli kolminkertaiseksi. Ihmisten asuttaminen ja erilaisten palveluiden tarjoaminen heille on vaatinut massiivista rakentamista koko ajan. Kirjailija ja toimittaja J. P. Pulkkinen on uusimmassa romaanissaan Sinisiipi tarttunut Vantaan rakentamis

6.9.2018 Kun puhutaan valeuutisista ja toisenlaisista totuuksista, minulle tulee mieleen 1970-luvulla käyty keskustelu mainonnasta ja sen tarpeellisuudesta. Tuolloin mainonta kyseenalaistettiin voimakkaasti. Monet olivat sitä mieltä, että mainonnalla ei ollut mitään tekemistä myytävien tavaroiden tuote-esittelyn kanssa vaan sen ainoa tarkoitus oli saada tavara kaupaksi. Tavaroiden kestävyydestä tai tarpeellisuudesta ei tarvinnut välittää. Jos tarvetta ei ollut, se piti keksiä. Mielestäni trollauksella ja valeuutisilla on paljon yhteistä mainonnan kanssa, vaikkei sitä heti huomaakkaan. Kirjailija Taina Haahti käsittelee uusimmassa romaanissaan Siperian unia toden ja keksityn suhdetta. Vuonna 1960 syntynyt ja 1996 kirjailijana aloittanut Taina Haahti on julkaissut tähän mennessä kymmenen romaania ja neljä lastenkirjaa. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään Haahti työskenteli talouselämän johtotehtävissä ja vuosina 2006 – 2016 konsulttiyrityksen neuvonantajana, joten hänellä on omak

30.8.2018 Tsekkoslovakian miehityksestä tuli reilut viikko sitten kuluneeksi 50 vuotta. Vaikka kyseessä oli kylmän sodan aikainen valtapoliittinen ei pelkästään ideologinen teko, missä Neuvostoliitto Varsovan liitto käsikassarana prutaalisti tappoi uudenlaisen sosialismin oraat Dubcekin Tsekkoslovakiassa, on aiheellista puhua myös Neuvostoliitosta. Valtion hajotessa on neuvostoihmisten omista kokemuksista kirjoitettu mielestäni vähän. Yleensä Neuvostoliittoa ja sen kansalaisten kokemuksia on tarkasteltu ulkopuolisen silmin maan oloja hämmästellen ja kauhistellen. Onneksi valkovenäläinen vuonna 2015 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut Svetlana Aleksijevits on tarttunut aiheeseen. Äsken ilmestyi Tammen Keltaisessa kirjastossa Aleksijevitsin itsensä kehittämä ns. yhteisöromaani nimeltään Neuvostoihmisen loppu, alaotsakkeena Kun nykyhetkestä tuli second handia. Tiiliskivenkokoisen 700-sivuisen romaanin on ammattitaidolla suomentanut Vappu Orlov. Vuonna 1948 Ukrainassa syntynyt

23.8.2018 Kävin vaimon kanssa muutaman päivän bussimatkalla Norjassa ja Lofooteilla. Jylhät maisemat tekivät voimakkaan vaikutuksen mutta varsinkin menneiden sukupolvien kalastajien ja merenkävijöiden raskaat ja vaaralliset työt saivat sanattomaksi. Meri kyllä elätti ihmiset mutta se vaati myös raskaan veron. Moni vaimo joutui odottamaan turhaan, kun mies ei palannutkaan mereltä. Narvikin edustalla redillä olleet isot laivat toivat mieleen Kemin edustalla 1960-luvun alussa olleet laivat. Joka kesäaamu lähti Möllärin möljältä hinaajien vetämiä isoja proomuja, joissa oli laivanlastaajia. Pikkupoikana tuota kaikkea katseli silmät pyöreinä. Myös Martinniemen edustalla oli laivoja redillä odottamassa lastia ja lastaajia. Noista ajoista 1950- ja 60-lukujen taitteessa kertoo Joni Skiftesvik uusimmassa omaelämäkerrallisessa romaanissa nimeltään Finlandia City, alaotsakkeena Elämänkuvia. Kirjan on kustantanut WSOY. Tänä vuonna 70 vuotta täyttänyt Joni Skiftesvik on aina elättänyt its

16.8.2018 Julkisuudessa keskustellaan säännöllisesti erilaisista yhteisöistä, jotka kahlitsevat ja vartioivat jäseniään tarkasti. Poikkeamisista rangaistaan vähintään nuhteilla mutta pahin rangaistus on ihmisen sulkeminen pois yhteisön piiristä. Keskustelu koskee erityisesti uskonnollisia ja maailmankatsomuksellisia yhteisöjä. Oman värinsä keskusteluihin ovat tuoneet myös uudet puolueet, joista tuorein on kansanedustaja Paavo Väyrysen omintakeinen touhuaminen. Jos ei kelpaa joukkoon, niin Paavo perustaa oman porukan. Kirjailija Pauliina Rauhala on kirjoittanut laestadiolaisesta uskonliikkeestä sisältäpäin nähtynä ja koettuna. Häneltä ilmestyi keväällä toinen romaani nimeltään Synninkantajat. Kirjan on kustantanut Gummerus. Pauliina Rauhala hätkähdytti esikoisromaanillaan Taivaslaulu vuonna 2013. Kirja on palkittu monilla palkinnoilla ja sitä on painettu 70 000 kappaletta. Romaanista on tehty myös näytelmäversio. Vuonna 1977 syntynyt Rauhala on äidinkielen opettaja mutta uska

9.8.2018 Sata vuotta sitten Suomessa oli verinen sisällissota ja vielä verisempi sodan jälkiselvittely, missä hävinneitä teloitettiin ja näännytettiin nälkään vankileireillä. Vaikka aikaa on kulunut sata vuotta, karmeat tapahtumat herättävät yhä voimakkaita tunteita. Yksi syy voimakkaisiin tunteisiin on se, että sisällissodasta opetettiin kouluissa jokaiselle suomalaiselle tietoisesti väärää kuvaa. Voittajien kaikki teot oikeutettiin ja nostettiin kunniaan mutta hävinneet syyllistettiin ja painettiin häpeään. Monta sukupolvea jatkunut tietoinen tapahtumien vääristäminen on vaikea oikaista, eikä se oikene koskaan. Vain aika tekee hitaasti tehtäväänsä. Kaunokirjallisuudella on ollut sisällissodan mielikuvien ja yksittäisten ihmisten kokemusten kuvaamisessa tärkeä rooli. Sen avulla myös toisenlainen totuus on tullut näkyviin. Uusia romaaneja ja novelleja vuoden 1918 tapahtumista on ilmestynyt melkein vuosittain. Kotkalainen Jari Järvelä on mielestäni kirjoittanut sisällissodast

2.8.2018 Merkittävän ihmisen kuolema päättää yhden ihmisen elämän mutta synnyttää samalla myös uusia asioita. Mitä merkittävämpi ihminen on kuollut sitä laajemmin häntä käsitellään julkisuudessa. Aluksi muistaminen on kunnioittavaa ja positiivista mutta vähitellen alkaa ilmestyä myös kirjoituksia, joissa kuolleen elämäntyötä aletaan väheksyä jopa mustamaalata. Myös erilaiset tutkijat kiinnostuvat kuolleesta ja hänestä aletaan kirjoittaa tieteellisiä tutkimuksia ja elämäkertoja. Ajallinen etäisyys helpottaa tutkimusten tekoa. Vähitellen monien tutkimusten ja artikkeleiden myötä kuolleesta ihmisestä muodostuu kokonaiskuva, joka on ainakin lähellä totuutta. Vuonna 2009 kuolleelle Veikko Huoviselle on käynyt edellä kuvatulla tavalla. Jo hänen eläessään kirjoitettiin kaksi elämäkertaa, toinen oli väitöskirja ja toinen oli kirjailijakolleegan tekemä. Hänestä on myös tehty lukuisia yliopistotason pienempiä tutkimuksia. Veikko Huovisen kuoleman jälkeen on ilmestynyt yksi elämäkerta

26.7.2018 Viime vuosi oli ensimmäinen vuosi yli 50 vuoteen, kun en ollut yhtään yötä metsässä. Vuodesta 1963 alkaen olen kalastellut ja yöpynyt tulilla, laavussa tai teltassa useamman yön joka vuosi eri puolilla Suomen, Ruotsin tai Norjan Lappia. Enimmillään olen ollut kalareissuilla monta kymmenen yötä vuodessa. Kun ikää on tullut, kalastamisen palo on vähentynyt mutta onneksi intoa vielä riittää. Kalareissut ovat vain lyhentyneet yhden illan tai aikaisen aamun reissuiksi lähivesillä. Kun omat kala- tai metsästysreissut vähenevät, täytyy tyytyä vanhojen muisteluun tai muiden kokemuksiin. Niitä löytyy tietenkin kirjoista. Aivan tuore kirja on Kariston kustantama Erämaailma 2018 – 2019. Sen on toimittanut Minna Klapuri. Kirjassa on kaikkiaan 18 tarinaa yhtä monelta eri tekijältä. Erämaailma 2018 – 2019 -kirjassa on myös valokuvia monelta eri kuvaajalta. Kirjoittajajoukossa on useita eräkirjailijoita mm. Seppo Saraspää, Martti Peltomaa, Matti Kettunen ja Jorma Koski. Tarinoiss

19.7.2018 Kävin viime lauantaina pitämässä kaupungin puolesta puhetta metsässä. Sinne oli suurella vaivalla ja monen ihmisen työn ansiosta pystytetty komea muistomerkki talvisodan taisteluissa Joutsijärvellä kuolleille neuvostosotilaille. Upouudella muistomerkillä pidettiin puheita ja sen juurelle laskettiin kukkia. Lopuksi venäläiset jakoivat huomionosoituksia asiaa edistäneille, annettiin tilaisuuteen osallistuneille muistomitalli ja otettiin yhteiskuva. Täytyy toivoa, että tälle muistomerkille löytäisi mahdollisimman moni ohikulkija. Tien varressa on opastusviitta, eikä vanhaa tienpohjaa tarvitse kävellä kuin reilut sata metriä. Toivottavasti muistomerkkiä ei ole tehty turhaan. Vierailulla vanhalla muinaismuistomerkillä alkaa myös Jukka Viikilän uusin kirja nimeltään Suomalainen vuosi. Kirjan on kustantanut Otava. Helsingissä asuva, vuonna 1973 syntynyt Jukka Viikilä nousi suuren lukevan yleisön tietoisuuteen vuonna 2016, kun hän voitti Finlandia – palkinnon romaanillaan

12.7.2018 Tänä päivänä tonttuja löytyy useimmista pihapiireistä koristamasta kukkapenkkejä. Meidänkin mökillä niitä näyttää olevan muutamia. Aikaisemmin tontut liitettiin jouluun ja pieniä lapsia alettiin jo marraskuussa muistutella siitä, että tonttu voi tulla ikkunan taakse katselemaan, ovatko lapset kilttejä. Vain kiltit lapset saavat jouluna lahjoja. Vielä sitä ennen tontut liittyivät kansanperinteeseen erilaisina maahisina, jotka olivat lahtöisin maanalisesta maailmasta. Mutta jospa tontut ovatkin koko universumin olemassaolon ehto? Näin on, jos on uskominen kirjailija Antti Leikasta. Hänen keväällä ilmestyneen romaaninsa nimi on Tonttu, alaotsakkeena Matka pimeyteen. Kirjan on kustantanut Siltala. Vuonna 1967 syntynyt Leikas aloitti kirjailijana vuonna 2011. Hän on tähän mennessä julkaissut kiitetyn Vesitrilogian; Melominen, Huopaaminen ja Soutaminen. Koulutukseltaan Antti Leikas on matemaatikko. Hän on työskennellyt erilaisissa viestinnän tehtävissä teknologiayrityksi

5.7.2018 On oikeastaan erikoinen kokemus lukea kirjaa, jonka tarinassa kerrotaan paikkakunnasta tai paikasta, jonka itse tunnet hyvin. Lukijana saatat keskittyä erityisesti tarinan yksityiskohtiin, joista haet mahdollisia virheitä. Kirjan juoni voi jäädä toisarvoiseksi virheellisten yksityiskohtien metsästyksessä. Saatat kiinnittää erityistä huomiota myös tarinassa käytettyihin henkilönimiin, joita kirjailija on napannut sinulle tutun paikkakunnan nimistöstä. Jos tarinan paikalliset yksityiskohdat ovat edes suurinpiirtein oikein, lukija voi rauhassa paneutua itse tarinaan ja antaa sen viedä. Aina pitää kuitenkin muistaa se, että jokainen kaunokirjallinen teos on fiktiota, eikä mikään olevan todellisuuden täydellinen jäljennös. Kesällä luetaan paljon dekkareita. Itsekin löysin halpakaupan hyllystä Seppo Jokisen vuonna 2016 ilmestyneen dekkarin pokkariversion. Kirja on nimeltään Rahtari ja sen on kustantanut Crime Time. Vuonna 1949 syntynyt Seppo Jokinen on kirjoittanut dekkar

28.6.2018 Onko ihmisen elämä helpointa silloin, kun ajelehtii aina enemmistön mielipiteiden mukaisesti, eikä asetu koskaan vastahankaan? Silloin on tarjolla eniten samaa mieltä olevia kanssaihmisiä ja heidän kanssaan voi vahvistaa yhteisiä mielipiteitä ja elämänarvoja. Samalla voi paheksua tai jopa halveksia sellaisia ihmisiä, jotka ovat joka asiasta eri mieltä ja asettuvat aina vastahankaan. Mikä ihme näitä eripurankylväjiä oikein vaivaa, miksi mikään ei heitä tyydytä? Me, ihmisten suuri enemmistö, olemme oikeassa, eikä enemmistön mielipidettä vastaan pidä nousta. Siinä voi käydä heikosti. Ajatuksia ihmisen helposta elämästä tuli mieleen, kun luin jo eläkkeelläolevan entisen kansanedustajan ja europarlamentaarikon Esko Seppäsen tuoretta kirjaa nimeltään Rauhan ja rahan geopolitiikka, lisäotsakkeena Onko maallamme valttia vaurastua? Kirjan on kustantanut Into. Esko Seppäsestä voi varmasti sanoa, että hän on ollut yli 50 vuotta jatkuneen julkisen elämänsä ajan varsinainen va