Pikkaraisen kirjakammi

Perintönä saatavasta omakotitalosta varsinkin syrjäisemmässä Suomessa eli suurimmassa osassa maata, muutamaa kasvukeskusta lukuunottamatta, voi tulla perijälle melkoinen riesa. Näin käy varsinkin silloin, kun perijä itse asuu kasvukeskuksissa, missä asuntojen hinnat ovat nousseet koko ajan. Kuvitelmat perinnön rahallisesta arvosta voivat poiketa todellisuudesta huomattavasti. Ellei itse voi muuttaa perintötaloon, jolloin arvolla ei ole juurikaan merkitystä, isien ja äitien kokoama perintö voi kutistua mitättömäksi. Tällainen perintöjen rahallisen arvon aleneminen näyttää vain voimistuvan. Onneksi perityillä rakennuksilla on myös muuta kuin rahallista arvoa. Kaikkien tv-uutisia katsovien tuntema uutistoimittaja Matti Rönkä on myös merkittävä kirjailija. Häneltä ilmestyi syksyllä yhdestoista romaani nimeltään Surutalo. Kirjan on kustantanut Gummerus. Vuonna 1959 Outokummussa syntynyt Rönkä julkaisi esikoisteoksensa vuonna 2002 ja tunnetuin hänen luomista hahmoista on yksityisetsivä Vi

Harva tänään ymmärtää kuunnelmien merkitystä 1950- ja 60-luvuilla ihmisille Suomessa. Radioiden määrä kasvoi sodan jälkeen ja niitä myös kuunneltiin. Kevyttä musiikkia tuli radiosta hyvin vähän mutta sieltä tuli uutisten lisäksi paljon hupailuja ja kuunnelmia. Kuunnelmien määrä kasvoi, kun vuonna 1948 pääjohtaja Hella Wuolijoen ajatuksesta perustettiin Radioteatteri. Sitä johti kuolemaansa asti Olavi Paavolainen. Wuolijoen ja Paavolaisen ajatuksena oli kuuntelijoiden sivistäminen. Siinä maailmankirjallisuudesta dramatisoidut kuunnelmat olivat keskeisiä. Tähän työhön tarvittiin hyviä dramaturgeja. Yksi sellainen oli Marja Rankkala. Elämäkertaromaaneilla kunnostautunut Heidi Köngäs julkaisi alkusyksystä Siivet kantapäissä n imisen romaanin, jonka Otava on kustantanut. Romaani kertoo melkein unohdetusta Marja Rankkalasta, joka on tuttu vanhojen kuunnelmien ystäville. Hän työskenteli Radioteatterin dramaturgina ja ohjaajana vuodesta 1951 alkaen ensin freelancerina ja vuodesta 1956 vak

Kaikki 1960-luvulla ja sitä ennen syntyneet itälappilaiset muistavat hyvin Osuusliike Sallan. Sillä oli Itä-Lapissa yli 30 kauppaa, kaksi tavarataloa, ravintoloita ja baareja, leipomo ja teurastamo sekä ainoana osuusliikkeenä koko maassa myös omia linja-autoja. Työntekijöitä oli enimmillään 250. Itsenäisen itälappilaisen työväen osuusliikkeen taru loppui vuonna 1983, kun perustettiin valtakunnallinen Osuuskunta Eka, johon kaikki työväen osuusliikkeet fuusioitiin. Tämä Suomen kolmanneksi suurin yritys kaatui 1990-luvun alkuvuosien lamaan. Ekan raunioille perustettiin yrityssaneerauksen kautta osuuskunta Tradeka, joka toimii yhä. Historiantutkija Anitra Komulainen on kirjoittanut yksiin kansiin työväen osuustoimintaliikkeen historian nimeltään Punapääoman linnake, alaotsakkeena Työväen osuustoiminnan dramaattiset vaiheet. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Markku Kuisma ja sen on kustantanut Siltala. Aikaisemmin työväen osuustoimintaliikkeestä on kirjoitettu kaksikin laajaa ja perusteel