Pikkaraisen kirjakammi

18.4.1995 Pentti Haanpään, tuon suomalaisen novellin kiistattoman mestarin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 90 vuotta, hänen ennen aikaisesta kuolemastaan 40 vuotta ja esikoisnovellikokoelman ilmestymisestä 70 vuotta. Siinä on pyöreitä juhlavuosia kerrakseen yhden kirjailijan osalle. Juhlavuosien kunniaksi on Haanpään pitkäaikainen kustantaja Otava julkaissut aiemmin julkaisemattomien novellien ja kirjoitusten kokoelman nimeltään Vanha voiman mies. Kokoelman on toimittanut Haanpää-tutkijana ja tuntijana kunnostautunut Vesa Karonen. Vanha voiman mies -kokoelma täydentää Pentti Haanpään kirjailijakuvaa uusilla novelleilla ja lukijalle tulee selvä käsitys siitä, miten Haanpää ammattimiehenä kehitteli novelleitaan kirjoittaen niitä moneen kertaan ja monenlaisina eri versioina. Pentti Haanpäähän joutui kirjallisuuspoliittiseen pannaan armeija-aiheisen novellikokoelman Kenttä ja kasarmi takia vuonna 1928. Lehdistössä hyökättiin voimakkaasti Haanpään armeijakuvauksia vasta

11.4.1995                                                                          Olen neljättä päivää mehupaastolla ja olo on niin kuin pienellä linnulla, yhtä kevyt. Vaikka paastoaminen on ikivanha uskonnollinen tapa ja kuuluu ortodokseilla pääsiäisen alusaikaan tänäkin päivänä, en ole paastolla uskonnollisista syistä. Olen harrastanut paastoamista useita kertoja ja noista edellisistä paastoista on jäänyt hyvät muistot ja hyvä olo pitkäksi aikaa jälkeenpäin. Varsinainen kipinä tämänkertaiselle paastolle syttyi, kun luin Risto Kuisman uusimman kirjan nimeltään Takaisin terve elämä. Sen on julkaissut Gummerus aivan äskettäin. Minulle on kertynyt taas kerran ylipainoa ja painonpudottaminen on kannustava aloittaa viikon paastolla. Muutama kadonnut kilo viikossa antaa uskoa kuukausien ruokavaliolle, jota painon pudottaminen vaatii. Risto Kuismahan on valtakunnan julkkis; entinen ay-johtaja, pitkäaikainen AKT:n puheenjohtaja ja maankuulu lakkokenraali. Hän luopui vapaaehtoi

4.4.1995 Tänään alkoivat Kemijärven markkinat. Ainakin lasten mielissä ovat markkinat säilyttäneet entisen hohtonsa. Jo pitkän aikaa on meidänkin perheessä keskusteltu siitä, paljonko lapsille annetaan markkinarahaa? Monenlaista tarpeellista pitää tyttärien mielestä kuulemma ostaa markkinoilta. Kaikenmaailman tavaraahan markkinoilla on kaupan mutta ovathan markkinat toki menettäneet alkuperäisen merkityksensä. Enää eivät markkinat ole ainoa tilaisuus ostaa monia jokapäiväisen elämän kannalta tarpeellisia ja välttämättömiä tavaroita mutta kansanjuhlan luonteensa markkinat ovat edelleen säilyttäneet. Se lienee parasta koko touhussa. Musiikki soi, helppoheikit huutelevat vitsejään ja kansa vaeltaa ympäri markkina-aluetta. Ennen markkinoilla oli monen alan taiteilijoita myymässä taulujaan tai esittämässä osaamistaan. Mukana saattoi olla myös kiertävä valokuvaaja, joka maksua vastaan valokuvasi markkinaväkeä maalatut kulissit taustana. Jäihän siitä mukava muisto markkinamiehell

28.3.1995 Rakkaat kuulijani, olen ollut vaiti näillä radio-aalloilla reilut neljä kuukautta, tuli olluksi toisenlaisissa hommissa. Kansanedustajaehdokaana oleminen näin ensikertalaiselle oli monella tavalla uudenlainen kokemus. Kiersin Koillis-Lappia ristiin rastiin ja tapasin hyvin monenlaisia ihmisiä. Kun ihminen on virallisena ehdokkaana, hänellä on tavallaan lupa jututtaa aivan ventovieraita ihmisiä. Samoin aivan ventovierailla ihmisillä on lupa tulla juttelemaan tai soittaa ehdokkaalle. On sanottava, että kyllä meitä on moneksi, paljon useammaksi kuin ennen luulin. Oli välillä häkellyttävää ja mykistävää kuunnella hyvinkin avoimia kertomuksia arjen huolista. Se kuitenkin osoitti sen, että tänä päivänä Suomessa hyvin monella ihmisellä on todellinen hätä. Pelkkiä omia pieniä ympyröitä kulkemalla ja miettimällä ei todellisuutta välttämättä kohtaa. Sen pariin on hakeuduttava. Vaikka en tullut valituksi Arkadianmäelle, olen tyytyväinen, että uskalsin asettua ehdokkaaksi. Koke

15.11.1994 Paras kirjallisuus puhuu aina suurista ja perustavanlaatuisista asioista. Itse tarina voi olla pieni ja vähäpätöinen mutta ihmisen elämän perusarvoista voi silläkin tapaa kertoa. Monesti on niin, että pieni ja yksinkertainen tarina koskettaa syvemmin kuin maailmoja syleilevät isot jutut. Antti Tuuri on yksi suomalaisista suosikkikirjailijoistani. Viisikymppisenä hän on kirjoittanut julmetun tuotannon romaaneja, novelleja, näytelmiä ja erilaisia dokumentteja. Hänen uusin, aivan äskettäin ilmestynyt, romaaninsa on nimeltään Sotaan syylliset. Se kertoo ajallisesti pitkän tarinan, joka alkaa viime sodista ja päättyy presidentinvaaleihin viime keväänä. Romaanissa kerrotaan kahdesta elämän isosta perusarvosta, rehellisyys ja syyllisyys. Romaania voi pitää tämän päivän ihmisille tarkoitettuna moraliteettina. Veikko on eläkkeellä oleva paperi-insinööri, joka joutui nuorukaisena sotaan. Hänen vävynsä Mauri odottaa oikeudenkäyntiä toimistaan pankin hallintoelimissä ja y

8.11.1994 Sain elokuulla postipaketin, jossa oli saatekirje ja pieni kirjannäköinen painotuote. Paketin oli lähettänyt sodankyläläinen psykologi Vesa Suomalainen. Hän oli vuonna 1992 kirjoittanut dekkarin nimeltään Hän oli maata monta nähnyt. Tämä kirja ei ollut perinteinen kirjapainossa painettu omakustanne vaan nykyisellä tietotekniikalla aikaansaatu painotuote, jota oli monistettu 20 kappaletta. Luin Suomalaisen dekkarin pikaisesti ja ajattelin suorittaa vertailua oikean kustantajan kustantaman dekkarin kanssa. Hän oli maata monta nähnyt on ihan kelpo dekkari. Sen juoni on sopivan mutkikas ja pääosin uskottavakin. Sopivasti on Vesa Suomalainen lisännyt kirjaansa erotiikkaa ja kuvaa suloisia lemmenhetkiä asiantuntijan otteella. WSOY on kustantanut Harri Nykäsen seitsemännen jännitysromaanin, joka on nimeltään Raid ja paperiansa. Harri Nykänen on varsinaiselta ammatiltaan Helsingin Sanomien rikostoimittaja ja tuntee hyvin rikosten maailman. Hänen ansionsa dekkarikirjailij

1.11.1994 Meillä jokaisella on syvällä mielessämme oma mielikuva taiteilijoista. Monen mielikuvan mukaan taiteilija on boheemi; erikoinen ja erilainen, jolla on epävirallinen lupa tehdä yhtä ja toista sellaista, mitä me tavalliset ihmiset emme saa tai uskalla tehdä. Joidenkin mielestä taiteilijat ovat juoppoja, hulluja tai neroja, jotka elävät aivan omassa maailmassaan, jonne meillä tavallisilla pulliaisilla ei ole pääsyä. He eivät isommin välitä yhteiskunnan normeista tai muiden ihmisten mielipiteistä. Taiteilijoita ihaillaan, rakastetaan, vihataan tai halveksitaan. Mutta mistä nämä yleiset mielikuvat ovat muodostuneet, koska niillä on hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa? Tietysti mielikuviamme ovat muovanneet muutamat tunnetut ja tunnustetut taiteilijat. He elivät silloin tällöin tai jatkuvasti ns. suurina taiteilijoina, jotka saivat tehdä mitä halusivat. Näitä suuria suomalaisia boheemeja taiteilijoita ovat olleet mm. Sibelius, Leino, Kianto ja nuoremmista Pentti S

25.10.1994 Kuluneen Veitsiluoto-viikon aikana on varmasti monelle lappilaiselle tullut mieleen, että herrat on herroja ja rupusakki on rupusakkia. Korkeat virkamiehet, teollisuusjohtajat ja poliittiset päättäjät saavat tehdä aivan mitä haluavat. Pohjoissuomalaisia päättäjiä saatikka tavallisia ihmisiä ei kuuntele kukaan, eikä heistä välitä yksikään isokenkäinen. Olen usein perännyt noiden isojen päättäjien vastuuta. Kantavatko he lainkaan vastuuta päätöksistään ja jos kantavat niin kenelle? Eivät he ainakaan syrjäseutujen vähäväkisille ihmisille tunnu olevan vastuussa mistään. Tässä lappilaisille tärkeässä Veitsiluoto-asiassakin aiheutettiin ja aiheutetaan kärsimyksiä ja epätietoisuutta sadoille perheille mutta isot kihot eivät noista kärsimyksistä perusta. He vain raatailevat televisiossa satasista kun tarkoittavat satoja miljoonia. Semmoisia ne ovat isot pojat liituraitapuvuissaan. Mutta vaikka kuinka harmittaa on luetteva jotakin, ilman hyvää ja tärkeää kirjallisuutta e

18.10.1994 Vietin historiallisen kansanäänestyspäivän ulkoillen ja runoja lukien. Kävin tyttärieni kanssa yhdessä ruksaamassa oman kielteisen kantani, vaimo oli äänestänyt jo ennakkoon. Nyt kun tulos on tiedossa, harmittaa maan jakautuminen voimakkaasti kahtia. Huonompi osaiset olivat liittymistä vastaan ja parempi osaiset puolesta. Toivottavasti äänestystuloksesta ei seuraa vahvojen valtaa ja heikkojen sortoa. Kuulaassa syyssäässä oli mieli kuin pikkupojalla pyöräillessäni pitkin Kemijoen rantaa. Tietysti piti kokeilla, joko jää kestäisi? Yllättävän paksuksi oli yhden yön jää tullut, rannasta kolmisenttiseksi. Kun katselin kirkasta jäälakeutta, ymmärsin hyvin Haanpään novellin Päntän äijää, jota jäinen lakeus veti vastustamattomasti puoleensa. Sain kuitenkin maltettua mieleni ja pyöräilin kotiin runojen pariin. Lueskelin Hannu Mäkelää, Kari Aronpuroa, Markus Jääskeläistä ja Pertti Niemistä. Heiltä kaikilta on ilmestynyt tänä syksynä uusi runokokoelma. Mäkelä, Aronpuro ja

11.10.1994 Olen itsekin puhunut ja hyvin yleisesti puhutaan Isosta Riipiäjästä näin syksyisin, kun metsän puut puhdistuvat kellastuneista lehdistä. Kaikki mikä kesällä kukoisti ja kukki, kuolee ja luonto alkaa odottaa pitkää ja pimeää talvea. Tuo Iso Riipiäjä on sekä syksyisen myrskyn että kuoleman symboli. Mutta kenen keksimä tuo hieno symboli on? Sen toi suomalaiseen kirjallisuuteen Kurt Martti Wallenius, kiitetty ja kiistelty hahmo suomalaisessa yhteiskunnassa ja kirjallisuudessa. Nyt on vihdoin ja viimein tehty kirja, jota on kauan odotettu ja jonka kirjoittamista on moni eri kirjoittaja suunnitellut. Inarissa syntynyt Veli-Pekka Lehtola on kirjoittanut kirjan niemltään Wallenius, alaotasakkenna Kirjailijakenraali Kurt Martti Walleniuksen elämä ja tuotanto. Kirjan on kustantanut Pohjoinen. Se on muodoltaan perinteinen elämäkerta ja se on vetävästi kirjoitettu. K.M.Wallenius eli hyvin kaksijaksoisen elämän. Jossa hän oli välillä sankari ja välillä kaikkein suurin konn

4.10.1994 Kun maassa om puoli miljoonaa työtöntä, on olemassa varmasti yhtä monta tarinaa tuosta henkilökohtaisesta katasrofista, jota työttömyys on jokaisen kohdalla. Vaikka jokainen noista tarinoista on omalla tavallaan traaginen, vain pieni osa niistä ylittää julkisuuskynnyksen ja tulee siten kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi. Työttömyyden kokeminen ja sen jatkuminen määräämättömän ajan, rassaa ja lamauttaa itse työtöntä mutta myös tämän läheisiä ja tuttavia. Työttömät syyttävät itseään ja niitä, joilla vielä on töitä vaivaa huono omatunto. Meidät suomalaiset on varustettu sellaisella ajatteluapparaatilla, että ilman työtä minä en ole mitään. Ilman työtä meiltä menee itsekunnioitus ja itsetunto. Työttömän valtaa helposti apatia ja itsesyytökset, vaikka kuinka tietäisi, ettei minulla itsellä ole osaa eikä arpaa työttömyyteni kanssa. Jokainen meistä tuntee hyvin sanonnat: ” Kyllä tekevälle töitä löytyy” tai ” Työttömyys on ennen kaikkea oma vika”. Kuinka kaukana nuo sanonnat

27.9.1994 Melkein jokainen keski-ikäinen ja sitä vanhempi suomalainen muistaa Martti Innasen kuolemattomat iskelmäparodiat Elsa, kohtalon lapsi ja Esteri, tyttö sadepisarain. Ainakin Elsa-tango voitti radion silloisen listan, niin muistan. Martti Innanen syntyi Helsingissä vuonna 1931. Hänen muusikon uransa alkoi jo vuonna 1950 ja kesti 35 vuotta. Päätoimiseksi muusikoksi hän uskaltautui vasta vuonna 1968 iskelmäparodioitten menestyksen jälkeen. Musiikin tekemisen ja soittamisen lisäksi Martti Innanen on kirjoittanut lukuisia jatkokuunnelmia radioon ja monenlaisia tarinoita ja pakinoita eri lehtiin. Martti Innasen viimeisin aluevaltaus on kuvataide. Vuodesta 1974 alkaen hän on ripustanut naivistisia taulujaan lukuisiin eri näyttelyihin. Taulujen tekeminen tuli Innaselle niin tärkeäksi, että hän lopetti musiikintekemisen ja ryhtyi päätoimiseksi kuvataiteilijaksi vuonna 1985. Tästä uusimmasta Innasesta, naivistisesta kuvataiteilijasta, on Pohjoinen kustantanut Satu Itkosen

20.9.1994 Fanaattisuus on usein hyvittavaa, kun sitä seuraa sivusta. Pohjimmiltaan on kuitenkin kyse aika vaarallisesta asiasta tai suhtautumistavasta. Olemmehan jokainen televisiosta voineet seurata fanaattisten jalkapallointoilijoiden keskinäisiä tappeluita tai muslimien kiihkeitä mielenosoituksia Iranissa tai Irakissa. Samanlaista fanaattisuutta ilmenee myös aivan arkipäiväisissä asioissa, vaikkapa suhtautumisessa vesistöjemme rakentamiseen. Kittiläläinen Tapani Kokko on fanaattinen vesistöjen rakentamisen kannattaja. Hän on ajanut asiaansa jääräpäisesti kohta parikymmentä vuotta ja kirjoittanut asiasta lukuisia artikkeleita ja kirjoja. Näiden lisäksi hän on kirjelmöinyt asiastaan kaikenlaisille virkamiehille sekä osallistunut lukuisiin lähetystöihin, joilla rakentamisasiaa on ajettu kuin käärmettä pyssyyn. Hänen viimeisin kirjansa on ilmestynyt tänä vuonna ja se on nimeltään Uusiutuvaa saasteetonta energiaa, alaotsakkeena Kemi- ja Iijoen vesivoima. Sain kirjan viimeisimmäs

13.9.1994 Väkisin lyhenee Lapin päivä ja syksy saapuu. Se Walleniuksen nimittämä iso riipijä odottelee jossakin iskeäkseen ja puhdistakseen puut lehdistä. Ihmiset kokoavat maan ja veden antimia varastoihinsa niinkuin hamsterit konsanaan. Ainakin ahkera poimija kokoaa puolukoilla sievoiset summat, jotka voi käyttää talvella särpimen hankintaan. Näin syksyn tullen on kalastus vaihtunut verkkopyyntiin ja vain innokkaimmat uistelijat uskaltautuvat järvien tuulisille selille, vaikka juuri nyt siellä odottelevat taimenet ja suurhauet. Uistelukilpailut täällä Lapissa on käyty ja 19 Lappi-cupin keulimmaista voi osallistua vetouistelun SM-kisoihin Viitasaarella lokakuun alkupuolella. Tuohon kilpailuun valmistautuessa olisi hyödyllistä lueskella alan kirjallisuutta. Ja kirja ylitse muiden on Pekka Rekiön omakustanteena julkaisema Uistelukirja II. Kehuin pari kuukautta sitten Jan Olssonin Uistelukirjaa mutta kyllä Rekiön kirja on parempi ja se sopii meidän oloihin, koska se on kirjoitettu

6.9.1994  Suomalaiset ovat tutkimustenkin mukaan erityisen innokkaita kirjoittamaan päiväkirjoja ja erilaisia tekstejä pöytälaatikkoon. Suurin osa näistä teksteistä jää ikuisiksi ajoiksi pöytälaatikoihin pölyyntymään ja kellastumaan ja sinnehän ne ovat tarkoitettukin. Kirjoittaja itse saattaa joskus myöhemmin lehteillä kirjoituksiaan ja uppoutua omiin muistoihinsa, jotka aika on armeliaasti kullannut mutta nostalgiahan on aina mukavaa. Saattaa myös käydä niin, että kirjoittajan kuoltua lapset tai muut perilliset selailevat perunkirjoituksessa kuolleen kauan sitten kirjoittamia päiväkirjoja. Tällaiselle lukijalle voi tulla outo olo, jos päiväkirjanpitäjä on ollut rehellinen ja kirjannut ylös omat tuntonsa ajasta ja ihmisistä kaunistelematta. Päiväkirjan lehdiltä saattaa löytyä aivan toisenlainen ihminen, minkä oli oppinut tuntemaan. Sieltä voi myös löytyä myrkyllisiä arvioita monista tutuista ihmisistä ehkä lukijastakin. Tämänkin takia päiväkirjat ovat kiehtovia mutta niin arvaa

30.8.1994 Huumorilla on hyvin merkittävä asema kaikenlaisissa yhteisöissä. Jokaisessa perheessä kehittyy omanlaisensa huumori, josta naapurit ja tuttavat eivät aina ole perillä. Perheen uudet jäsenet vähitellen oppivat ja omaksuvat tuon huumorin. Toivottavasti tuo perheiden sisäinen huumori on hyväntahtoista, ettei sen varjolla alisteta tai nolata perheen jäseniä varsinkaan niitä pienimpiä. Vastaavasti jokaisessa työyhteisössä kehittyy omanlaisensa huumori. Kaikissa työyhteisöissä on omat tosikkonsa, humoristinsa ja tietysti ne hiljaiset kuuntelijat, jotka monesti ovatkin varsinaisia huumorimiehiä. Heidän sanansa osuvat aina kohdalleen, silloin harvoin kun he jotakin lohkaisevat. Työyhteisöjen huumoria hallitsee usein seksuaalisuus, etenkin silloin kun porukan keski-ikä on korkea. Ehkä se on niin, että siitä on puhuttava mistä on puute tai kun ei muuhun kykene on siitä edes puhuttava. Tämän hetken suomalaisen kirjallisuuden luetuin humoristi on miljoonan kirjan mies Arto P

23.8.1994 Väitöskirja on tieteellisen työn perusopinnäyte. Väitöskirjan tehnyt ja hyväksyttävästi työstään väitellyt saa oman tieteenalansa tohtorin arvon. Vaikka väitöskirjan tekeminen osoittaa tekijänsä kykyä käyttää tieteellistä apparaattia ja kykyä itsenäiseen tieteentekemiseen, sanotaan väitöskirjan tekemisen vaativan eniten hyviä istumalihaksia ja pitkäjännitteisyyttä. Väitöskirjoja on hyvin monenlaisia. Suurin osa niistä keskittyy oman tieteenalansa pieneen yksityiskohtaan, jota tarkastellaan uudenlaisesta näkökulmasta. Nämä väitöskirjat kiinnostavat vain alan ihmisiä jos niitäkään. Vuosittain valmistuu muutama väitöskirja, joka herättää laajempaa keskustelua. Yksi tänä vuonna hyväksytyistä ja keskustelua herättäneistä väitöskirjoista on Matti Hyvärisen Tampereen yliopistossa hyväksytty työ Viimeiset taistot. Väitöskirjan on kustantanut Vastapaino. Hyvärisen tutkimuskohteena on 1970-luvun Sosialistinen Opiskelijaliitto, SOL, ja siinä mukana olleet ihmiset. Hyväri

16.8.1994 Rakkaus on kummallinen ja monimutkainen asia. Kaikki sitä haluavat ja kaipaavat mutta moni ihminen jää silti sitä paitsi. Runoilijat ovat aina runoilleet rakkaudesta ja ylistäneet sen riemuja, vaikka maailma ympärillämme meinaisi romahtaa. Arja Tiainen on tunnettu ja tunnustettu runoilija, jota on aina pidetty hieman ronskina ja omapäisenä. Hänen uusin, yhdeksäs, runokokoelmansa on nimeltään Onnen ylkämies, murheen morsian. Tiainen kirjoittaa taas kerran tästä ajasta ja rakkaudesta. Voiko tänä karmeana aikana, jolloin sotia käydään pitkin Eurooppaa ja vanhat kulissit romahtavat, puhua rakkaudesta ja siihen uppoutumisesta niin että kaikki ympärillä oleva unohtuu? Arja Tiainen on koko runoilijauransa ajan ollut äänekäs naisten oikeuksien puolustaja. Hänen mielestään naisella on oikeus menetellä myös rakkaudessa miesten tapaan eli poimia marjan sieltä ja toisen täältä. Mutta tekevätkö miehetkään todellisuudessa niin? Arja Tiainen ei varmasti ole koskaan pysähtynyt miett

9.8.1994 Reissussa oleminen on mukavaa ja varsinkin semmoisessa reissussa, jossa ei kuuntele radiota tai lue lehtiä ollenkaan. Viisi päivää metsässä tietämättä mitään siitä mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu virkistää kummasti. Kaiken huomionsa voi kiinnittää huomionsa voi kiinnittää metsän ja veden eläjiin ja saattaa ihan rauhassa vain istuskella ja katsella joen juoksua ja miettiä ihan omiaan. Jossain kaukana oleva kova maailma ei häiritse mitenkään. Kun reissusta palaa kotiin, peseytyy perusteellisesti ja käy saunassa sekä syö jotakin hyvää ja ravitsevaa, on aika tutustua saapuneeseen postiin. Ensin erittelen sanomalehdet erilleen nimikkeittäin ja panen ne ilmestymisjärjestykseen. Sitten erittelen muut lehdet ja tietysti laskut ja muun postin. Tämän jälkeen koittaa mukava hetki, jolloin alan lukea sanomalehtiä. Suomen ja maailman isot ja pienet uutiset soljuvat rauhallisesti silmieni editse. Erilaisten uutisten merkitys muuttuu, kun niistä saa tiedon vasta jälkikäteen. T

2.8.1994 Uisteleminen on jo vanha kalastustapa. Moni muistaa poikavuotensa, jolloin souteli järvillä ja joilla isän kanssa tai yksin. Vanha kela oli veneen pohjalla, lanka kädessä tai oksanhaarukassa ja langan päässä lekutti Professori tai jokin muu vanha uistin. Uistimeen iski useimmiten hauki, joka puoliväkisin kiskottiin ylös veneeseen, ellei saalis onnistunut irtoamaan tylsistä koukuista. Viimeisen vuosikymmenen aikana on uistelu kokenut varsinaisen vallankumouksen ja suosion nousun. Veneet ovat muuttuneet vanhasta soutuveneestä kymmeniä tuhansia maksaviksi uisteluveneiksi. Suurin muutos on varmasti ollut se, että tänä päivänä voidaan uistella hyvinkin syvältä, kiitos syvääjälevyjen ja etenkin syvätakilan. Kun lueskelee lehtiä, törmää hyvin usein erilaisiin ilmoituksiin tai tulosluetteloihin monenlaisista uistelukilpailuista eri puolilla Lappia. Niitä on joka kesä useita kymmeniä. Uistelukilpailijen ongelmana on saaliskalojen vähäisyys. Minun mielestäni uistelukilpailu

26.7.1994 Puola on kansakunta, jolla on hyvin monivaiheinen ja särmikäs historia. Jo kouluhistorian perusteella muistamme miten puolalaiset kapinoivat Euroopan hulluina vuosina 1830 ja 1848 silloista yhteistä vallanpitäjää Venäjää vastaan. Seurauksena oli itsehallinnon menettäminen ja maan jakaminen Preussin ja Venäjän kesken. Näin Puola hävisi hetkeksi kokonaan maailmankartalta. Me suomalaiset emme kapinoineet ja säilytimme autonomian Venäjän alamaisina. Toisen maailmansodan alusta muistamme miten saksalaiset panssarit ja Stukat tappoivat ja jyräsivät vastassa olleet puolalaiset ratsujoukot hetkessä. On jotenkin traagista katsella kuvia miekkoja heiluttelevista puolalaisista rakuunoista, kun vastassa ovat kymmenien tonnien panssarit. Jälleen Puola jaettiin, nyt Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Valtiollinen itsenäisyys palautui hirvittävän hävityksen ja suunnattomien kärsimysten jälkeen Neuvostoliiton huomassa. Ensimmäisenä entisistä sosialistimaista Puola nousi Neuvostoliit

19.7.1994 Me lappilaiset usein ajattelemme, ettei muualla Suomessa ole mitään eritysiä luonnonähtävyyksiä. Mikään ei mielestämme vedä vertoja Lapin jylhille tuntureille tai vuolaille joillemme. Minä, syntyperäinen lappilainen, kuitenkin yllätyin totisesti etelän reissullamme, kun kävimme vaimoni syntymäkunnassa Laukaalla tutustumassa paikalliseen luonnonnähtävyyteen Hitonhautaan. Missään en ole nähnyt vastaavaa! Keskisuomalaisessa korvessa on kenties jääkaudella syntynyt rotko, joka on syvimmillään ehkä 50 metriä syvä ja parikymmentä metriä leveä aivan jyrkkäseinäinen jylhä luonnon nähtävyys. Oli melko hulppea tunne kurkistaa rotkon reunalta ja yrittää varjella tyttäriä putoamasta rotkon syvyyteen. Jos olisin yksin ollut reissussa, olisin varmasti katsellut pitkään tätä luonnonnähtävyyttä. Isänä kuitenkin pelkäsin kamalasti, etteivät rakkaat tyttäreni vain putoaisi alas, vaikka johan nämä itsekin osasivat varoa. Tyttäret kävivät rotkon pohjallakin alakautta ja otettiin valok