Pikkaraisen kirjakammi

Suomessa ja muissakin kehittyneissä maissa on tuskailtu viime vuosina syntyneiden lasten määrästä. Näyttää siltä, että vauvojen määrä laskee vääjäämättömästi. Näin siitä huolimatta, että maailma on vauraampi kuin koskaan aikaisemmin ja terveydenhuolto on kehittynyt niin pitkälle, että kaikkien lasten olisi hyvin turvallista elää. Onko niin, että lasten tekemistä lykätään liian pitkään ja ilman hedelmöitymishoitoja eivät yhä vanhemmat ensimmäistä lastaan yrittävät saa lasta aikaiseksi? Arvostammeko me taloudellista pärjäämistä ja elämän helppoutta niin paljon, että lastenteko ja mahdolliset lapsiperheen ilot ja surut jäävät auttamatta sen jalkoihin? Edellä esittämiäni kysymyksiä tuli mieleen, kun luin Niina Hakalahden uusimman romaanin nimeltään Kaleidoskooppi. Kirjan on kustantanut Karisto. Tampereella asuva mutta Oulussa vuonna 1966 syntynyt Hakalahti on jo kokenut kirjailija. Esikoisteoksensa hän julkaisi vuonna 1990 ja on tähän mennessä julkaissut toistakymmentä teosta; runoja

17.7.2021 Nuorempi polvi tuskin muistaa saati, että olisi seurannut sitä valtavaa kiistelyä, jota Suomessa käytiin vuosikymmeniä ja joka lopulta johti naispappeuden hyväksymiseen evankelisluterilaisessa kirkossa vuonna 1986. Ensimmäiset naiset vihittiin papiksi vuonna 1988, 30 vuotta myöhemmin kuin Ruotsissa. Piispan virka avautui naispapeille vuonna 1990 ja Irja Askola valittiin Helsingin piispaksi ensimmäisenä naisena vuonna 2010. Suomen evankelisluterilaisen kirkon piirissä toimivat patavanhoilliset piirit yrittivät kaikin, laillisin ja laittomin, keinoin estää naispappeuden toteutumisen. Yhä vieläkin osa papeista ja seurakuntalaisista vastustaa naispappeutta. He ovat sitä joukkoa, joiden keskuudessa sikiävät kaikkein vanhoillisimmat ja voi sanoa vaarallisimmat asenteet, jotka ovat peräisin historian roskatynnyreiden haisevalta pohjalta. Kirjailija ja pastori Risto Oikarinen julkaisi keväällä ns. yhden päivän romaanin nimeltään Piispa. Kirjan on kustantanut Otava. Romaanin sh

Nyt kun sote yli vuosikymmenen väännön jälkeen on lopulta saatu päätetyksi ja edessä on päätöksen saattaminen käytäntöön, kannattaa miettiä, miksi tähän kaikkeen meni niin kauan aikaa? Eivätkö maailman onnellisimman kansan päättäjät kykene nopeampaan päätöksentekoon, vai on joillakin päättäjillä ns. oma lehmä ojassa? Hyötyykö joku siitä, etteivät ihmiset varsinkaan syrjäseuduilla saa sosiaali- ja terveyspalveluita edes rahalla ja sen takia pitää muuttaa pois kotiseudulta vieraille maille kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Vanhusten ja ikäihmisten asioita humoristisesti mutta luutuneita käsityksiä ravistellen on aikaisemmissa suuren suosion saavuttaneissa kirjoissaan käsitellyt poispotkittu Ylen musiikkipäällikkö Minna Lindgren. Uusimmassa Teoksen kustantamassa romaanissaan Armon Anneli hän käsittelee pienen kunnan asioita, kun sitä sotea ei ole saatu aikaiseksi ja kaikki palvelut on viety kauas syrjäseuduilla asuvien ihmisten ulottumattomiin. Suuren kansainvälisen suosion vuonna 196