Maritta Lintunen Boriksen lapset WSOY 2021

 28.3.2021

Meillä Suomessa on useita kirjailijoita, joiden tuotannosta iso osa sijoittuu tiettyyn maantieteelliseen paikkaan tai alueeseen kuten Antti Tuuri, joka on kirjoittanut useita Pohjanmaalle sijoittuvia teoksia. Meillä on myös sellaisia kirjailijoita, joiden romaanit tai novellit liittyvät usein samaan aiheeseen vaikkapa musiikkiin kuten Maritta Lintusella.

Maritta Lintusen tuore novellikokoelma on nimeltään Boriksen lapset. Kirjan on kustantanut WSOY. Moni vanhempi musiikinystävä osaa liittää etunimen Boris Viipurin Musiikkiopiston perustajaan Boris Sirpoon. Lintusen novellikokoelman aiheita ovat musiikki ja menetettyyn Karjalaan liittyvät asiat. Vuonna 1961 syntynyt Lintunen aloitti runoilijana vuonna 1999. Hän on tähän mennessä julkaissut kaksi runokokoelmaa, viisi novellikokoelmaa ja kuusi romaania.

Kokoelman niminovellissa kerrotaan Viipurin Musiikkiopistoon pyrkivän Sulo Huttusen tarinaa. Lahden konservatorioon, joka on Viipurin Musiikkiopiston toiminnan jatkaja, on posti tuonut kuluneen pahvilaatikon. Sen sattuu avaamaan arkistoharjoittelija, joka löytää laatikosta Sulo Huttusen sävellyksiä ja päiväkirjan. Arkistoharjoittelija innostuu löytämästään ja alkaa tarkemmin perehtyä laatikon papereihin, vaikka hänellä on kesken säveltäjämatrikkelin viimeistely.

Papereista paljastuu, että Sulo Huttunen on kotoisin Paltamosta ja matkusti syksyllä 1935 kyläläisten innoittamana Viipuriin Boris Sirpon oppiin. Tämä kuitenkin ottaa Sulon vain koeluokalle, sillä hänen soittotaitonsa ovat kovin vajavaiset. Sirpolla on oppilaana myös lahjakas Heimo Haitto. He ystävystyvät mutta Sulo ei pääse koeluokan jälkeen varsinaiseksi oppilaaksi ja Sulon ja Heimon tiet eroavat. Novellin tarina herättää henkiin voimakkaan musiikillisen innostuksen ja elämän vanhan ajan Viipurissa. Boriksen lapset on liikuttava ja herkkä tarina, jossa vanhat paperit avaavat oikeasti elettyä elämää.

Melkein jokainen kokoelman yhdeksastä novellista liittyy menetettyyn Karjalaan. Hyvin erikoinen tarina on novellissa nimeltään Karkuri. Kirjailija kertoo sen perustuvan todelliseen tapahtumaan, josta kerrotaan Valpon arkiston kirjeessä. Välirauhan aikaan 13.10.1940 8-vuotias äitinsä ja isänsä lastenkotiin hylkäämä poika lähtee lastenkodin paikkakunnan kirkosta joidenkin miesten perään ja eksyy rajan läheisyyden takia Neuvostoliiton puolelle. Rajamiehet vangitsevat pojan. Vasta kahden kuukauden kuluttua poika palautetaan Suomeen. Vielä junamatkallakin poika yrittää karata mutta saadaan kiinni. Novellissa kuvataan pienen lapsen isänkaipuuta hyvin liikuttavasti. Kaipuu voi olla niin voimakas, etteivät aikuiset sitä ymmärrä. Varsinkaan sitä ei ymmärrä autoritäärinen lastenkodin johtaja.

Novellissa Sirpaleet ovat 95-vuotias isoisä ja tämän kaksi lastenlasta matkalla Karjalassa hakemassa isoisän entistä kotitaloa, josta on kuultu juttuja kymmeniä vuosia. Monen mutkan kautta lopulta löydetään Heinjoen kylä ja isoisän mielestä talon paikkakin. Lastenlasten hämmästykseksi isoisä ei haekaan taloa tai oikeammin sen kivijalan jäännöksiä vaan suuntaa metsään. Hän pyytää lapsenlapsia kaivamaan erästä kumparetta ja sieltä löytyy vanhan Arabian kahvikaluston sirpaleita. Isoisä muistelee vaimonsa eli mummon aina voivotelleen miten he joutuivat kaivamaan hienon kahvikaluston tunkioon, kun sitä ei voinut ottaa mukaan. Isoisän mielestä tuosta kahvikaluston menetyksestä tuli mummolle koko Karjalan menettämisen symboli. Isoisä pyysi, että otettaisiin mukaan muutamia kahvikaluston sirpaleita, joita hän veisi mummon haudalle.

Novellissa Sirpaleet Lintunen mielestäni kuvaa menettämisen tuskaa ja siitä ylipääsemistä. Toinen lapsenlapsista on juuri tehnyt konkurssin ja hänen autonsa ovessa näkyy vieläkin konkurssifirman nimi. Isoisä totesi mummon surreen koko elämänsä ajan menetettyä kahvikalustoa, eikä päässyt asiasta koskaan yli. Hän ostaa semmoista puhdistusainetta, jolla firman nimi auton ovesta saadaan tarkoin pois. Menetystä ei pidä koko elämänsä ajan surra vaan pitää päästä surun yli.

Maritta Lintusen novellikokoelmassa Boriksen lapset on yhdeksän hienoa novellia. Muutamassa novellissa musiikki saa monenlaisia tehtäviä ja auttaa ihmisiä. Novelleissa kerrotaan myös ihmisten menetyksistä ja niistä selviämisestä. Toisille menetys on entinen Karjala ja toisille kadonneet vanhemmat. Maritta Lintunen osaa tiivistää kerrottavansa niin mainiosti, että novelleihin on pakko palata monta kertaa uudelleen.

Juha Pikkarainen