Olli Jalonen Stalker-vuodet Otava 2022


Kun nuoremmat tyttäremme olivat pieniä, olimme sen verran vaurastuneet, että olimme hankkineet auton. Lomailimme sillä kesäisin sukuloimassa mutta myös Linnanmäellä, Särkänniemessä ja Tykkimäellä. Noilla matkoilla me vaimoni kanssa aloimme tarkkailla muita ihmisiä. He olivat ikäisiämme mutta jo tuolloin myös isovanhemmat kävivät lastenlastensa kanssa huvipuistoissa. Ihmisiä tarkkaillessa saattoi kuvitella, minkälainen heidän elämänsa arki oikein on ja mitä he mahtavat tehdä töikseen?

Kirjailija Olli Jalonen kuvaa uusimmassa romaanissaan Stalker-vuodet tarkkailijan elämää ja roolia. Kirjan on kustantanut Otava. Vuonna 1954 syntynyt hämeenlinnalainen Olli Jalonen ei perusteellista esittelyä kaipaa. Hän on kirjoittanut yli 40-vuotisella kirjailijaurallaan laajan tuotannon. Hänet on palkittu romaaneistaan kahdesti Finlandia-palkinnolla.

Stalker-vuodet romaanissa kuvattu aika ulottuu vuodesta 1974 vuosituhannen vaihteeseen. Kirjailijan ikäistä Tampereen yliopiston opiskelijaa pyydetään salaiseen tutkimukseen, jossa tutkitaan ihmisten mielipiteiden ja asenteiden muuttumista. Päähenkilön pitää ottaa yhteyttä entisiin koulutovereihinsa ja raportoida näiden elämästä ja ajatuksista yksityiskohtaisesti. Koululuokka kohderyhmänä sisältää eri ammateissa toimivia ihmisiä ja heidän mielipiteensä ja asenteensa kuvaavat laajemmankin joukon käsityksiä. Nuori opiskelija kuvittelee, että kyseessä on virallinen tutkimus ihmisten asenteista, koska niin hänelle annetaan ymmärtää.

Aluksi opiskelijan toiminta on hieman epämääräistä, koska monet kouluaikaiset ystävyydet ovat jo väljähtyneet. Tämän takia yhteydenottoja hieman ihmetellään. Tarkkailu jatkuu ja opiskelija raportoi toimeksiantajalle, hänelle jopa maksetaan työstä pieniä palkkioita. Köyhälle opiskelijalle vähäinenkin raha on tarpeen. Vähitellen vanhat kontaktit entisiin koulutovereihin vakiintuvat, eikä isompia ongelmia ilmene. Opiskelija kokee kuitenkin toimintansa eräänlaiseksi tirkistelyksi ja vähentää raportointia. Toimeksiantajan yhteydenotot ovat tiukkasävyisiä, välillä jopa uhkaavia ja opiskelija jatkaa raportointia.

Valmistuttuaan yliopistosta opiskelija pääsee töihin Indonesian suurlähetystöön. Hänen tehtävänsä on seurata minkälainen kuva Indonesiasta annetaan Suomen lehdistössä. Pahimmat parjaukset ja virheet pitää lähetystön mielestä korjata ja tarjota tilalle oikeaan tietoa Indonesian oloista. Työ suurlähetystössä on helppoa mutta tietoinen valehtelu maan oloista alkaa vaivata mieltä. Päähenkilö alkaa kirjoittaa juttua Indonesian todellisista oloista ja aikoo tarjota sitä julkaistavaksi alan lehdissä.

Samanaikaisesti entisten koulutovereiden tarkkailu jatkuu, vaikka se tuntuu vastenmieliseltä. Yhä useammin päähenkilöstä on alkanut tuntua siltä, että oikea ja väärä myös hänen omassa elämässään alkaa sekoittua. Välillä hän ei tiedä kumpaako puolta kulloinkin edustaa. Syyllisyys alkaa vaivata mieltä.

Romaanin pitkä ajallisen kaaren ansiosta Jalonen pystyy kuvaamaan maailman ja tiedonvälityksen suurta muutosta. Vielä 1970-luvulla paheksuttiin sitä, että ihmisten mielipiteitä kyseltiin gallupeissa. Moni oli sitä mieltä, että kyselyillä tietoisesti ohjattiin ihmisten ajattelua. USA oli useiden kyselyiden kotimaa mutta kylmän sodan aikana myös Neuvostoliitto pyrki vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin. Tänään kyselyitä tehdään moninkertainen määrä romaanin aikaan verrattuna ja meitä kaikkia tarkkaillaan monin tavoin. Emme tiedä mitä tietoja meistä on tallennettu ja mitä varten? Aiheellisesti voi kysyä, minkä takia meitä takkaillaan ja meiltä kysellään kaikenlaista. Pelkästä mielenkiinnostako vai pyritäänkö meihin vaikuttamaan?

Vaikka romaanissa kerrottu kuva Indonesian suurlähetystön toiminnasta Suomessa viime vuosisadan lopulla on synkkä, ainakin minä lukijana aloin miettiä myös muiden kuin suurvaltojen suurlähetystöjen toimintaa. Kuinka paljon diplomaattisen koskemattomuuden taakse piiloutuu lainvastaista toimintaa?

Mielestäni Olli Jalosen Stalker-vuodet kertoo kirjailijantyöstä jotakin oleellista. Ilman itsensä ja kanssaihmisten tarkkailua ei kirjailija kykene luomaan uskottavia henkilöitä. Miten kirjailija tarkkailunsa tuloksia käyttää on ammattitaitokysymys. Romaanin henkilöt pitää luoda sellaisiksi, ettei ihminen ainakaan suoraan tunnista tekstistä itseään. Jos näin käy, saatetaan asiaan palata raastuvassa. Valitettavan tuoreitakin esimerkkejä asiasta löytyy. Uusimmassa romaanissaan Olli Jalonen on onnistunut ja romaanin tarina vie lukijan väkisin mukaansa, todellista ammattimiehen työtä.

Juha Pikkarainen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jaakko Kolmonen Leivinuunit ja uuniherkut Patakolmonen ky 2008

Henriikka Tavi Toivo Teos 2011

Heidi Köngäs: Siivet kantapäissä Otava 2021