Eric Vuillard: Kunniallinen vetäytyminen Siltala 2023

Moni maailmanhistoriaa vähemmän tunteva yhdistää Vietnamin sodan pelkästään Yhdysvaltojen vuosina 1955 – 1976 käymään sotaan, joka päättyi surkeaan tappioon. Ennen amerikkalaisten käymää sotaa kävivät ranskalaiset ns. ensimmäistä Indokiinan sotaa vuosina 1946 – 1954. Tämä sota päättyi ranskalaisten täydelliseen häviöön. Ranska menetti siirtomaansa ja niistä muodostuivat itsenäiset Laos, Kambodza sekä Etelä- ja Pohjois-Vietnam. Veriseen Dien Bien Phun tappioon päättynyt ranskalaisten sota on suotta painunut unholaan.

Hienoista historiallisista kirjoista tunnettu vuonna 1968 syntynyt ranskalainen Eric Vuillard on tuoreimmassa kirjassaan tarttunut ranskalaisten ja muidenkin tietoisesti unohtamaan sotaan, erityisesti sen surkeaan loppuun. Osa täydellisen tappion peittämisessä näkyy jo kirjan nimessä Kunniallinen vetäytyminen. Tätä nimitystä Ranskan poliittinen johto ja eliitti käyttivät hävitystä sodasta. Sanoilla on aina osattu vääntää totuus toisenlaiseksi. Kirjan on kustantanut Siltala ja suomentanut Lotta Toivanen.

Eurooppakeskeisyys on hallinnut ihmisten mieliä satoja vuosia, eikä tuo historian vääristymä päättynyt edes kahteen maailmansotaan 1900-luvulla. Vaikka Japani pyrki maailman herruuteen ja valloitti laajoja alueita Aasiasta ennen toista maailmansotaa ja sen aikana, joutui se kahden atomipommin jälkeen elokuussa 1945 palaamaan saarilleen lyötynä ja nöyryytettynä. Eurooppalaiset, joihin pitää lukea myös Euroopasta tulleiden jälkeläisten luoma Yhdysvallat, pyrkivät pitämään kiinni saavutetuista eduistaan ja siirtomaistaan toisen maailmansodan jälkeenkin. Tämän takia Ranskakin soti Indokiinassa.

Molemmat Vietnamin sodat ja vuosina 1950 – 53 käyty Korean sota olivat pohjimmiltaan ideologisia. Neuvostoliitto kuului toisen maailmansodan voittajiin ja sai haltuunsa Itä-Euroopan. Väestöltään maailman suurin maa Kiina muuttui sisällissodassa sosialistiseksi vuonna 1949. Myös Pohjois-Vietnamissa oli vahva kommunistinen puolue, jota johti Ho Tsi Minh. Ensin Ranska ja sen jälkeen Yhdysvallat pyrki patoamaan sosialismin leviämistä ja sen takia tuettiin Etelä-Vietnamia. Kolmekymmentä vuotta kestäneissä kahdessa Vietnamin sodassa ei kaihdettu keinoja kummallakaan puolella rintamaa. Pommitukset ja monenlaiset terroriteot kohdistuivat erityisen raskaasti siviileihin.

Kun lukee Vuillardin toteavaa ja pääosin lyhyin lausein etenevää kerrontaa, välittyy lukijalle Ranskan poliittisen johdon kyynisyys ja siirtomaaisännän ote. He ovat hyvin omahyväisiä ja vietnamilaisiin suhtaudutaan halveksien ja vähätellen. Poliittinen johto ajatteli, että Ranska on sentään sivistyskansa ja vuosisatainen sotilasmahti. Mitä vietnamilaiset voisivat tietää siihen verrattuna sotimisen taktiikasta ja taidosta?

Ranskan Indokiinan sotaan liittyvät myös Ranskan talouselämän, erityisesti pankkien edut. Pankit älysivät irrottautua sodasta ennen sotilaita ja osinkojen maksu omistajille saattoi jatkua. Toki pankin hallintoneuvostossa surkuteltiin meidän sotilaiden kohtaloa mutta veriuhrin seurauksena osinkoja voitiin jopa kasvattaa. Ehkä hätkähdyttävin tieto minulle kirjan lukijana oli Yhdysvaltojen ulkoministeri John Dullesin huhtikuussa 1954 Ranskan vierailulla esittämä ajatus atomipommin tai kahdenkin käyttämisesta vietnamilaisia vastaan Dien Bien Phun pelastamiseksi. Tästä ehdotuksesta ranskalaiset kauhistuivat, eivätkä kaikkien onneksi tarttuneet ehdotukseen.

Nykylukijan pitää ymmärtää, etteivät tiedot sodan kulusta olleet 70 vuotta sitten lähes suoria lähetyksiä kuten tänään Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa. Sodan kulku selvisi ihmisille ja poliittisille päättäjillekin melkoisella viiveellä. Siitä huolimatta ranskalaisten poliitikkojen kyynisyys hätkähdyttää. Kun hirveitäkin asioita tapahtuu tarpeeksi kaukana kotimaasta, ei niistä tarvitse isommin välittää.

Eric Vuillardin kirjansa loppuluvussa Huomautus palautetaan lukijan mieleen Indokiinan sotien uhrien lukumäärän ja verrataan sitä II maailmansodan uhrien määrään: ” Ranskan ja Yhdysvaltain puolella sodassa kuoli yhteensä neljäsataatuhatta henkeä, jos lasketaan vierastaistelijat, indokiinalaiset täydennysjoukotja siirtomaajoukot, joista armeijamme ensisijaisesti muodostui. Vietnamilaisten puolella sodassa kuoli ainakin kolme miljoonaa kuusisataatuhatta ihmistä. Kymmenen kertaa enemmän. Yhtä paljon kuin ranskalaisia ja saksalaisia yhteensä toisessa maailmansodassa.”Voi aiheellisesti todeta, että Vietnamin sodissa ei paikalliselle väestölle annettu mitään arvoa. Siitä huolimatta he voittivat sodan.

Juha Pikkarainen