Risto Oikarinen Piiska Otava 2021

17.7.2021

Nuorempi polvi tuskin muistaa saati, että olisi seurannut sitä valtavaa kiistelyä, jota Suomessa käytiin vuosikymmeniä ja joka lopulta johti naispappeuden hyväksymiseen evankelisluterilaisessa kirkossa vuonna 1986. Ensimmäiset naiset vihittiin papiksi vuonna 1988, 30 vuotta myöhemmin kuin Ruotsissa. Piispan virka avautui naispapeille vuonna 1990 ja Irja Askola valittiin Helsingin piispaksi ensimmäisenä naisena vuonna 2010. Suomen evankelisluterilaisen kirkon piirissä toimivat patavanhoilliset piirit yrittivät kaikin, laillisin ja laittomin, keinoin estää naispappeuden toteutumisen. Yhä vieläkin osa papeista ja seurakuntalaisista vastustaa naispappeutta. He ovat sitä joukkoa, joiden keskuudessa sikiävät kaikkein vanhoillisimmat ja voi sanoa vaarallisimmat asenteet, jotka ovat peräisin historian roskatynnyreiden haisevalta pohjalta.

Kirjailija ja pastori Risto Oikarinen julkaisi keväällä ns. yhden päivän romaanin nimeltään Piispa. Kirjan on kustantanut Otava. Romaanin shokeeraavassa kansipaperissa, jonka on tehnyt Tuuli Juusela, on naispiispa pää alaspäin alban helmat korvissa mutta pikkuhousut jalassa. Vuonna 1978 Kajaanissa syntynyt Oikarinen on taustaltaan muusikko mutta kouluttautui myöhemmin papiksi. Nykyään hän työskentelee kirjailijatyön ohella Laajasalon Opiston oppilaitospappina ja kirjoittamisen opettajana. Hän on tähän mennessä julkaissut kolme runokokoelmaa ja kaksi romaania.

Romaanin tarinassa eletään yksi päivä Suomen ensimmäisen naispiispan elämää ja setvitään hänen ajatuksiaan. Kyseessä on kirjailijan luoma fiktiivinen henkilö, ei mikään Irja Askolan näköispainos. Muistojen ja sisäkertomusten kautta edetään ajassa taaksepäin aina piispan nuoruusvuosiin ja lapsuuteen. Oikarinen kuvaa romaaninsa päähenkilön ja tämän ajatusten kautta kaikkia niitä vaikeuksia, joita naispappeuden hyväksymiseen on aikojen kuluessa liittynyt. Hän kuvaa myös kirkon muuttumista ja sitä, miten pappien keskuudessa on yleistynyt Jumalan epäily. Useilla asioita monelta kantilta ajattelevalla papilla epäusko on vallannut mielen, vaikka papin virkaa ja tehtäviä hoidetaankin moitteettomasti. Epäusko valtaa mielen melkein väkisin, kun elää ja seuraa kaiken maallistumista.

Romaanin päähenkilö kasvaa rukoilevaisen perheen ainoana lapsena. Kyse on luterilaisen kirkon vanhimmasta herätysliikkeestä. Vaikka herätysliike oli aikojen kuluessa muuttunut, piispan lapsuudenperheessä luettiin 1700-luvun raamatunkäännöstä ja veisattiin vanhoja virsiä mm. Halullisten sielujen hengellisiä lauluja. Kaikkiin uskonnollisen elämän uudistuksiin rukoilevaiset suhtautuivat kielteisesti. Piispan vanhemmat kokivat olevansa tosiuskovaisia ja samaistuivat alkukristittyihin.

Hyvin hauskasti, ehkä jonkun mielestä rienaavasti Oikarinen kuvaa piispan lapsena kokemaa ja näkemää vanhempiensa keskinäistä soidinlaulua, joka aina johti makuuhuoneeseen lapselta suljetun oven taakse. Kaikki alkaa vanhan virren veisuulla, jonka sanojen lihallisuus ei ole kenellekään epäselvä. Tapahtuma kuvataan pienen tytön silmin nähtynä. Vielä myöhemmin jo seurustellessaan tuleva piispa muisteli soidinvirren sanoja poikaystävälleen ja lihalliset sanat johtivat lihallisiin tekoihin myös naiseksi kasvaneen tytön elämässä. Kyllä vanhan virrenkin sanoin voi kuvata erotiikkaa. Valitettavasti nämä vanhat virret on karsittu pois nykyisestä virsikirjasta.

Romaani piispa käy kirkon ja yliopiston yhteisessä seminaarissa alustamassa ja palaa sieltä kotiinsa Helsingin piispan virka-asuntoon. Menomatka tehdään taksilla mutta paluumatka jalan. Koska eletään joulunalusaikaa, on Helsingissäkin talvi. Lyhyehkö kävelymatka herättää piispassa monia muistumia menneilta ajoilta ja kylmä ilma meinaa tehdä tepposen kevyesti pukeutuneelle piispalle. Virka-asunnossa odottava lasillinen hyvää punaviiniä saa hänet kuitenkin jatkamaan jalan. Mitä ihmisetkin sanoisivat, jos piispa tilaisi taksin muutaman korttelin matkaa varten? Alkaisivat ehkä puhua, että kirkon varoja käytetään turhuuteen. Sellaisia puheitahan on ollut julkisuudessa Helsingin nykyisestä piispasta puhuttaessa.

Risto Oikarisen romaani Piispa on syvältä viiltävä kuvaus Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä olevista erimielisyyksistä ja yhä siellä vaikuttavasta vanhoillisesta hengestä. Tätä henkeä käytetään häikäilemättömästi omien valtapyrkimysten pönkittämiseen, vaikka se verhotaankin raamatun korulauseisiin ja muka vankkaan uskoon. Muutoksen aikaansaaminen vanhoissa organisaatioissa on aina hankalaa ja muutoksen tekemisessä saattaa loppua uskokin kuten romaanin piispalla. Ainakin tuo usko horjuu pahasti.

Juha Pikkarainen