Juha Ruusuvuori Piraatin perintö WSOY 2021

Kun Suomen kansallista identiteettiä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä rakennettiin, kirjoitettiin myös lapsille ja nuorille monenlaista kirjallisuutta. Venäläisiä vastaan taistelleet menneisyyden sankarit tehtiin suomalaisiksi, vaikka koko käsitettä ei vielä ollut olemassakaan. Suomen kuvitteelliseen menneisyyteen sijoittuvia historiallisia romaaneja kirjoittivat mm. Sakari Topelius, Kyösti Wilkuna ja Santeri Ivalo. Heidän kirjoittamista romaaneista muokattiin lyhennettyjä nuortenkirjoja. Näiden fiktiivisten romaanien tapahtumat ymmärrettiin historiankirjoitukseksi ja useampi sukupolvi varsinkin oppikoulussa oppi väärin maamme menneisyyttä.

Myös tänään kirjoitetaan historiasta kuvitteellisesti. Taalintehtaalla Kemiön saarella asuva Juha Ruusuvuori on sukeltanut asuinalueensa eli Saaristomeren ja sen saariston menneisyyteen aivan tuoreessa romaanissaan Piraatin perintö. Kirjan on kustantanut WSOY. Vuonna 1957 syntynyt Ruusuvuori on vuodesta 1984 alkaen kirjoittanut hyvin laajan ja monipuolisen tuotannon, romaaneja, tietokirjoja, lastenkirjoja ja sarjakuvia. Alkuperäiselta ammatiltaan Juha Ruusuvuori on toimittaja sekä lehdissä että sähköisessä mediassa. Hänen romaaneistaan kaksi on ollut ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.

Kun puhumme tänään piraatista, ymmärrämme sen laittomaksi kopioksi joko aineellisesta tai aineettomasta asiasta. Termillä on alunperin tarkoitettu merirosvoa ja sellaisesta kerrotaan Piraatin perinnössä. Ajallisesti romaanissa liikutaan nykyhetkessä ja 1300-luvun lopulla. Kemiön saarella Purunpäänlahden rannalla rakennetaan isoa hotellia. Sen takia lahden vedenpintaa joudutaan laskemaan useita metrejä. Vedenlaskun seurauksena tulee näkyviin ainakin 600 vuotta vanha laivan hylky. Paikalliset kalastajat ovat kyllä tienneet hylystä, koska moni on repinyt verkkonsa hylyn jäänteisiin.

Purunpäälahden toisella rannalla romaanin tarinan toisen päähenkilön Niklaksen isä, entinen arkistonhoitaja Turusta, innostuu vanhasta mansardikattoisesta rakennuksesta ja aikoo peruskorjata rakennuksen. Isä alkaisi tarjota hiljaisuuden retriittejä stressaantuneille kaupunkilaisille Suomesta ja ulkomailta. Varakkaat kaupunkilaiset rientäisivät kilvan paikalle, kun heille vielä tarjotaan alueen värikästä historiaa vetävästi kerrottuna. Alueen historia ulottuu kauas vuosisatojen taakse, minkä paljastunut hylkykin osoittaa.

Niklaksen vanhemmat ovat eronneet kymmenkunta vuotta sitten ja äiti on muuttanut Afrikkaan kehitysaputöihin. Niklas saa elää omissa oloissaan ja häntä pidetään vähän kummallisena. Niklas ei tykkää muiden poikien tavoin mopoista, mieluummin hän on hiljaa ja kirjoittaa juttuja historiasta. Kun hän kuulee isänsä huvilatyömaan historiasta, tilaa hän nettikaupasta metallinpaljastimen, jolla alkaa tutkia rantoja ja muita paikkoja. Niklas löytää yhden vanhan hopearahan, joka yhdistää Niklaksen ja 1300-luvun lopulla Itämerta hallinneen piraatin, sillä toinen samanlainen hopearaha löytyy laivan hylystä. Niklas eläytyy voimakkaasti menneisyyden tapahtumiin ja löytyy alkaa oikeasti nähdä ja haistaa vanhoja asioita.

Juha Ruusuvuori kirjoittaa romaanissaan elämästä 1300-luvun Raaseporissa ja nykyisen asuinpaikkansa lähisaaristosta elävästi. Lukija aistii menneisyyden. Saaristomeri ja Suomenlahti olivat tuolloin hyvin kansainvälistä seutua. Alueella seilasivat niin venäläiset, saksalaiset, tanskalaiset kuin ruotsalaisetkin. Alusten lastit saattoivat olla peräisin hyvinkin kaukaa idästä tai Etelä-Euroopasta. Tunnetusti rannikon asukkaat hyödynsivät karille ajaneiden alusten lasteja. Myös piraatit yleistyivät, kun alusten määrä kasvoi. Aivan tuulesta temmattu ei ole Rosvo-Roopenkaan tarina, joka on useimmille tuttu laulusta ja Tauno Palon tähdittämästä elokuvasta.

Mutta kuka oli tuo merirosvokuningattareksi kohonnut nainen? Juha Ruusuvuori kirjoitti vuonna 1993 romaanin Kaniikki Lupuksesta, joka joutui epäsuosioon ja erosi kirkon palveluksesta. Hän muutti tilalleen Sastamalaan, avioitui vanhalla iällä ja sai tyttären. Näin kirjailija yhdistää uusimman romaaninsa tarinan 30 vuotta sitten kirjoitetun romaanin tarinaan. Lukija voi kuvitella, ettei kaniikin ja tämän tyttären tarina jää tähän. Ruusuvuori ehkä palaa asiaan joskus myöhemmin.

Tänään, jolloin paikallishistoria on kovassa huudossa, värikäs Piraatin tarina voi saada paljonkin lukijoita. Etäisesti romaania voi verrata Seppo Saraspään romaaniin Kaulahopeitten taru, jossa seikkailtiin hieman aikaisemmin. Antoisia lukuhetkiä.

Juha Pikkarainen