Ari Turunen Ettekö te vieläkään tiedä, kuka minä olen Atena 2021

Tähän aikaan, jolloin musta voidaan väittää valkoiseksi tai oikea vääräksi ilman että vastaväitteille olisi mitään sijaa, yksi keskeinen piirre monissa julkisuuden henkilöissä on ylimielisyys. Ylimielinen ihminen pitää itseään kaikkia muita tärkeämpänä ja uskoo olevansa aina oikeassa. Faktoista ei tarvitse välittää. Ylimielinen ihminen luo itse säännöt, joita muiden pitää noudattaa mutta hänestä itsestä ei ole niin väliä. Ylimielisyyteen liittyy olennaisesti ylpeys omasta itsestään, vaikka sille ei olisi mitään katetta.

Tietokirjailija Ari Turunen julkaisi vuonna 2010 ylimielisyydestä ensimmäisen kirjansa Ettekö te tiedä, kuka minä olen. Nyt, kun kaikenlainen ylimielisyys on vuosikymmenessä moninkertaistunut, on Turunen kirjoittanut kirjalleen jatkoa. Hänen kirjansa Ettekö te vieläkään tiedä, kuka minä olen alaotsakkeena Ylimielisyyden kultainen kirja ilmestyi äsken Atenan kustantamana. Vuonna 1966 syntynyt Ari Turunen on työskennellyt viestinnän johtotehtävissä ja toimittajana. Hän on julkaissut vuodesta 1999 alkaen toistakymmenta tietokirjaa erikoistuen tapahistoriaan.

Kirjansa johdannossa Turunen kirjoittaa miten ei tiennyt edellistä ylimielisyyttä käsittelevää kirjaa kirjoittaessa kuka on Donald Trump. Nyt tämä vaalit hävinnyt edellinen Yhdysvaltain presidentti tivasi toimittajalta, joka halusi täsmennystä Trumpin väitteeseen massiivisesta vaalipetoksesta: ” Älä puhu minulle noin. Olet vain kevytsarjalainen. Minä olen Yhdysvaltojen presidentti. Älä ikinä puhu Yhdysvaltojen preidentille noin.” Turunen kirjoittaa, että ylimielisen ihmisen tyypillinen piirre on toisten pitäminen lähtökohtaisesti alempiarvoisina. Toiset eivät ole koskaan ylimielisen ihmisen kanssa samalla viivalla. Ylimieliselle ihmiselle ei koskaan voi puhua kuin vertaiselleen.

Valtiojohtajien joukossa ylimielisiä ihmisiä piisaa. Historiasta tiedämme, että Aleksanteri Suuri muoresta iästään huolimatta alkoi nähdä itsensä jumalisena ja vaati alaisiltaan, että häntä pidettäisiin Egyptin valloituksen jälkeen Jumalan poikana. Samanlaista jumaluutta itsessään näki myös Julius Caesar. Ei ehkä Jumalan pojaksi mutta Jumalan tahdoksi näki Turkin nykyinen presidentti Recep Tayyip Erdogan puolueensa vaalivoiton vuonna 2014. Tänään Turkissa on lailla kielletty kaikenlainen maan presidenttiin kohdistuva leikinlasku. Jos ei tällainen ole ylimielisyyttä niin ainakin se on melkoista herkkähipiäisyyttä.

Ylimielisyyteen liittyy olennaisesti se, että erilaiset säännöt eivät koske ylimielisiä ihmisiä. Hyvä esimerkki ylimielisestä valtiojohtajasta on Ranskan presidentti Charles de Gaulle. Hän vähät välitti omaisista ja muista hautajaisvieraista, kun muitta mutkitta marssi eturiviin John F. Kennedyn hautajaisissa, vaikka hänelle oli varattu paikka hieman taaempaa. Turusen mielestä da Gaullen ylimielisyys oli sitä luokkaa, että syntyi oma käsite gaullismi. Charles de Gaulle ei teeskennellyt vaatimatonta vaan sanoi suoraan, etteivät säännöt koske hänen tapaistaan suurmiestä.

Yksi tuore suomalainen esimerkki ylimielisyydestä on VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin tapaus. Kun toimittajat alkoivat tutkia pääjohtajan runsasta ulkomaanmatkailua ja lentopisteiden käyttöä, vastasi Yli-Viikari, ettei VTV:n työntekijöillä ole mitään velvollisuutta antaa asiasta tietoja ulkopuolisille. Samantapainen oli vastaus, kun selvisi, että yksi virkamies oli saanut kaksi vuotta palkkaa sillä ehdolla, ettei tee mitään. VTV:n vastaus oli, ettei työntekeminen kuulu virkavelvollisuuksiin. Ranskassa koulunsa käynyt Yli-Viikari lienee oppinut ylimielisyytensä entiseltä Ranskan presidentiltä.

Melkoisia ylimielisyyden pesiä ovat kansainväliset urheilujärjestöt KOK ja FIFA etunenässä. Erityisen ylimielinen oli espanjalainen Francon aikainen virkamies Juan Antonio Samaranch johtaessaan KOK:aa. Kun järjestöön alkoi tulvia rahaa sponsori- ja tv-sopimusten ansiosta, näytti Samaranch esimerkkiä uudesta johtajuudesta ja muutti asumaan viiden tähden hotelliin Lausannessa. Kun taloudelliset väärinkäytökset alkoivat paljastua, muutokset eivät koskeneen Samaranchia. Hän luopui puheenjohtajuudesta mutta vaati ja sai elinikäisen kunniapuheenjohtajuuden entisin ehdoin. Melkein samanalaisin elkein johti FIFA:aa Sepp Blatter. Vuosikymmeniä jatkuneen korruption paljastuessa Blatter koki olevansa nykkeilysäkki, johon iskut kohdistuivat. Tuskin vuosikymmeniä jatkunut makea elämä ja julkisuus oli yhtä rankkaa kuin salilla olleen nyrkkeilysäkin? Tiedä häntä.

Ari Turusen mielestä ylimielisyys on kykenemättömyyttä oppia muilta ja myöntää omia virheitään. Varmasti jokainen meistä syyllistyy joskus ylimielisyyteen. Turusen kirjassaan kertomien esimerkkien tapaiseen ylimielisyyteen voi syyllistyä vain ihminen, jolla on siihen tilaisuus ja halu uskoa itsestään jotakin ylivertaista. Jotta ette syyllistyisi liialliseen ylimielisyyteen, kannattaa tutustua Ari Turusen tuoreeseen kirjaan.

Juha Pikkarainen