Pertti Nieminen: Läntisellä rinteellä Otava 1994

18.10.1994

Vietin historiallisen kansanäänestyspäivän ulkoillen ja runoja lukien. Kävin tyttärieni kanssa yhdessä ruksaamassa oman kielteisen kantani, vaimo oli äänestänyt jo ennakkoon. Nyt kun tulos on tiedossa, harmittaa maan jakautuminen voimakkaasti kahtia. Huonompi osaiset olivat liittymistä vastaan ja parempi osaiset puolesta. Toivottavasti äänestystuloksesta ei seuraa vahvojen valtaa ja heikkojen sortoa.

Kuulaassa syyssäässä oli mieli kuin pikkupojalla pyöräillessäni pitkin Kemijoen rantaa. Tietysti piti kokeilla, joko jää kestäisi? Yllättävän paksuksi oli yhden yön jää tullut, rannasta kolmisenttiseksi. Kun katselin kirkasta jäälakeutta, ymmärsin hyvin Haanpään novellin Päntän äijää, jota jäinen lakeus veti vastustamattomasti puoleensa. Sain kuitenkin maltettua mieleni ja pyöräilin kotiin runojen pariin.

Lueskelin Hannu Mäkelää, Kari Aronpuroa, Markus Jääskeläistä ja Pertti Niemistä. Heiltä kaikilta on ilmestynyt tänä syksynä uusi runokokoelma. Mäkelä, Aronpuro ja Nieminen ovat jo vanhoja ja kokeneita runoilijoita mutta Markus Jääskeläinen on julkaissut esikoiskokoelmansa. Liekö kaunis ilma vai päivän historiallisuus vaikuttanut mutta kovin vaisuilta ja yllätyksettömiltä runokokoelmat tuntuivat. Toivottavasti se ei kuvasta koko syksyn runosatoa.

Eniten minua koskettivat ja välillä naurattivatkin Pertti Niemisen runot. Hänen uusin, kolmastoista kokoelmansa, on nimeltään Läntisellä rinteellä. Pertti Nieminen aloitti runoilijauransa jo 1950-luvulla ja on julkaissut runojaan tasaisesti. Koulutukseltaan Pertti Nieminen on kansakoulun opettaja ja opettajan toimesta hän jäi vasta eläkkeelle. Eläkeläisen ja lähtijän tuntemukset heijastuvat hyvin hänen uusimmissa runoissaan.

Vaikka Pertti Nieminen on merkittävä suomalainen runoilija, niin suurimmat ansionsa hän on saavuttanut kääntäjänä. Nieminen on tehnyt valtavan urakan kääntäessään kiinalaista lyriikkaa Suomen kielelle. Puhutaan jopa, että Niemisen oma lyyrikonura on jäänyt hänen hienojen käännöstensä varjoon. Tämä on vahinko, siksi hyvä runoilija hän on. Mutta kiinan kielen taitajia on Suomessa vähän. Kiina on niin vanha kulttuuri, että kaikilla maailman kansoilla on jotakin opittavaa sieltä. Kiitos Pertti Niemisen me suomalaisetkin olemme saaneet osamme.

Runoilijana Pertti Nieminen on selkeä ja yksinkertainen. Hän on itse miettinyt asiansa loppuun asti ja päästää lukijansa helpolla. Lukijan ei tarvitse miettiä vaikeita kielikuvia tai runoilijan kummallista ajatuksenjuoksua. Yksinkertaisin sanoin ja kielikuvin Pertti Nieminen kertoo tuntonsa ja tuntemuksensa ja ne välittyvät helposti lukijalle.

Vanhenevan runoilijan ilot ovat pieniä; luonto, lapsenlapset ja rakkaus. Pitkään Nieminen asusti Hyvinkään Myllykylässä, koululla jossa opetti lapsia. Kun hän jäi eläkkeelle, oli edessä muutto Porvoonjoen varteen läntiselle rinteelle. Hyvin pienin piirroin runoilija kuvaa kaihoa, jonka muutto vanhasta kodista aiheuttaa. Mutta myös uudessa paikassa odottavat pienet ilot, jotka runoilija oivallisesti löytää.

Vanheneva runoilija on itseironinen ja hauska. Hän osaa nauraa myös itselleen. Tuon naurun takana piilee usein vakava sanoma kuten seuraavassa runossakin:

Satuin samaan vaunuun

Hyvinkään kirkkoherran kanssa.

Odotimme lumimyrskyssä junaa,

joka suostui kulkemaan.

Juna tuli, nousimme vaunuun.

Istahdimme erehdyksessä

vammaisten paikoille.

Kirkkoherra esti minua nousemasta:

”Istutaan tässä vain,

mehän olemme vammaisia molemmat,

sinä runoilija, minä pappi.”

Pieniä välähdyksiä elämästä, jotka huvittavat mutta panevat myös ajattelemaan. Sellaisia säkeitä kirjoittaa Pertti Nieminen läntiseltä rinteeltä, Porvoonjoen varrelta.

Juha Pikkarainen