Rax Rinnekangas: Paratiisin vangit Pohjoinen 1994

4.4.1995

Tänään alkoivat Kemijärven markkinat. Ainakin lasten mielissä ovat markkinat säilyttäneet entisen hohtonsa. Jo pitkän aikaa on meidänkin perheessä keskusteltu siitä, paljonko lapsille annetaan markkinarahaa? Monenlaista tarpeellista pitää tyttärien mielestä kuulemma ostaa markkinoilta.

Kaikenmaailman tavaraahan markkinoilla on kaupan mutta ovathan markkinat toki menettäneet alkuperäisen merkityksensä. Enää eivät markkinat ole ainoa tilaisuus ostaa monia jokapäiväisen elämän kannalta tarpeellisia ja välttämättömiä tavaroita mutta kansanjuhlan luonteensa markkinat ovat edelleen säilyttäneet. Se lienee parasta koko touhussa. Musiikki soi, helppoheikit huutelevat vitsejään ja kansa vaeltaa ympäri markkina-aluetta.

Ennen markkinoilla oli monen alan taiteilijoita myymässä taulujaan tai esittämässä osaamistaan. Mukana saattoi olla myös kiertävä valokuvaaja, joka maksua vastaan valokuvasi markkinaväkeä maalatut kulissit taustana. Jäihän siitä mukava muisto markkinamiehelle, kun otatti itsestään valokuvan. Nyt ovat automaatit ja automaattikamerat vieneet kiertävien valokuvaajien aseman, mikä on mielestäni sääli.

Reijo Rinnekangas on pohjoissuomalaislähtöinen kirjailija ja toimittaja, joka on innostunut valokuvauksesta. 1980-luvun alusta alkaen hän on harrastanut valokuvausta entistä enemmän ja ensimmäisen oman valokuvanäyttelynsä hän piti vuonna 1987. Valokuvaaminen on vienyt Rinnekankaan mukanaan ja tänä päivänä tekstintekeminen on jäänyt jo valokuvaamisen jalkoihin.

Eikä Reijo Rinnekangas ole mikään kotinurkkien kuvaaja vaan hän on kiertänyt laajalti Euroopassa mm. Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa, Isossa-Britaniassa ja Saksassa. Hänen valokuvistaan henkii jonkinlainen eurooppalaisuus, joka on kuitenkin kumman tuttua eli suomalaisuudestaan ei Rinnekangaskaan pääse mihinkään eikä tarvitsekaan.

Minusta Reijo tai Rax Rinnekangas, kuten hän nykyisin itseään nimittää, on jonkinlainen markkinakuvaajien perinteen jatkaja hyvässä mielessä. Rinnekangas kertoo valokuvakirjansa Paratiisin vangit lopussa, että hän käyttää valokuvatessaan lähes aina jalustaa. Hänen valokuvansa ovat asetelmallisia kuten ennen vanhaan markkinoilla. Rinnekangas ei pyrikkään mihinkään kiitävän hetken vangitsemiseen vaan toimii kuten elokuvantekijä suunnitellen ja järjestellen.

Rax Rinnekangas sanoo pysäyttävänsä kamerallaan maailmaa ja yrittää löytää yksittäisten kohteiden perustunnetta ja alkutunnelmaa. Siinä hän monissa kuvissaan onnistuu mielestäni erinomaisesti.

Kun katselee Rinnekankaan valokuvia, jotka on kuvattu pitkin Eurooppaa, huomaa kuinka samanlaisia me ihmiset lopulta olemme perustilanteissa. Rinnekangas on tavoittanut valokuvissaan jotain ajatonta ja muuttumatonta. Ehkä se on se perusihmisyys, jota ei maailman muuttuminenkaan voi tuhota.

Jokaisella meillä on kotonamme paljon valokuvia, joita tulee katseltua harvoin. Ehkä kannattaisi kaivaa esille vanhoja valokuvia ja nauttia niistä mielikuvista, joita valokuvat nostattavat mieleen. Moni jo ammoin unohtunut asia tai tapahtuma nousee esille ajan virrasta. Nykypäivän elämän jumalaton vauhti ja kiire unohtuvat ja voimme uppoutua muistoihimme. Jos ei siitä muuta hyötyä ole, niin käyhän se jonkinlaisesta terapiasta.

Rax Rinnekankaan valokuvateos Paratiisin vangit käy myös terapiasta, yhteisestä eurooppalaisesta terapiasta. Me suomalaisetkin huomaamme, ettei meidän hiljainen ja yksinkertainen elämämme sittenkään poikkea eurooppalaisuudesta kuin korkeintaan edukseen.

Juha Pikkarainen