Tapani Sihvola: Isyyskoe WSOY 1993
Minkälaista on olla
viiden pojan isä? Tästä kertoo Tapani Sihvola vasta ilmestyneessä
kirjassaan Isyyskoe. Pitkään oli suomalaisen perheen ideaalikoko;
isä, äiti ja korkeintaan kaksi lasta, mielellään tyttö ja poika.
Näin oli etenkin 1960-luvulta 80-luvulle, ehkä osin tänäänkin.
Tänä päivänä kuitenkin näkee entistä enemmän perheitä,
joissa on useampi kuin kaksi lasta. Se, että joitakin aikoja sitten
suosittiin pieniä perheitä on ymmärrettävää. Ns. suuret
ikäluokathan syntyivät 1940- ja 50-luvuilla. Silloin olivat perheet
nykymittapuun mukaan suuria. Kun vielä asunnot olivat ahtaita, oli
vastareaktio luonnollinen. Moni ajatteli, kunhan tästä
hullunmyllystä vain pääsee eroon, niin en varmasti itse hommaa
samanlaista.
Tapani Sihvola on
kirjoittanut kokemuksistaan viiden pojan isänä mielenkiintoisen
kirjan nimeltään Isyyskoe, alaotsakkeena isäksi kasvamisen ilot ja
surut. Sihvolan kirja ei ole mikään isäksi kasvamisen oppikirja
vaan pikemminkin hauska ja opettavainen tarinakokoelma. Isyyskokeessa
Tapani Sihvola tarkastelee isyyttä monelta eri kantilta. Hän
muistelee omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä vanhempiaan. Ihmisen
muisti ja omat kokemukset ovat Sihvolalle se kasvattamisen
korkeakoulu mitä isäksi tulemisessa tarvitaan.
Luonnollisesti Tapani
Sihvola vaimonsa kanssa on uutena isänä ja äitinä tutustunut
mahdottomaan määrään erilaisia oppaita. He hylkäävät monet
psykologien ja kasvattajien kaikkitietävät neuvot ja luottavat
ennen kaikkea terveeseen järkeen ja tunteisiin. Oppaat on vain
oppaita mutta omat kokemukset ja tuntemukset ovat elettyä elämää
ja ohjaavat oikeaan suuntaan.
Itselläni on kolme lasta,
kaikki tyttäriä. Tapani Sihvolan kertomat tarinat isänä
olemisesta tuntuvat kovin tutuilta ja huvittavat, kun muistelee omaa
isyyttään. Sihvolan tavoin olen osallistunut lasteni synnytyksiin
ja hoitamiseen vauvasta saakka. Vanhin tyttäreni on kasvamassa omaan
elämäänsä ja isänä koen jonkinlaisia vierotusoireita. Pitkä
yhteinen taival saman katon alla on loppumassa mutta sehän on
luonnollista. Toivottavasti kodin eväät riittävät.
Miten vanhempien ja lasten
välille syntyy kunnollinen suhde? Siinä on ns. tuhannen taalan
kysymys. Tapani Sihvola antaa tuhon kysymykseen muutamia vastauksia.
Kunnollinen suhde syntyy vain tasavertaisen ja toisia kunnioittavan
suhtautumisen avulla. Lapsille on annettava aikaa ja läheisyyttä,
pelkillä tavaroilla ei synny oikea rakkaus. Monesti me vanhemmat
vetoamme töihimme, kun lapsi vaatii aikaa. Pitäisi kuitenkin
muistaa, että lapset ovat kotona vain aikansa. Kyllä niille omille
töillekin jää aikaa.
Olen huolestunut, kun tänä
päivänä laman varjolla yritetään hävittää kaikki
lapsiperheiden tukimuodot, jotka on saatu rakennetuksi. Toisaalta
valtion päättäjät ovat huolissaan suomalaisten tulevaisuudesta.
Väestö vanhenee ja lapsien määrä vähenee. Puheet ja teot ovat
vahvasti ristiriitaisia. Kyllä nykyisen hallituksen ministereiden
pitäisi käyttää omaa muistiaan ja tervettä järkeä. Vain siten
voidaan lasten asema tulevaisuudessakin turvata.
Jos nykyinen
lapsiperheiden aseman kurjistuminen jatkuu, voi käydä niin,
etteivät minun tyttäreni teekkään koskaan omia lapsia. Sitten
minä en saakkaan lapsenlapsia enkä tule koskaan isoisäksi. Mutta
kun minä haluan lapsenlapsia ja haluan, että joskus minullekin joku
Ville tai Maija huutaa: ”Pappa, tuu pyyhkiin!” Jotta näin
kävisi, on meidän vanhempien noustava vastarintaan. Oli lama tai
ei, lapsien asema ja tulevaisuus on turvattava.
Tapani Sihvolan Isyyskoe
on kiva kirja. Se palauttaa mieleen monenlaisia muistoja ja panee
ajattelemaan. Tänä päivänä tarvitaan uudenlaista ajattelua
elämän arvoista ja arvostuksista. Yltäkylläisyyden aika on
kenties takanapäin mutta lapsillemme voimme tarjota hyvän elämän
ja tulevaisuuden, jos vain haluamme. Ja tottakai me haluamme, vai
mitä?
Juha Pikkarainen
Kiitos kirjoituksestasi Juha! Palasin tämän kolme vuosikymmentä sitten kirjoittamani kirjan pariin luettuani Juha Itkosen tänä vuonna ilmestyneen Teoriani perheestä -teoksen (Gummerus). Teimme siitä vaimoni Anja Lanérin kanssa myös radiojutun löytyy mm. podcast-palvelusta: https://media.rss.com/kulttuuriat/feed.xml . Isovanhemmudesta ilosi kiva myös kirjoitella, meillä on tähän mennessä kahdeksan lapsenlasta. Parhain terveisin Tapani Sihvola
VastaaPoista