Veli-Pekka Lehtola: Wallenius Pohjoinen 1994

11.10.1994

Olen itsekin puhunut ja hyvin yleisesti puhutaan Isosta Riipiäjästä näin syksyisin, kun metsän puut puhdistuvat kellastuneista lehdistä. Kaikki mikä kesällä kukoisti ja kukki, kuolee ja luonto alkaa odottaa pitkää ja pimeää talvea. Tuo Iso Riipiäjä on sekä syksyisen myrskyn että kuoleman symboli. Mutta kenen keksimä tuo hieno symboli on? Sen toi suomalaiseen kirjallisuuteen Kurt Martti Wallenius, kiitetty ja kiistelty hahmo suomalaisessa yhteiskunnassa ja kirjallisuudessa.

Nyt on vihdoin ja viimein tehty kirja, jota on kauan odotettu ja jonka kirjoittamista on moni eri kirjoittaja suunnitellut. Inarissa syntynyt Veli-Pekka Lehtola on kirjoittanut kirjan niemltään Wallenius, alaotasakkenna Kirjailijakenraali Kurt Martti Walleniuksen elämä ja tuotanto. Kirjan on kustantanut Pohjoinen. Se on muodoltaan perinteinen elämäkerta ja se on vetävästi kirjoitettu.

K.M.Wallenius eli hyvin kaksijaksoisen elämän. Jossa hän oli välillä sankari ja välillä kaikkein suurin konna. Ihmisenä hän aina herätti voimakkaita tunteita puolesta tai vastaan. K.M.Wallenius syntyi vuonna 1893 Kuopiossa, missä hän myös kävi koulunsa ylioppilaaksi asti. Helsingin yliopistossa hän valmistui kolmessa vuodessa filosofian maisteriksi vuonna 1915. Jatko-opinnot ja ajateltu lakimiehen ura jäivät isompien asioiden jalkoihin, sillä Wallenius lähti tulevien jääkäreiden mukana Saksaan sotilaskoulutukseen. Kansalaissodassa hän taisteli joukkueenjohtajana Tervolassa ja Torniossa. K.M.Walleniuksen sotilasura eteni nopeasti kuten muidenkin jääkäreiden vasta itsenäistyneessä Suomessa. Hänet ylennettiin vuonna 1930 37-vuotiaana kenraalimajuriksi eli 12 vuodessa hän yleni joukkueenjohtajasta armeijan yleisesikunnan päälliköksi ja kenraaliksi.

Jos nousu sotilasuralla oli raju, oli myös pudotus nopea. Presidentti Ståhlbergin kyyditysjuttu lopetti hänen sotilasuransa lokakuussa 1930 ja hänet erotetiin armeijasta, vaikka hän ei osallistunut koko kyyditykseen. Talvisodan aikana K.M.Walleniuksen sotilaan taitoja vielä tarvittiin, jolloin hänen johtamansa Lapin joukot pysäyttivät venäläisten hyökkäykset Pelkosenniemellä ja Mäntyvaarassa.

K.M.Walleniuksen persoona oli monella tapaa ristiriitainen. Nuorukaisena hän oli esteetikko, joka arvosti kauneutta. Vastaavasti hän vanhana ja paljon kokeneena kirjailijana arvosti luonnon kauneutta ja jylhyyttä, vaikka kuvasikin kirjoissaan ihmisiä kovissa ja ankarissa oloissa. Poliitikkona K.M.Wallenius oli jyrkän oikeistolainen ja voiman kannattaja. Vaikka Lehtola kirjoittaakin Walleniuksen ottaneen Lapuanliikkeen tehtävät vastaan ennen kaikkea kovassa rahapulassa perheensä huoltajana. Ei senkaltaiseen liikkeeseen mennä mukaan ilman samankaltaista omaa vakaumusta.

K.M.Walleniuksen ristiriitaisuutta ja jyrkkyyttä ihmisenä kuvastaa hyvin se, että omien aatetovereiden ja suomalaisen yhteiskunnan hylätessä hänet, mutti hän perheineen asumaan Marrasjärven korpeen vanhalle savottakämpälle. Tuolla korvessa kasvoi Walleniuksesta oiva kirjailija, joka löysi oman tyylinsä. 1950-luvulla hän kirjoitti parhaat kirjansa, Vanhat kalajumalat, Miesten meri ja Makreeta, merensoutajan vaimo. Nuo hienot kirjat elävät vieläkin ja hänen kirjailijakuvaansa tulee uutta tietoa, kun Otava julkaisee pian kauan sitten hyllytetyn Petsamo-kirjan.

Vanha jääkärikenraali puhuttaa jälleen ja onhan se ajankohtaistakin, koska viime vuonna hänen syntymästään tuli kuluneeksi sata vuotta. Uskon, että Veli-Pekka Lehtolan perusteellisesta kirjasta tulee syksyn luetuimpia kirjoja täällä pohjoisessa. Se myös ansaitsee sen ehdottomasti.

Juha Pikkarainen