Jukka Viikilä Suomalainen vuosi Otava 2018

19.7.2018

Kävin viime lauantaina pitämässä kaupungin puolesta puhetta metsässä. Sinne oli suurella vaivalla ja monen ihmisen työn ansiosta pystytetty komea muistomerkki talvisodan taisteluissa Joutsijärvellä kuolleille neuvostosotilaille. Upouudella muistomerkillä pidettiin puheita ja sen juurelle laskettiin kukkia. Lopuksi venäläiset jakoivat huomionosoituksia asiaa edistäneille, annettiin tilaisuuteen osallistuneille muistomitalli ja otettiin yhteiskuva. Täytyy toivoa, että tälle muistomerkille löytäisi mahdollisimman moni ohikulkija. Tien varressa on opastusviitta, eikä vanhaa tienpohjaa tarvitse kävellä kuin reilut sata metriä. Toivottavasti muistomerkkiä ei ole tehty turhaan.

Vierailulla vanhalla muinaismuistomerkillä alkaa myös Jukka Viikilän uusin kirja nimeltään Suomalainen vuosi. Kirjan on kustantanut Otava. Helsingissä asuva, vuonna 1973 syntynyt Jukka Viikilä nousi suuren lukevan yleisön tietoisuuteen vuonna 2016, kun hän voitti Finlandia – palkinnon romaanillaan Akvarelleja Engelin kaupungista. Jukka Viikilä on koulutukseltaan dramaturgi. Teatteritöiden ohella hän on julkaissut aikaisemmin kaksi runokokoelmaa.

Suomalainen vuosi -kirjan ensimmäisessä tarinassa tavallinen suomalainen perhe ajelee autolla kesälomareissullaan pitkin Suomea. Perhe pysähtyy tien laitaan, koska kartassa kerrotaan seitsemän kilometrin päässä olevasta kivikautisesta kiviröykkiöstä. Ei muuta kuin tossua toisen eteen. Vähitellen kulku vaikeutuu ja lapsetkin alkavat valittaa. Lopulta päätetään, että nähtävyyden täytyy olla tässä, koska kiviä on ympärillä vaikka kuinka paljon. Hiljennytään katselemaan kivikkoa. Isän mielestä Suurkirkko tai Puijon torni alkavat tuntua selväpiirteisiltä nähtävyyksiltä mutta äidin mielestä ympärilläolevat kivet ovat ainakin vanhoja. Enää perheen ei tarvitse muuta kuin löytää autolle, jotta matkaa voitaisiin jatkaa seuraavalle nähtävyydelle.

Jukka Viikilän Suomalainen vuosi koostuu 130 lyhyestä, korkeintaan sivun mittaisesta, jutusta tai toteamuksesta. Kirjailija on ryhmitellyt ne luvuiksi vuoden kierron mukaisesti; kevät, kesä, syksy ja talvi. Viikilä kertoo meistä suomalaisista aivan tavallisia asioita, joita ei vain tule ajatelleeksi, koska ne ovat niin tavallisia ja jokapäiväisiä. Hän ihmettelee arjen yksityiskohtia, jotka tarkemmin ajateltuna ovatkin joskus hienoja ja ainutkertaisia.

Viikilän mielestä ihmiselle kaikki merkittävä tapahtuu ohimennen eikä suunnitelmallisesti. Ihminen ei kuolinhetkelläkään muistele jotain tärkeää vaan aivan tavallista arkista asiaa tai tapahtumaa, joka on tapahtunut ohimennen. Tietenkään asiasta ei voi olla aivan varma, koska jokainen kuolinhetki on ainutkertainen ja jokainen kokee kuolemansa vain yhden kerran. Kukaan ei ole tullut kertomaan sitä viimeistä ajatusta. Ne voi vain arvailla.

Autoilusta Viikilä toteaa sen olevan enimmäkseen odottelua, eikä suinkaan nopea ja yksilöllinen tapa liikkua paikasta toiseen. Hän ei tarkoita odottelulla ajamista ruuhkassa tai pysähtymistä liikennevaloihin vaan etenkin perheen isien istumista autossa erilaisilla parkkipaikoilla. Vaimot ovat menneet apteekkiin tai kukkakauppaan tai perheen lapsia odotellaan erilaisista harrastuksista. Kun ajattelin asiaa tarkemmin, totesin Viikilän olevan oikeassa. Vaimoa odotellessa tulee kuunneltua radiota tai tutkittua auton huoltokirjaa, että koska se seuraava huolto onkaan taas edessä?

Suomalaisesta ilosta Jukka Viikilä kirjoittaa seuraavasti:

Suomalainen ilo

Suomalainen on laiska. Hän keksii itselleen pakkoja saadakseen aikaiseksi. Hän tekee lapsia ja ostaa omakotitalon, jota on mahdoton myydä. Työntäessään rännässä lastenvaunuja hän on salaa tyytyväinen, vaikka valittaa.

Jos kaikki mistä suomalainen valittaa otettaisiin häneltä pois, katoaisivat ilonaiheet hänen elämästään.

Suomalainen kunnollisuus on sitä, että täyttää itse keksimänsä velvollisuudet, vaikka henki menisi.

Jukka Viikilän Suomalainen vuosi on mitä mainiointa kesälukemista. Sen lyhyissä tarinoissa ei ole juonta mutta jokainen suomalainen löytää kirjasta hyvin paljon tuttua, sillä kirjassahan kerrotaan meistä suomalaisista.

Juha Pikkarainen