Niilo Rauhala Sana koekettaa sanaa Otava 2009

11.12.2009

Suomen kärvistellessä lamassa ja vähitellen, hyvin hitaasti pyrkiessä ylös talouskasvun tielle, olemme joutuneet seuraamaan miten monen eri väestöryhmän asemaa ja elinoloja heikennetään voimakkaasti. Työttömiä kehotetaan opiskelemaan työttömyyskorvauksella mutta varmasti tietoisesti ei kerrota, että maksupäivät kuluvat entisestä poiketen. Työpaikkoja valtion yrityksissäkin ulkoistetaan vuokrafirmoille ja samassa yhteydessä työsuhteen ehtoja heikennetään. Eläviä esimerkkejä ovat Finnair ja Itämeren kaasuputkea rakentava Kotkan upouusi tehdas. Siellä koko porukka sai joululahjan eli kaikki vuokratyöntekijät irtisanottiin 18.12. alkaen. Työsuhteen jatkosta ei ole mitään tietoa.

Edellä kerrotut esimerkit eivät isommin yllätä tai ihmetytä. Tätähän saattoi nykyhallitukselta odottaa. Sen sijaan ihmetyttää, kun eläkkeellä oleva pappi, ansioitunut runoilija Niilo Rauhala kirjoittaa uusimmassa runokokoelmassaan nimeltään Sana koskettaa sanaa seuraavanlaisen runon:

Kirkkohallituksen kollegiaalinen, ääneen lausumaton toivomus on,

että eläkkeelle jääneet papit eivät eläisi kovin pitkään. Väkeä pitäisi

saada jos mahdollista taivaslaitumille ja rukoilla, että Herran tahto

olisi tämä. Kirkko jäykistyy, tulot taantuvat ha sydämet kylmenevät

ja kaikkoavat kuka minnekin ilman mitään syytä. Eläkepappeja

kasautuu yhä enemmän, he siirtyvät maaseudulta kaupunkeihin,

ovat hyväkuntoisia, haarastavat juoksua pururadoilla, kuntosaleja ja

kylpylöitä, lentävät talveksi lämpimiin maihin ja opettelevat uusia

kieliä. He rakastavat elämää, mikä ei olisi soveliasta enää tuolla iällä.

Oi Herra, päästä heidät jo menemään, että kirkkosi saisi ikävöidä

heitä suurella ja vilpittömällä ilolla.

Olen hyvin hämmästynyt edellä lukemastani runosta. Tähänkö on jo tultu ihmisen etuuksien ja ansaittujen eläkkeiden leikkausten tiellä, että hyvin rauhalliseksi tiedetty ja maailman muuttumista sivusta seurannut runoilijapappikin on asiasta näin ironisella tavalla ärtynyt ja hämillään?

Sana koskettaa sanaa on jo vuonna 1967 runoilijauransa aloittaneen Niilo Rauhalan 21. runokokoelma. Kirjan on kustantanut Otava. Kittilässä syntynyt, Simossa ja Kemissä pappina toiminut Rauhala asuu nykyään Oulussa. Uusinta runokokoelmaa lukiessa voi hyvällä syyllä sanoa, että Niilo Rauhala elää edelleen hyvin vahvaa luomiskautta.

Sana koskettaa sanaa on tuhti runokokoelma, jonka vajaat 80 runoa on jaettu kuuteen osastoon. Varsinkin kokoelman kolmannessa osastossa on runoja papin työstä ja elämästä. Tästä osastosta oli aluksi lukemani runokin. Niilo Rauhala on laajassa tuotannossaan, jos puhdas uskonnollinen runous ja virret jätetään tarkastelun ulkopuolelle, aika vähän käsitellyt omaa leipätyötään. Hänen keskeisin aihepiirinsä on ollut ja on nytkin luonto ja sen tapahtumat. Ajallisesti hän on yhdessä kokoelman runossa niin kaukana menneisyydessä, ettei tarkkaavainen lukija laestadiolaispapilta uskoisi. Seuraavassa runossa ollaan ajassa ennen raamatun ihmisen luomista.

Kerro sinä moreeniharju, vedestä syntynyt

mitä oli tuhat vuotta

paljain käsivarsin, paljain rinnoin

odottaa kohtu valmiina

ensi siementä

tuulten poimuista.

Mitä oli tuhat vuotta

odottaa auringon hetkeä,

painaa rinnoille

värisevä, tuoksuva verso.

Voiko äitiyden odotuksen ja ilon kuvata tuota koskettavammin mainitsematta mitään meistä ihmisistä? Mutta eihän heitä tuolla vedestä hitaasti nousseella moreeniharjulla edes ollut. Niilo Rauhalan uusin runokokoelma Sana koskettaa sanaa on varmasti monen runonystävän toivelahja. Se on hyvä muistaa näin joulun alla, kun tontut kulkevat lahjatoiveita tiedustelemassa.

Juha Pikkarainen