Tommi Kinnunen Pintti WSOY 2018

11.10.2018

Kun Suomessa rakennetiin 1900-luvulla monenlaista teollisuutta, ei tuotantolaitosten ympäristövaikutuksista tarvinnut välittää. Sahojen pihoille kertyi suuria sahanpurukasoja ja lähivesiin erilaisia rimamöljiä. Valmiissa sahatavarassa käytetyt suoja-aineet pilasivat monin paikoin maaperää. Vanhat sellutehtaat jättivät jälkeensä lipeälampia ja nollakuitua tehtaiden lähivesien pohjille. Kemiantehtaat tappoivat vesistöpäästöillään kalat tai aiheuttivat niille epämuodostumia. Yksi erikoisimmista teollisuuden jätteistä on pintti eli lasin sulatuksessa ylijäävä jätelasi. Sillä täytettiin tehtaan lähellä olevia notkoja ja painanteita. Pintti ei liukene mutta on kuitenkin terävää. Ihmiset ja eläimet voivat loukata sillä itsensä.

Kuusamolaislähtöisen Tommi Kinnusen kolmas romaani on nimeltään Pintti. Kirjan on kustantanut WSOY. Vuonna 1973 syntynyt Kinnunen on ammatiltaan äidinkielenopettaja. Hänen kaksi aikaisempaa romaania olivat myyntimenestyksiä ja niitä on käännetty yhteensä yli 20 kielelle.

Pintissä kuvataan lasitehtaan ja sen ympärille kasvaneen kylän elämää Tyynelän perheen ja sen kolmen lapsen kautta ja kokemana. Perheen vanhin lapsi on Jussi. Hän on kehitysvammainen mutta kykenee silti yksinkertaisiin tehdastöihin, jos saa vain rauhan jatkuvalta kiusaamiselta. Kun Jussia kiusataan liikaa, hän saa epileptisen kohtauksen ja kaatumatautihan oli ennen kavahdettu ja pelätty asia.

Tommi Kinnunen romaani tapahtuu kolmena eri päivänä; juhannusaattona 1949, tammikuun viimeisenä päivänä 1950 ja syyskuun 13. päivänä 1951. Kunkin päivän tapahtumat kuvataan eri henkilön kautta. Takautumien avulla päästään ajassa kauas menneisyyteen. Tyynelän perheellä on monta salaisuutta ja vähitellen salaisuudet selviävät lukijalle. Perheen isä on kai häipynyt Amerikkaan ja sieltä hän kirjoittaa kirjeitä Jussille. Kirjeet ovat Jussille hyvin tärkeitä ja hän iloitsee niistä aidosti. Mutta kuka kirjeitä oikeastaan kirjoittaa ja mistä ne tulevat?

Perheen tytöistä vanhemmalla, Raililla, on ilkuttu ja halveksittu menneisyys. Raili lähti kylästä Helsinkiin ja huhujen mukaan hän toimi siellä huorana. Hän joutui palaamaan takaisin kylään mutta hän kuitenkin uskalsi lähteä. Raili ei välitä ihmisten puheista, eikä halua pakkotahtiseen työhön tehtaaseen. Mieluummin hän valitsee itse mitä tekee, vaikka sitten huonommin palkattua ja halveksittua vessojen pesua.

Perheen nuorin Helmi on hiljainen puurtaja, joka käpertyy kovaan kohtaloonsa. Hän koki palavan rakkauden lasitehtaalle Ranskasta tulleen lasinpuhaltaja Gregoryn kanssa. Sanattomasta rakkaudesta syntyy lapsi mutta Gregory kuolee juuri uuden elämän ja yhteisen ymmärryksen kynnyksellä. Hauras Helmi ei millään tahdo selvitä menetyksestä ja lapsikin uhkaa jäädä hoitamatta.

Tommi Kinnunen kuvaa Pintissä yhtä perhettä ja yhtä paikkakuntaa mutta oikeastaan hän mielestäni kuvaa Suomea 1940- ja 50-lukujen taitteessa. Vanha aika jää taakse ja uusi tunkee tilalle. Sota on takana ja takana on myös naisten parempi asema tehtaalla sota-aikana, kun lasia piti tehdä ilman rintamalla olevia miehiä. Miehet ovat palanneet sodasta, kuka ehyempänä kuka särkyneempänä. He kuitenkin ottavat vanhat tehtävänsä ja naiset joutuvat takaisin aputöihin. Kun vanha tehdas palaa ja uusi rakennetaan tilalle, miesten parempi asema korostuu entisestään.Vanhan tehtaan myötä myös vanha omistajaperhe joutuu luopumaan asemastaan. Uskotaan, että edessä oleva uusi aika on vanhaa parempi.

Itse pidin erityisesti kehitysvammaisen Jussin kokemusten kuvaksesta. Jussilla ei ole tavallisen ihmisen estoja eikä normistoa ja hän näkee monet asiat muita selvemmin. Kehitysvammaisen veljenä tunnistin kuvaukset oikeiksi ja uskottaviksi. Säälittävänä mutta tuttuna koin myös porukasta poikkeavan vähälahjaisen työkaverin kohtuuttoman kiusaamisen. Yli 30 vuotta tehdastyötä tehneenä nautin myös romaanin erilaisten työprosessien kuvauksista. Lasintekemisen saattoi melkein nähdä vaihe vaiheelta ja kokea sulan lasin kuumuuden iholla.

Tommi Kinnusen Pintti on varmasti ja ammattitaidolla kirjoitettu romaani pienen paikkakunnan pienistä ihmisistä suruineen ja murheineen. Samanlaisia paikkakuntia pienine ihmisineen on Suomessa monta.

Juha Pikkarainen