Harry Salmenniemi Delfiinimeditaatio ja muita novelleja Siltala 2019
17.2.2019
Olen monesti miettinyt
juttuja kirjoittaessa, kuinka rehellinen olen ja kerronko omat
tuntemukseni kirjasta kaunistelematta ja silottelematta? Uskallanko
haukkua teoksen pataluhaksi vai korostanko sen hyviä puolia ja
vaikenen samalla huonoista puolista? Oma ratkaisuni on jättää
juttu kokonaan kirjoittamatta, jos joudun liikaa korostamaan
puutteita. Tietenkin sekin on kannanotto mutta sopii minulle.
Kirjailija Harry
Salmenniemi on uudessa Siltalan kustantamassa novellikokoelmassa
Delfiinimeditaatio ja muita novelleja valinnut toisen tien. Hän
kirjoittaa mitään kaihtamatta myös maailman huonoista puolista,
oikeastaan hän korostaa niitä. Vuonna 1983 syntynyt Salmenniemi on
yksi suomalaisen kirjallisuuden toivoista ja uudistajista. Hän on
julkaissut kuusi runokokoelmaa ja kaksi novellikokoelmaa. Hän sai
Kalevi Jäntin palkinnon toisesta runokokoelmasta Texas, sakset.
Harry Salmenniemi
leikittelee lukijoilla ja näiden reaktioilla. Osa novellikokoelman
kirjoituksista lähentelee esseetä. Salmenniemi kirjoittaa siitä,
miten ihminen joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen ja peittää
todelliset ajatuksensa ja tuntemuksensa. Psykiatri kuuntelee
potilaitaan sujuvasti ja myötäeläen mutta sisimmässään
halveksii ja inhoaa heitä. Hän peittää todelliset ajatuksensa ja
määrää potilaalle lääkkeitä, vaikka tietää, etteivät ne
auta lainkaan. Nihilismissään psykiatri ajattelee, että potilaan
itsemurha olisi paras ja halvin ratkaisu kaikkien kannalta.
Kahdessa
Galleria-nimisessä novellissa psykiatri on vastenmielinen ja
kyyninen ihmisen, joka tekee työnsä pakkopullana ja innottomasti.
Lukija saattaa ajatella psykiatreista tällaisina itseriittoisina,
elitistisinä ja innottomina hahmoina, joiden käsissä potilas on
vain välttämätön paha ammatin takia. Toivottavasti lukijat eivät
menetä kokonaan uskoaan psykiatreihin.
Maamme korkeimmasta
valtiojohdosta ei anneta ylevää kuvaa lyhyessä novellissa
Presidenttejä. Ainoastaan Sauli Niinistö saa armon, koska hänellä
on kaunis lyyrikkovaimo. Kaikkein pahin mulkku tai novellin termein
kakkapillu on tietenkin Kekkonen. Novelli on suoranaista rienausta
mutta samanlaisia näkemyksiä löytyy yleisöosastoista ja somen
keskustelupalstoilta.
Kovin korkeaa arvosanaa
Salmenniemen novelleissa eivät saa maamme korkeat virkamiehet ja
ministeritkään. He suunnittelet ja tekevät ihmisten kannalta
ikäviä ja kovia päätöksiä tietoisina niistä vaikeuksista,
mihin päätökset johtavat. Tavallisen ihmisen pärjääminen on
heille täysin toisarvoista, oikeastaan yhdentekevää. Ministereiltä
ja korkeilta virkamiehiltä ei ole tarjolla sympatiaa novelleissa
Musta yön valo ja Päätöksiä, oikeastaan kansa on ansainnut
huonon kohtelunsa.
Itse pidin eniten
novellista Reservatio mentalis, jossa Salmenniemi kirjoittaa uudesta
menestyskulttuurista. Siinä hävinneet jäävät nuolemaan näppejään
ja joutuvat tyytymään osaansa. Novellissa kuvataan eliitin ja
tavallisen kansan maailmojen loittonemista toisistaan yhä kaemmaksi.
Vähitellen myös keskituloiset putoavat alaspäin ja suistuvat
köyhyyteen. Valtaapitävien ja kansan todellisuus on niin etäällä
toisistaan, että kuilua kasvattavia päätöksiä on yhä helpompi
tehdä. Edessä on loputon kurjuutta kasvattava kierre. Köyhän
osasta voi päästä vain tulemalla hulluksi tai kuolemalla. Novellin
kuva yhteiskunnasta on hyytävä. Valitettavasti moni novellin
kuvaama asia on jo toteutunut.
Novelli nimeltään
Haastattelu pohjautuu rap-artisti Cheekin haastatteluun. Mielestäni
kirjailija on yhdistänyt novellin haastateltavassa Cheekin ja K M
Walleniuksen hahmot. Hän on luonut henkilön, joka on
yhteiskunnalliselta ajattelultaan äärioikealla. Tämä vihaa
työväenluokkaa ja vasemmistoa sekä ihailee tiukkaa kuria.
Kirjailija kuvaa haastateltavaa itsevarmana ja itseään täynnä
olevana kusipäänä.
Harry Salmenniemen
novellikokoelma sisältää myös yhden metakritiikin nimeltään
Mies ei vastaa. Siinä lytätään perusteellisesti Juho Kuosmasen
palkittu elokuva Hymyilevä mies. Kirjoituksessa elokuvasta, sen
kuvaamasta maailmasta tai kuvatuista ihmisistä ei löydetä mitään
positiivista. En pidä kirjoitusta arvosteluna vaan kuvauksena
lyttäävästä ja vähättelevästä arvostelusta.
Harry Salmenniemen
Delfiinimeditaatio ja muita novelleja asettaa lukijan omituiseen
tilanteeseen. Koko ajan lukija joutuu miettimään onko kirjailija
tosissaan vai leikkiikö hän lukijan kanssa? Salmenniemi ei päästä
lukijaa helpolla. Toivottavasti lukija ei suutu tai kyllästy vaan
jaksaa lukea kirja loppuun. Vasta kaikki novellit luettuaan lukija
saattaa tarkastella lukemaansa kokonaisuutena. Lukemisiin.
Juha Pikkarainen
Kommentit
Lähetä kommentti