Harry Salmenniemi Delfiinimeditaatio ja muita novelleja Siltala 2019

17.2.2019

Olen monesti miettinyt juttuja kirjoittaessa, kuinka rehellinen olen ja kerronko omat tuntemukseni kirjasta kaunistelematta ja silottelematta? Uskallanko haukkua teoksen pataluhaksi vai korostanko sen hyviä puolia ja vaikenen samalla huonoista puolista? Oma ratkaisuni on jättää juttu kokonaan kirjoittamatta, jos joudun liikaa korostamaan puutteita. Tietenkin sekin on kannanotto mutta sopii minulle.

Kirjailija Harry Salmenniemi on uudessa Siltalan kustantamassa novellikokoelmassa Delfiinimeditaatio ja muita novelleja valinnut toisen tien. Hän kirjoittaa mitään kaihtamatta myös maailman huonoista puolista, oikeastaan hän korostaa niitä. Vuonna 1983 syntynyt Salmenniemi on yksi suomalaisen kirjallisuuden toivoista ja uudistajista. Hän on julkaissut kuusi runokokoelmaa ja kaksi novellikokoelmaa. Hän sai Kalevi Jäntin palkinnon toisesta runokokoelmasta Texas, sakset.

Harry Salmenniemi leikittelee lukijoilla ja näiden reaktioilla. Osa novellikokoelman kirjoituksista lähentelee esseetä. Salmenniemi kirjoittaa siitä, miten ihminen joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen ja peittää todelliset ajatuksensa ja tuntemuksensa. Psykiatri kuuntelee potilaitaan sujuvasti ja myötäeläen mutta sisimmässään halveksii ja inhoaa heitä. Hän peittää todelliset ajatuksensa ja määrää potilaalle lääkkeitä, vaikka tietää, etteivät ne auta lainkaan. Nihilismissään psykiatri ajattelee, että potilaan itsemurha olisi paras ja halvin ratkaisu kaikkien kannalta.

Kahdessa Galleria-nimisessä novellissa psykiatri on vastenmielinen ja kyyninen ihmisen, joka tekee työnsä pakkopullana ja innottomasti. Lukija saattaa ajatella psykiatreista tällaisina itseriittoisina, elitistisinä ja innottomina hahmoina, joiden käsissä potilas on vain välttämätön paha ammatin takia. Toivottavasti lukijat eivät menetä kokonaan uskoaan psykiatreihin.

Maamme korkeimmasta valtiojohdosta ei anneta ylevää kuvaa lyhyessä novellissa Presidenttejä. Ainoastaan Sauli Niinistö saa armon, koska hänellä on kaunis lyyrikkovaimo. Kaikkein pahin mulkku tai novellin termein kakkapillu on tietenkin Kekkonen. Novelli on suoranaista rienausta mutta samanlaisia näkemyksiä löytyy yleisöosastoista ja somen keskustelupalstoilta.

Kovin korkeaa arvosanaa Salmenniemen novelleissa eivät saa maamme korkeat virkamiehet ja ministeritkään. He suunnittelet ja tekevät ihmisten kannalta ikäviä ja kovia päätöksiä tietoisina niistä vaikeuksista, mihin päätökset johtavat. Tavallisen ihmisen pärjääminen on heille täysin toisarvoista, oikeastaan yhdentekevää. Ministereiltä ja korkeilta virkamiehiltä ei ole tarjolla sympatiaa novelleissa Musta yön valo ja Päätöksiä, oikeastaan kansa on ansainnut huonon kohtelunsa.

Itse pidin eniten novellista Reservatio mentalis, jossa Salmenniemi kirjoittaa uudesta menestyskulttuurista. Siinä hävinneet jäävät nuolemaan näppejään ja joutuvat tyytymään osaansa. Novellissa kuvataan eliitin ja tavallisen kansan maailmojen loittonemista toisistaan yhä kaemmaksi. Vähitellen myös keskituloiset putoavat alaspäin ja suistuvat köyhyyteen. Valtaapitävien ja kansan todellisuus on niin etäällä toisistaan, että kuilua kasvattavia päätöksiä on yhä helpompi tehdä. Edessä on loputon kurjuutta kasvattava kierre. Köyhän osasta voi päästä vain tulemalla hulluksi tai kuolemalla. Novellin kuva yhteiskunnasta on hyytävä. Valitettavasti moni novellin kuvaama asia on jo toteutunut.

Novelli nimeltään Haastattelu pohjautuu rap-artisti Cheekin haastatteluun. Mielestäni kirjailija on yhdistänyt novellin haastateltavassa Cheekin ja K M Walleniuksen hahmot. Hän on luonut henkilön, joka on yhteiskunnalliselta ajattelultaan äärioikealla. Tämä vihaa työväenluokkaa ja vasemmistoa sekä ihailee tiukkaa kuria. Kirjailija kuvaa haastateltavaa itsevarmana ja itseään täynnä olevana kusipäänä.

Harry Salmenniemen novellikokoelma sisältää myös yhden metakritiikin nimeltään Mies ei vastaa. Siinä lytätään perusteellisesti Juho Kuosmasen palkittu elokuva Hymyilevä mies. Kirjoituksessa elokuvasta, sen kuvaamasta maailmasta tai kuvatuista ihmisistä ei löydetä mitään positiivista. En pidä kirjoitusta arvosteluna vaan kuvauksena lyttäävästä ja vähättelevästä arvostelusta.

Harry Salmenniemen Delfiinimeditaatio ja muita novelleja asettaa lukijan omituiseen tilanteeseen. Koko ajan lukija joutuu miettimään onko kirjailija tosissaan vai leikkiikö hän lukijan kanssa? Salmenniemi ei päästä lukijaa helpolla. Toivottavasti lukija ei suutu tai kyllästy vaan jaksaa lukea kirja loppuun. Vasta kaikki novellit luettuaan lukija saattaa tarkastella lukemaansa kokonaisuutena. Lukemisiin.

Juha Pikkarainen