Markku Ropponen Hautaustoimisto Wähähappinen Tammi 2019

23.4.2019

Yllättävää kyllä hautaustoimistojen määrä näyttää korreloivan taantuvien ja väestökehitykseltään vinoutuneiden paikkakuntien kanssa. Kemijärvellä, missä väestön määrä on reilusti puolittunut 7300:aan ja yli 65-vuotiaiden osuus kaupunkilaisista lähenee 40 prosenttia, on neljä toimivaa hautaustoimistoa, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka elämä kulkisi miten tahansa, kuolema on pakko meille jokaiselle. Tänä päivänä ihminen ei taida päästä edes haudan lepoon tai tuhkaksi uurnaan ilman hautaustoimistoa. Ne tarjoavat kaiken kuolemaan liittyvän palvelun ja harvoin asiakkaat tinkaavat edes hinnasta. Vasta hautajaisten jälkeen alkavat valitettavan yleiset perintöriidat.

Jyväskyläläinen Markku Ropponen on uusimmassa romaanissaan Hautaustoimisto Wähähappinen tarttunut taantuvien paikkakuntien kipupisteisiin huumorin keinoin. Kirjan on kustantanut Tammi. Vuonna 1955 syntynyt Markku Ropponen on varsinaiselta ammatiltaan kirjastonhoitaja mutta hän on toiminut vapaana kirjailijana jo pitkään. Hänet tunnetaan Jyväskylään sijoittuvista Kuhala-dekkareista, joissa tärkeässä roolissa on Hippu-niminen koira. Koirateemaa Ropponen laajensi huumorin puolelle edellisessä romaanissaan ja nyt koira nimeltään Vauhkonen seikkailee jo toisessa romaanissa.

Esikoiskirjailija Onni Mäihälä on kutsuttu matinean pitoon Wähähappisen kirjastoon. Kuulijoita on kokonaista kolme kuten niin monella esikoiskirjailijalla. Kirjastonhoitajana Ropponen on nähnyt monta matineaa, joten hän kirjoittaa kokemuksen syvällä rintaäänellä. Mäihälän talous on huonossa kunnossa, eikä matineassakaan myyty yhtään kirjaa. Hän tarttuu kuin hukkuva oljenkorteen hautausurakoitsija Maximum Haipakan tarjoamaan ruumiinhakukeikkaan. Paikkakunnan tähti, laulusolisti ja lauluntekijä Veikko Kukkurainen on kuollut ja ruumis pitää hakea arkutettavaksi. Kukkurainen oli Veke & Avuttomien johtaja ja lauluntekijä. Bändin ensilevy soi kylän Keidas – baarin jukeboxissa koko ajan. Bändin muut jäsenet surevat Vekeä ja valmistautuvat hautajaisten esiintymiseen kaljaa juoden ja murheellisin mielin. Kuka hautajaisissa laulaa, kun solisti on vainaa?

Mäihälän ruumiinhaku ei jää ainoaksi sillä toinenkin ruumis on kuljetuksen tarpeessa. Haipakan hautaustoimisto ei tarjoa vain perinteisiä hautaustoimiston palveluita, sillä Maximum jatkaa isänsä aloittamaa ruumiiden balsamointia. Paikkakunnalle on rakentanut oman, tarkasti vartioidun erämaalinnansa halpakaupalla rikastunut kauppias Lötjönen. Lukijalle saattaa tulla mieleen eräs halpakauppias, joka eläköityään sijoittelee rahojaan taiteeseen. Lötjösen oikea käsi Kurlinki – Kemppainen on kuollut ja Lötjönen haluaa, että ruumis balsamoidaan. Hautajaiset pidetään Lötjösen rakennuttamassa syrjäisessä erämaakappelissa. Pahat kielet puhuvat, että Lötjösen menestyksen takana ja kaupankäynnin aivona toimi nimenomaan Kurlinki – Kemppainen. Voi olla, että Lötjösen omatunto kolkuttaa. Siksikö ruumis pitää balsamoida ja viettää sille komeat peijaiset?

Veke Kukkuraisen hautajaisten lähestyessä tulee ilmi, että Kukkurainen on lähettänyt tekstejään kirjankustantajalle. Helikopterilla paikkakunnalle saapuu komeasti pukeutunut kustantaja, joka pitää Kukkuraisen tekstejä sensaationa. Kustantaja ennustaa Kukkuraiselle kirjallista läpimurtoa, mutta hämmästyy suuresti, kun tuleva menestyskirjailija onkin jo vainaa. Mutta sehän ei kekseliästä kustantajaa häiritse, sillä markkinoinnissa postuumisti julkaistu teos saattaa olla myyntivaltti.

Omat ongelmat ja mutkat romaanin tapahtumiin aiheuttaa hautausurakoitsijan sisko Elvi. Hän on herkkä sielu ja joutuu välillä hoitoon entisen kunnanlääkärin passittamana. Kunnanlääkärillä on kokemusta mieleltään sairaista, sillä muinoin paikkakunnalla oli B – mielisairaala. Vuosien takaisen tehostamisohjelman ansiosta sairaala suljettiin ja potilaat pääsivät avohoitoon tai pikemminkin joutuivat heitteille.

Markku Ropponen on punonut pienen paikkakkunnan arjen ja kaksien hautajaisten ympärille hykerryttävän hauskan mutta kovasti todentuntuisen tarinan. Romaanin tyyli on humoristisuudestaan huolimatta tuttua Ropposta. Hän on kouliutunut sujuvaksi sanantaitajaksi lukuisten dekkareittensa ansiosta. Vaikka tarinan käänteet naurattavat oikeasti, ei lukija voi olla huomaamatta yhtymäkohtia monelle pienelle paikkakunnalle rakkaassa Suomessamme. Senkin takia Hautaustoimisto Wähähappiseen kannattaa tutustua. Kirja sekä naurattaa että panee ajattelemaan.

Juha Pikkarainen