Helmi Kekkonen Olipa kerran äiti Siltala 2019

17.6.2019

Kolmen tyttären isänä ja yhdeksän lapsenlapsen pappana olen vakuuttunut siitä, että ihmisen pitää tehdä lapset alle kolmikymppisenä. Silloin jaksaa keskittyä lastenhoitoon, koska ei ole vielä ehtinyt opetella yksineläjän itsekeskeisyyttä. Kun aikuistumisen alussa panostetaan vain opiskeluun, työuran aloittamiseen ja sinkkuelämään, on todennäköistä, että lasten kanssa törmää sellaisiin ongelmiin, joihin nuorempi äiti tai isä ei törmää. Pahimmassa tapauksessa yksinelämiseen ihastutaan ikihyviksi, eikä lapsia edes hankita.

Kirjailija Helmi Kekkonen on uusimmassa kirjassaan tarttunut äitiyteen ja erilaisiin paineisiin, joihin yli kolmikymppinen taiteilija törmää tehdessään lapsia. Kirja on nimeltään Olipa kerran äiti ja sen on kustantanut Siltala. Vuonna 1982 syntynyt Kekkonen on aikaisemmin julkaissut neljä kirjaa, novelleja ja romaaneja. Romaani Vieraat nousi Runeberg-palkintoehdokkaaksi. Helmi Kekkonen on opiskellut kirjallisuustiedettä ja luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa.

Olipa kerran äiti on eräänlainen päiväkirjan ja vapaamuotoisen esseen välimuoto reilusta viidestä vuodesta, jolloin kirjailija kirjaa ylös omia kokemuksiaan kahdesta raskaudesta ja yhdestä keskenmenosta. Tietenkin hän kuvaa myös lasten kasvamista ja parisuhteen muuttumista mutta ennen muuta omaa muuttumistaan, minkä äidiksi tuleminen aiheuttaa. Eikä kyse ole mistään pienestä ja helposta muutoksesta.

Kun Kekkosen tuttavapiiriin alkaa syntyä lapsia, joita äidit kilvan ylistävät, seuraa hän uteliaana mutta hieman kateellisena ystäviensä iloa ja onnea. Kekkosen oma parisuhde on monien ongelmien jälkeen seesteisessä vaiheessa, joten lapsentekoa voisi yrittää. Oikeastaan hän ei halua muutosta elämäänsä, sillä rutiinit ovat kohdallaan ja kirjoittaminenkin sujuu. Yllättäin raskaustesti on positiivinen. Kekkonen pelkää tulevaa elämänmuutosta. Hän pelkää myös synnytystä, koska on erityisen herkkä kivulle. Silti on alusta asti selvää, että lapsi saa syntyä. Aborttia ei edes harkita.

Alkaa vaivalloinen lapsen odotus, jonka aikana Kekkosen mieliala vaihtelee voimakkaasti. On itkua ja väsymystä mutta myös naurua ja pelonsekaista iloa. Juhliminen ja biletys jäävät ja aviopuolisot keskittyvät toisiinsa. Viimeiset raskausviikot tuntuvat loputtoman pitkiltä ja kivuliailta. Päässä jyskyttää pelko synnytyskivuista. Maailmaan kuitenkin syntyy uusi ihminen, pieni tyttö. Virallisessa synnytyskertomuksessa lukee: ” Lopulta lapsi syntyy kauniisti äidin hengitellessä syvään” eli synnytys oli tavallinen ensisynnytys, pitkähkö ja kivulias.

Ajatus toisesta lapsesta herää vähitellen. Vanhemmat keskustelevat, mitä jos tyttärellemme tapahtuu jotakin kamalaa ja menetämme hänet? Kun esikoistyttö on kolmivuotias ja kaipaa leikkikaveria, alkaa ajatus toisesta lapsesta kypsyä. Ensimmäinen yritys päättyy kuitenkin keskenmenoon. Onneksi tähän menetykseen auttaa jo pelkkä esikoistyttären olemassaolo.

Lopulta Helmi Kekkonen on taas raskaana ja alkaa pitkä odotus. Usein toinen raskaus on helpompi mutta näin ei ole Kekkosella. Synnytyspelko raastaa mutta apua saa asiaan erikoistuneelta kätilöltä. Toinen synnytys on ensimmäistä helpompi ja tyttö syntyy vähäisin ponnistuksin. Edessä on perhe-elämä kahden tyttären kanssa. Lapsiperheen arki ei aina suju Helmi Kekkosen tapaiselta kirjailijalta. Hän kaipaa aikaa, jolloin ei tarvinnut huolehtia kuin itsestään. Lapset vaativat aikaa ja se on pois kirjoittamisesta. Rakkautta kuitenkin riittää ja pahat ajatukset painuvat unholaan.

Kun luin Helmi Kekkosen kirjaa Olipa kerran äiti, mietin omia kokemuksiani. Miehenä en ole synnyttänyt mutta olen ollut mukana lasteni synnytyksissä ja kantanut hoitovastuun kuten Helmi Kekkosen mieskin tekee. Meidän perheessä pienet lapset ovat olleet etusijalla ja vanhempien haluista on tingitty. Mielestäni Helmi Kekkonen ei ole oivaltanut äitiysloman merkitystä oikein. Hän tuskailee äitiyslomallakin kirjoittamisensa kanssa, vaikka äitiysloma on tarkoitettu äidin ja lapsen yhteiseksi ajaksi, jossa kaikki muut asiat ovat toisarvoisia.

Olen omille tyttärille ja vävyille tähdentänyt sitä, että vaikeuksista ja uudesta elämäntilanteesta huolimatta pienistä lapsista pitää nauttia ainutkertaisena asiana. Myöhemmin muistellessa ikävät asiat ovat unohtuneet mutta mukavat asiat muistaa. Näin käy myös Helmi Kekkoselle, vaikka välillä se ottaakin koville.

Juha Pikkarainen