Jenny Erpenbeck Mennä meni, mennyt Tammi 2019

24.6.2019

Vaikka Suomessa ja Euroopassa on tänä vuonna pidetty Euroopan Parlamentin vaalit ja monia kansallisia vaaleja, on pakolaisista puhuttu mielestäni vähän, eikä pakolaisuuden syihin ole paneuduttu lainkaan. Kun edellinen iso pakolaisaalto ulottui meille Suomeenkin vuonna 2015, oli pakolaisasia enemmän esillä. Keskustelu sai eri maissa hyvinkin jyrkkiä sävyjä ja ahdas nationalismi nosti voimakkaasti päätään. Suhtautuminen pakolaisten vastaanottamiseen vaihtelee eri maissa. Osa itäisen Euroopan maista ei halua ottaa lainkaan pakolaisia mutta esimerkiksi Saksa on ottanut runsaasti pakolaisia maahan. Erityisesti Angela Merkel on voimakkaasti puolustanut pakolaisten tuloa Saksaan.

Saksassakaan suhtautuminen pakolaisiin ei ole yksituumaista ja entisessä DDR:ssä pakolaisvastaisuus on voimakasta. Saksalainen, DDR:ssä vuonna 1967 syntynyt, Jenny Erpenbeck on uusimmassa romaanissaan käsitellyt afrikkalaisten pakolaisten tilannetta Berliinissä. Tammen Keltaisessa kirjastossa ilmestynyt romaani on nimeltään Mennä, meni, mennyt. Kirjan on suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. Kansainvälisesti Erpenbeckin teoksia on palkittu monilla palkinnoilla mutta häntä ei ole aikaisemmin suomennettu.

Mennä, meni, mennyt -romaanin päähenkilö on vasta eläkkeelle jäänyt professori Richard. Hän on leski, eikä hänellä ole lapsia. Hän asuu Berliinissä ja tuttavapiiri koostuu keskiluokan ihmisistä, joista moni on työskennellyt yliopistossa. Richardin arki on yksinäinen ja hän täyttää sen rutiineilla. Talon ja puutarhan hoito sekä työaikana lukematta jääneet kirjat eivät riitä arjen täyttämiseksi ja Richard kiertelee Berliinin eri kaupunginosia. Sattumalta hän törmää Oranienplatzin aukiolla olevaan telttaleiriin, missä Afrikasta tulleet pakolaiset ovat majailleet jo vuoden. Muutamat leiriläisistä ovat alkaneet nälkälakkoon, koska olot telttaleirillä ovat niin kurjat. Nälkälakon seurauksena pakolaiset ja Berliinin viranomaiset pääsevät sopimukseen ja pakolaiset voivat muuttaa kolmeen tyhjään rakennukseen. Yksi näistä rakennuksista sijaitsee lähellä Richardin taloa.

Entisenä professorina ja kirjallisuudentutkijana Richard haluaa tietää enemmän pakolaisista, jotka muuttivat hänen lähelleen. Hän haluaa tietää, mistä nämä mustat miehet ovat tulleet, minkä takia he ovat joutuneet lähtemään kauas kotoaan ja miksi he joutuvat vain kuluttamaan aikaansa ilman työtä? Professorin titteliä hyväksi käyttäen Richard pääsee ulkoapäin lukittuun asuntolaan ja alkaa haastatella siellä asuvia miehiä.

Alku ei ole helppoa, sillä yhteinen kieli on hakusessa. Miehet ovat myös epäluuloisia, koska ovat kokeneet kovia pitkällä matkallaan Saksaan. Sinnikkäästi Richard kuitenkin jatkaa haastatteluita ja vähitellen luottamus alkaa vahvistua. Haastateluissa selviää, että miehet ovat kotoisin eri puolilta Afrikkaa. Yhtenäisenä piirteenä on se, että he ovat kaikki tulleet Eurooppaan Libyan kautta.

Muammar Gaddafin Libya oli monille afrikkalaisille maa, johon saattoi paeta oman maan sekasortoisia oloja. Libyassa oli myös töitä tarjolla, kun maata rakennettiin öljyvaroilla. Muutamat pakolaisista olivat kasvaneet Libyassa lapsesta saakka. Kaikki kuitenkin muuttui melkein yhdessä yössä, kun Natomaat hyökkäsivät Libyaan syöstäkseen Gaddafin vallasta. Valtaan nousivat erilaiset heimoryhmittymät ja rosvojoukot. Sadattuhannet Libyaan aikaisemmin tulleet afrikkalaiset pakotettiin aseilla uhaten erilaisiin aluksiin ja läntemään Välimerelle kohti Eurooppaa. Takaisin Libyaan pyrkivät ammuttiin kylmästi.

Vastaanotto Euroopassa oli monelle hyytävä ja EU:n erilaiset sopimukset rajoittivat heidän elämäänsä. Lisäksi Eurooppaan tulleilla oli huoli omaisista, joista suurin osa oli jäänyt Afrikkaan. Oleskelulupia ja varsinkin työlupia oli mahdoton saada. Koko elämä oli epävarmaa. Ainoa asia surkean asumuksen ja pienen päivärahan lisäksi mitä pakolaiset Saksassa saivat, oli kielen opetus. Siitä tulee myös romaanin hauska nimi mikä tarkoittaa saksan kielen gehen-verbin eri aikamuotoja.

Jenny Erpenbeck kuvaa hienossa romaanissaan pakolaisasiaa totutusta poikkeavasta nakökulmasta. Monet Euroopan maat ovat omilla toimillaan siirtomaavaltioina ja maailman mahtimaina luoneet isoon osaan Afrikan maista sellaiset olot, että ihmiset joutuvat lähtemään pakosta omista maistaan. Kun he sitten tulevat meidän eurooppalaisten asuinalueille, me syytämme heitä asioista, jotka me eurooppalaiset olemme aiheuttaneet.

Mennä, meni, mennyt on pysähdyttävä lukukokemus. Se saa lukijan miettimään ihmisyyttä ja inhimillisyyttä uudella tavalla. Lukija saattaa myös kokea syyllisyyttä ja myötähäpeää menneitten sukupolvien mutta myös meidän tämän hetken eurooppalaisten tekemisistä ja syvälle painuneista kummallisista asenteista. Antoisia lukuhetkiä.

Juha Pikkarainen