Seppo Alajoutsijärvi Vaivaishoidosta vanhainkotiin Joutsijärven kyläyhdistys 2019

1.7.2019

Usein menneitten sukupolvien tekemiset unohdetaan ja monelle keski-ikäiselle tai sitä nuoremmalle menneisyyttä ei ole olemassakaan. Korkeintaan hämmästellään, miten on voitu elää ilman nykyajan mukavuuksia ja vempaimia. Välillä tuntuu siltä, että menneisyyttä jopa hävetään. Jotta kykenisimme ymmärtämään tapahtuvaa nopeaa muutosta, meidän täytyy tietää jotakin esi-isistämme ja heidän elämästään, myös kanssaihmisten elämää on syytä tuntea. Menneisyyden tunteminen lisää ihmisten keskinäistä kunnioitusta ja auttaa käsittämään maailmaa paremmin.

Erilaiset paikallishistoriat tai muistelukset ovat mielestäni oiva tapa tutustua menneisiin aikoihin. Kyseessä on parhaimmillaan mikrohistoria, joka kertoo aivan tavallisista ihmisistä. Heistä ei löydy tietoja perinteisistä historiankirjoista tai historianopetuksesta, jotka keskittyvät isompiin asioihin. Pieni ihminen ja hänen tekemisensä koetaan yleisesityksissä toisarvoiseksi.

Tuorein kemijärveläinen paikallishistoria on Seppo Alajoutsijärven tutkimus nimeltään Vaivaishoidosta vanhainkotiin. Kirjan on kustantanut Joutsijärven kyläyhdistys ry. Kirjan tekijä on syntynyt ja elänyt lapsuutensa Joutsijärvellä eli kirjan tekeminen oli varmasti matka menneisyyteen. Tekijä sanoo kirjansa esipuheessa, ettei historiankirjoitus koskaan ole täydellistä ja lopullista. Tutkimukseen tulee aina virheitä, jotka voi myöhemmin korjata ja oikaista.

Suomessa kodittomien hoito oli pitkään kirkon ja seurakuntien varassa, koska muuta hallintoa ei ollut olemassa. Keisarillisella asetuksella määrättiin vuonna 1865 perustettavaksi kuntahallinto. Kemijärvellä hidasteltiin ja kuntahallinto perustettiin vasta vuonna 1871. Kuntakokouksissa olivat eniten esillä köyhien asiat. Niitä hoiti kunnallislautakunta yhdessä 13 kinkerikunnan piirimiesten kanssa. Köyhäinhoidossa ongelmana oli vaivaistalojen puute ja köyhiä ihmisiä kierrätettiin elätteellä talosta toiseen. Vuonna 1887 Oulun kuvernööri kehotti kemijärveläisiä hankkimaan oman vaivaistalon. Se saatiin Kemijärvelle monen yrityksen jälkeen vasta lokakuussa 1904, kun kunta osti valtion lainalla Matti Hautaniemeltä tilan Joutsijärveltä. Tilalla oli kolme rakennusta, joihin sijoitettiin hoidettavaksi 16 aikuista ja 10 lasta. Tilalta ei kuitenkaan löytynyt rakennusta tai erillistä huonetta mielisairaille ja heille rakennettiin oma rakennus vuonna 1913.

Vielä tänäänkin näkyvällä paikalla Kuusamontien ja Joutsijärven välissä oleva Hautaniemen tilan päärakennus suunniteltiin kunnalliskodiksi. Nimi vaivaistalosta kunnalliskodiksi muuttui lainsäädännössä vuonna 1923. Kunnalliskotia alettiin rakentaa vuonna 1924 ja se valmistui seuraavana vuonna. Samanaikaisesti tilalle rakennettiin suurnavetta. Vuonna 1931 tehdyn isojaon jälkeen Hautaniemen tilalla oli peltoa 71 hehtaaria. Lähialueelta tuskin löytyi yhtä isoa maatilaa. Vuonna 1953 tehdyn raportin mukaan Hautaniemen tilan kokonaispinta-ala oli 1235 hehtaaria.

Aluksi kunnalliskodin henkilökunta vastasi tilan kaikista töistä. Kunnalliskodit pyrittiin saamaan omavaraisiksi ja asukkaat osallistuivat tilan töihin kykyjensä mukaan mielen virkistykseksi ja vastikkeeksi elämisestään. Seppo Alajoutsijärvi esittelee kirjassaan seikkaperäisesti kunnalliskotina ja maamieskouluna toimineen Hautaniemen tilan päärakennusta ja toimintaa siinä. Hän kertoo myös siellä työskennelleistä ihmisistä.

Sotien jälkeen kunnalliskodin toiminta alkoi muuttua, kun Kuusamontien toiselle puolelle Hautaniemen tilan maille valmistui vuonna 1948 lastenkoti ja vuonna 1950 B-mielisairaala. Kun lastenkoti paloi vuonna 1953, Kemijärven uusi lastenkoti ja vanhainkoti rakennettiin Tohmoon vuosina 1955 – 56. Hautaniemen tilan komea päärakennus kunnalliskotina tyhjennettiin kesällä 1956.

Peräpohjolan maanviljelyseuran maamieskoulu toimi Hautaniemen tilan rakennuksissa vuoteen 1961. Sen jälkeen siellä oli väliaikaisesti kansakoulun alaluokkia. Viimeisenä toimintana kesällä 1973 päärakennuksessa ja tilan pihapiirissä kuvattiin lastenelokuvaa Herra Huu. B-mielisairaalan toiminta jatkui mutta muuttui työkodiksi ja kehitysvammaisten asuntolaksi. Koko toiminta päättyi vuonna 2013.

Seppo Alajoutsijärven Vaivaishoidosta vanhainkotiin on hieno kunnianosoitus omalle synnyinkylälle ja siellä toimineille kunnallisille laitoksille. Alajoutsijärvi kuvaa seikkaperäisesti ja runsain valokuvin sekä alkuperäisin asiakirjoin kolmen eri laitoksen elämää, rakennuksia ja ennen muuta ihmisiä, jotka työskentelivät tai olivat asiakkaina näissä laitoksissa. Joutsijärven kylälle ja kylän ihmisille näillä laitoksilla on ollut suuri merkitys työllistäjänä ja harjoittelupaikana. Seppo Alajoutsijärvi on mielestäni kirjoittanut kirjan, joka on paikallishistoriaa parhaimmillaan. Muutamat pienet kielen kömmähdykset ja vähäiset asiavirheet on helppo korjata kirja tulevissa uusissa painoksissa.

Juha Pikkarainen