Antti Heikkinen Kallio-poika, Peilikuvassa Kalle Päätalo Gummerus 2019

28.10.2019

Parin viikon päästä tulee kuluneeksi 100 vuotta kirjailija Kalle Päätalon syntymästä.Tämä yli 4 miljoonan painetun kirjan mies on yhä lukijoiden suosiossa, vaikka hänen kuolemastaan tulee kuluneeksi 19 vuotta ja hänen viimeisin romaaninsa ilmestyi vuonna 1998. Päätalon omaelämakerrallinen 26-osainen Iijoki-sarja oli ilmestyessään lukijoiden suosiossa mutta vasta kirjailijan kuoleman jälkeen ovat kirjallisuudentutkijat laajemmin löytäneet Päätalon kirjat. On toki Päätalon tuotantoa tutkittu aikaisemminkin, itsekin tein hänestä opinnäytetyön Tampereen yliopistoon jo vuonna 1977. Tuolloin myös kävin pari kertaa Kirvestiellä Päätaloa tapaamassa.

Äsken ilmestyi nuoren kirjailijakollegan Antti Heikkisen teos Kallio-poika, Peilikuvassa Kalle Päätalo. Kirjan on kustantanut Gummerus. Heikkinen kirjoittaa kirjassaan kunnioittavasti: ” Ilman Kalle Päätaloa en olisi koskaan kirjoittanut ainuttakaan kirjaa, tuskin mitään muutakaan, ja maailmankaikkeuden kirjailijakartan ihmisistä hän on minulle tärkein kaikista.” Vuonna 1985 syntynyt Antti Heikkinen on hyvin tuottelias kirjailija, sillä hän on julkaissut vuodesta 2013 alkaen viisi romaania ja neljä elämäkertateosta. Kirjailijatyön lisäksi Heikkinen laulaa, näyttelee ja tekee lavakomiikkaa eli hän on varsinainen monilahjakkuus.

Antti Heikkinen on maaseudun poika, kotoisin Nilsiästä pienviljelijäperheestä. Kaverit olivat kouluaikana ajatelleet hänen jatkavan isänsä jälkeen tilanpitoa, olipa hänelle keksitty jo korkonimikin – Rieska-Heekkinen. Ensin pitäisi tietenkin käydä maamieskoulu. Vaikka Antti Heikkinen oli kotona tottunut maatilan töihin ja teki niitä mielellään, häntä ei painostettu jatkamaan tilanpitoa. Näin vaihtoehto toimittajaksi ja kirjailijaksi tuli mahdolliseksi.

Antti Heikkinen kirjoittaa, kuinka Paavo Väyrynen oli syypää siihen, että hänestä tuli Päätalo-fani jo pikkupoikana. Paavo Väyrynen oli presidenttiehdokkaana vuonna 1988. Hänen vaaliohjelmaansa esitettiin VHS-kasetilla. Myös Heikkisen kotona pidettiin Paavon vaalitilaisuus ja sen takia piti hankittia oma videonauhuri. Sillä tallennettiin myös Mikko Niskasen tekemä Päätalo-sarja Elämän vonkamies vuonna 1989. Pikku-Antille nauhoitusta ei ronskiuden takia näytetty mutta vuonna 1993 hän pääsi sitä salaa katsomaan, kun isä ja äiti olivat iltaisin navetassa. Samana vuonna Heikkinen myös luki ensimmäisen Päätalon romaanin. Sen saamisessa tarvittiin kirjastoautonkuljettajan apua. Opettaja ei olisi halunnut antaa kirjaa luettavaksi alakoululaiselle mutta kirjastoautonkuljettaja arveli silmää iskien Antin vievän kirjan isänsä luettavaksi ja niin Antti sai romaanin.

Antti Heikkinen perustaa kirjansa vankkaan lähdeaineistoon sekä laajoihin haastatteluihin. Tämän kaiken hän suodattaa omien lukukokemustensa läpi. Heikkinen selvittää kirjassaan Päätalon elämänkulkua ja korostaa tämän sitkeyttä tiellä kirjailijaksi. Harvalla kirjailijalla tuo tie on ollut yhtä kivinen ja raskas. Päätalo tarvitsi myös rutkasti tuuria sitkeän yrityksen lisäksi. Päätalo on itsekin korostanut Ville Revon ratkaisevaa merkitystä. Ilman tämän ohjaavaa otetta Päätalo olisi ehkä jäänyt pelkäksi viihdelukemistojen kirjoittajaksi.

Antti Heikkisen mielestä kova elämä metsä- ja uittotöissä sekä rakennuksilla kouli Päätalosta hyvin säntillisen kirjoittajan. Kun hän vuonna 1963 rohkeni päätoimiseksi kirjailijaksi, hän työskenteli uransa loppuun asti kuin olisi yhä palkkatöissä. Päätalo ei odottanut inspiraatiota vaan kipusi Kirvestien talon yläkertaan säännöllisesti päivittäin. Vasta käsikirjoituksen valmistuttua kustantajan editoitavaksi, hän hieman lepäsi ennen kuin aloitti seuraavan kirjan kirjoittamisen. Päätalolle kirjoittaminen oli siistiä sisätyötä mutta henkisesti yhtä raskasta kuin ruumiillinen työ.

Vaikka Kalle Päätalo tunnetaan omaelämäkerrallisista romaani-sarjoista, nostaa Antti Heikkinen tämän parhaiksi romaaneiksi Viimeisen savotan ja Kairankävijän. Päätalo on kirjoittanut Vikke Nilosta sellaisen hahmon, jollainen hän olisi itsekin halunnut olla. Ujouttaan ja syyllisyydentunnossa hän ei koskaan uskaltanut olla Nilon kaltainen. Näissä romaaneissa Päätalo kykeni irrottautumaan oman minänsä kahleista ja liitti Vikke Niloon piirteitä, jotka ovat kotoisin Hasekin Svejkiltä ja Haanpään Taivalvaaran näyttelijältä. Jos Päätalo olisi jatkanut tällä linjalla, meiltä ehkä puuttuisi Iijoki-sarja mutta tilalla olisi jotakin aivan muuta.

Antti Heikkinen on Kallio-pojassa kirjoittanut esille uudenlaisen näkemyksen Kalle Päätalosta, sellaisen joka sytytti nuoren pojan mielikuvituksen. Jokaisen Päätalo-fanin pitää ehdottomasti tutustua Antti Heikkisen mainioon kirjaan. Sen sivuilta kurkkii lukijaa vähän toisenlainen Kalle Päätalo.

Juha Pikkarainen