Seppo Saraspää Kaulahopeiden taru Karisto 2019

13.10.2019

Jos ihminen löytää aivan sattumalta jotakin todella vanhaa ja arvokasta, tuntuu varmasti että sydän pysähtyy tai päinvastoin pulssi kiihtyy tavattomasti. Ajatus alkaa laukata ja mieleen tulee kaikenlaista. Suurin osa meistä varmasti miettisi löydön arvoa ja saataisi kuvitella elävänsä lopun elämänsä rikkaana miehenä tai naisena. Näin ajatteli hetken myös Seppo Saraspää, kun hän vuonna 2003 löysi Inarin Nanguniemestä kallionkolosta mittaamattoman arvokkaita hopeakoruja. Entisenä poliisina hän tiesi, että muinaismuistolain mukaan löydöt kuuluvat valtiolle eivätkä aarteen löytäjälle. Nämä hopea-aarteet ovat tänään meidän kaikkien ihailtavissa Inarissa saamelaismuseo Siidassa.

Seppo Saraspää on hyödyntänyt hienolla tavalla tekemäänsä korulöytöä ja kirjoittanut sen ympärille historiallisen romaanin nimeltään Kaulahopeiden taru. Kirjan on kustantanut Karisto. Vuonna 1946 syntynyt Saraspää aloitti kirjailijana vuonna 1984. Hän on tähän mennessä julkaissut parikymmentä teosta, pääasiassa eräkirjoja mutta myös novellikokoelmia ja romaaneja. Mielestäni Kaulahopeiden taru on ehdottomasti Seppo Saraspään pääteos. Erikoinen ja harvinainen löytö on jalostunut hienoksi historialliseksi romaaniksi.

Saraspään löytämät hopeakorut on ajoitettu myöhäisrautakauteen 1100- ja 1200-luvuille ja sinne kirjailija sijoittaa romaaninsa tarinan. Viikingit tai taatsat elivät tuolloin kukoistuksensa loppuaikoja mutta tekivät edelleen ryöstö- tai veronkeruuretkiä myös nykyisen Lapin alueelle. Näillä retkillä otettiin turkisten lisäksi nuoria miehiä ja naisia orjiksi. Tietenkin eteläisen Lapin asukkaat, Kainuunmeren ja siihen laskevien jokien rannoilla asuvat, panivat taatsoille hanttiin. Hekin halusivat osansa ylisen Lapin rikkauksista. Eräällä ryöstöretkellä romaanin päähenkilö Karri joutuu viikinkien väijytykseen ja hänet viedään orjaksi tuntureiden yli valtameren rannalle. Karri on kotoisin Väylän eli nykyisen Torniojoen varrelta.

Karri kokee nuorena orjan kohtalon, karkeaa kohtelua ja kovaa työtä turskanperkkuussa aamusta iltaan. Koko ajan hänen mielessään pyörii ajatus karkaamisesta ja kostosta hänet vanginneille taatsoille. Monen vuoden raatamisen jälkeen karkaaminen onnistuu viikinkikylään tulleiden islantilaisten mukana. Olorf Mustan kipparoima laiva on tullut kylään myöhään syksyllä. Synkimmän talven islantilaiset olivat viikinkikylässä. Vuodenvaihteen juhlissa sattuneen kaksintaistelun takia islantilaisten ja viikinkien välit tulehtuvat. Kun Olorf Mustan laiva keväällä oikeastaan pakeni viikinkikylästä, karkasi Karri sen matkaan.

Varsinainen Kaulahopeiden tarun seikkailu alkaa oikeastaan siitä, kun Karri pääseen islantilaisten matkaan. Vuosia kestäneen monipolvisen matkan aikana kierretään koko Skandinavian niemimaa Kuolaa myöten. Pitkällä matkalla Karri osallistuu islantilaisten mukana myös Erik Pyhän ja piispa Henrikin ristiretkelle Lounais-Suomeen. Tämän jälkeen matka jatkuu Tallinnan kautta Laatokanlinnaan, jossa kaulahopeat tulevat mukaan romaanin tarinaan.

Kaulahopeat ovat peräisin kaukaa idästä, mistä myös niiden omistaja, kaunis nainen on kotoisin. Hänellä on mukana saattaja ja naispalvelija. Nainen on lähetetty mahdollisimman kauas kotoa kostoksi uskottomuudesta. Kaksi kaunista ja kaukaa tullutta naista luo tietenkin tarinaan voimakkaan jännitteen, jonka purkautumista lukija odottaa. Kun vielä toisella naisista on mukana arkussa hopea-aarre, joka kiinnostaa monia ja jota on vaikea pitää piilossa, jännite vain kasvaa. Lukija tietää mihin hopeakorut lopulta joutuvat mutta miten ne sinne päätyvät? Sen saa selville vain lukemalla romaanin.

Hopeakorut ja niiden tarina on vaivannut Seppo Saraspäätä korujen löytymisestä saakka. Hän on perehtynyt melkein tuhannen vuoden takaiseen maailmaan hyvin tarkoin. Suomen historiassa on Lappia pidetty takapajuisena ja maailman ääressä olleena alueena, sivussa kaikesta. Saraspään romaani piirtää tuosta ajasta aivan toisenlaisen kuvan. Saamelaisten asuttama takapajula onkin hyvin kansainvälinen alue, joka sai vaikutteita hyvinkin kaukaa idästä ja etelästä. Kaulahopeiden taru on oikeastaan uusi aluevaltaus historiallisen romaanin saralla. Siitä puuttuu kaikki kansallinen uho, joka oli tyypillistä muinaista Suomea ja suomalaisuutta ylistävissä sadan vuoden takaisissa romaaneissa. Vähäisenä moitteena tai pikemminkin lisäyksenä kirjaan olisi ollut Skandinavian ja Kuolan alueen kartta, jonka avulla Karrin pitkä matka olisi hahmottunut paremmin lukijalle.

Juha Pikkarainen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jaakko Kolmonen Leivinuunit ja uuniherkut Patakolmonen ky 2008

Timo Leskelä (toim.) Kultaiset koululaulut vanhoilta ajoilta Tammi 2008

Satu Itkonen: Martti Huuhaa Innasen susia ja suonuijia Pohjoinen 1994