Seppo Saraspää Kaulahopeiden taru Karisto 2019
13.10.2019
Jos ihminen löytää
aivan sattumalta jotakin todella vanhaa ja arvokasta, tuntuu varmasti
että sydän pysähtyy tai päinvastoin pulssi kiihtyy tavattomasti.
Ajatus alkaa laukata ja mieleen tulee kaikenlaista. Suurin osa meistä
varmasti miettisi löydön arvoa ja saataisi kuvitella elävänsä
lopun elämänsä rikkaana miehenä tai naisena. Näin ajatteli
hetken myös Seppo Saraspää, kun hän vuonna 2003 löysi Inarin
Nanguniemestä kallionkolosta mittaamattoman arvokkaita hopeakoruja.
Entisenä poliisina hän tiesi, että muinaismuistolain mukaan löydöt
kuuluvat valtiolle eivätkä aarteen löytäjälle. Nämä
hopea-aarteet ovat tänään meidän kaikkien ihailtavissa Inarissa
saamelaismuseo Siidassa.
Seppo Saraspää on
hyödyntänyt hienolla tavalla tekemäänsä korulöytöä ja
kirjoittanut sen ympärille historiallisen romaanin nimeltään
Kaulahopeiden taru. Kirjan on kustantanut Karisto. Vuonna 1946
syntynyt Saraspää aloitti kirjailijana vuonna 1984. Hän on tähän
mennessä julkaissut parikymmentä teosta, pääasiassa eräkirjoja
mutta myös novellikokoelmia ja romaaneja. Mielestäni Kaulahopeiden
taru on ehdottomasti Seppo Saraspään pääteos. Erikoinen ja
harvinainen löytö on jalostunut hienoksi historialliseksi
romaaniksi.
Saraspään löytämät
hopeakorut on ajoitettu myöhäisrautakauteen 1100- ja 1200-luvuille
ja sinne kirjailija sijoittaa romaaninsa tarinan. Viikingit tai
taatsat elivät tuolloin kukoistuksensa loppuaikoja mutta tekivät
edelleen ryöstö- tai veronkeruuretkiä myös nykyisen Lapin
alueelle. Näillä retkillä otettiin turkisten lisäksi nuoria
miehiä ja naisia orjiksi. Tietenkin eteläisen Lapin asukkaat,
Kainuunmeren ja siihen laskevien jokien rannoilla asuvat, panivat
taatsoille hanttiin. Hekin halusivat osansa ylisen Lapin
rikkauksista. Eräällä ryöstöretkellä romaanin päähenkilö
Karri joutuu viikinkien väijytykseen ja hänet viedään orjaksi
tuntureiden yli valtameren rannalle. Karri on kotoisin Väylän eli
nykyisen Torniojoen varrelta.
Karri kokee nuorena orjan
kohtalon, karkeaa kohtelua ja kovaa työtä turskanperkkuussa aamusta
iltaan. Koko ajan hänen mielessään pyörii ajatus karkaamisesta ja
kostosta hänet vanginneille taatsoille. Monen vuoden raatamisen
jälkeen karkaaminen onnistuu viikinkikylään tulleiden
islantilaisten mukana. Olorf Mustan kipparoima laiva on tullut kylään
myöhään syksyllä. Synkimmän talven islantilaiset olivat
viikinkikylässä. Vuodenvaihteen juhlissa sattuneen kaksintaistelun
takia islantilaisten ja viikinkien välit tulehtuvat. Kun Olorf
Mustan laiva keväällä oikeastaan pakeni viikinkikylästä, karkasi
Karri sen matkaan.
Varsinainen Kaulahopeiden
tarun seikkailu alkaa oikeastaan siitä, kun Karri pääseen
islantilaisten matkaan. Vuosia kestäneen monipolvisen matkan aikana
kierretään koko Skandinavian niemimaa Kuolaa myöten. Pitkällä
matkalla Karri osallistuu islantilaisten mukana myös Erik Pyhän ja
piispa Henrikin ristiretkelle Lounais-Suomeen. Tämän jälkeen matka
jatkuu Tallinnan kautta Laatokanlinnaan, jossa kaulahopeat tulevat
mukaan romaanin tarinaan.
Kaulahopeat ovat peräisin
kaukaa idästä, mistä myös niiden omistaja, kaunis nainen on
kotoisin. Hänellä on mukana saattaja ja naispalvelija. Nainen on
lähetetty mahdollisimman kauas kotoa kostoksi uskottomuudesta. Kaksi
kaunista ja kaukaa tullutta naista luo tietenkin tarinaan voimakkaan
jännitteen, jonka purkautumista lukija odottaa. Kun vielä toisella
naisista on mukana arkussa hopea-aarre, joka kiinnostaa monia ja jota
on vaikea pitää piilossa, jännite vain kasvaa. Lukija tietää
mihin hopeakorut lopulta joutuvat mutta miten ne sinne päätyvät?
Sen saa selville vain lukemalla romaanin.
Hopeakorut ja niiden
tarina on vaivannut Seppo Saraspäätä korujen löytymisestä
saakka. Hän on perehtynyt melkein tuhannen vuoden takaiseen
maailmaan hyvin tarkoin. Suomen historiassa on Lappia pidetty
takapajuisena ja maailman ääressä olleena alueena, sivussa
kaikesta. Saraspään romaani piirtää tuosta ajasta aivan
toisenlaisen kuvan. Saamelaisten asuttama takapajula onkin hyvin
kansainvälinen alue, joka sai vaikutteita hyvinkin kaukaa idästä
ja etelästä. Kaulahopeiden taru on oikeastaan uusi aluevaltaus
historiallisen romaanin saralla. Siitä puuttuu kaikki kansallinen
uho, joka oli tyypillistä muinaista Suomea ja suomalaisuutta
ylistävissä sadan vuoden takaisissa romaaneissa. Vähäisenä
moitteena tai pikemminkin lisäyksenä kirjaan olisi ollut
Skandinavian ja Kuolan alueen kartta, jonka avulla Karrin pitkä
matka olisi hahmottunut paremmin lukijalle.
Juha Pikkarainen
Kommentit
Lähetä kommentti