Kaiho Nieminen Sokkeli WSOY 2019

11.11.2019

Mannerheim-risti on korkein Suomessa sotilaallisista ansioista sotiemme aikana myönnetty kunnianosoitus ja se voitiin myöntää niin sotamiehelle kuin kenraalillekin. Toukokuussa 1943 lisättiin lailla ristin saaneille samalla annettavaksi 50 000 markkaa. Summa vastasi vakinaisessa palveluksessa olevan luutnantin vuosipalkkaa. Kaikkiaan Mannerheim-ristejä myönnettiin 191 ja viimeinenkin kunnianosoituksen saanut on jo kuollut. Vuosikymmenien kuluessa on Mannerheim-ristin merkitys julkisuudessa vain kasvanut.

Kirjailija Kaiho Nieminen on tuoreessa romaanissaan nimeltään Sokkeli tarttunut yhteen Mannerheim-ristin saaneen sotamiehen elämään ja kohtaloon. Kirjan on kustantanut WSOY. Kyseessä ei ole elämäkerta vaan fiktiivinen tarina, jolla voi olla olemassa esikuva mutta sillä ei ole merkitystä lukukokemuksen kannalta. Vuonna 1941 syntynyt Kaiho Nieminen on pienen lukijajoukon kirjailija, joka on kirjoittanut merkittävän tuotannon. Hän aloitti kirjailijana vuonna 1972 romaanilla Lovistoori. Se palkittiin Weilin & Göösin romaanipalkinnolla ja vuoden parhaana esikoisteoksena J.H.Erkon palkinnolla. Vuonna 2017 hän sai Kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon. Kaiho Nieminen on julkaissut kaikkiaan 20 romaania ja kaksi novellikokoelmaa.

Sokkeli-romaanin prologissa minä-kertoja kirjoittaa tekemästään hyvin palkatusta avustajan hommastaan. Hän oli avustanut innokasta evp-everstiä, joka oli tekemässä muistokirjaa eräästä divisioonasta teollisuuspohatan ja perinneyhdistyksen rahoilla. Kertojan piti kaivaa esille vielä elossa olevat divisioonan veteraanit ja haastatella heitä. Yksi veteraaneista oli nimeltään Einari Karttunen. Hän ei ollut lainkaan kiinnostunut sodan muistelemisesta ja kieltäytyi haastattelusta. Einari sanoi, että sota on sontaa ja ihminen ainoa lajikumppaneitaan lahtaava peto.

Kun muistokirja sitten valmistui, kertojalle selvisi, että Einari oli erityisesti kunnostautunut sodassa. Kun kertoja vielä muisti Einarin omasta lapsuudestaan sodan jälkeen, kiinnostus Einariin vain kasvoi. Hän muisti lapsuudestaan jokun poikakavereista sanoneen omakotitalon sokkelia kaivavan Einarin olevan joku ritari. Kertojaa alkoi oikeasti kiinnostaa, miten Einari oli kunnostautunut sodassa ja miksi hän jyrkästi kieltäytyi muistelemasta sotaa?

Kertojan kesämökillä oli liiteri päässyt huonoon kuntoon ja pitäisi saada joku sitä korjaamaan. Mökkinaapuri antoi vinkin eläkkeellä olevasta kirvesmiehestä, joka voisi olla avuksi. Tämä kirvesmies ei perisi paljoa tekemisistään. Kuinka ollakaan tämä eläkkeellä oleva kirvesmies oli Einari Karttunen. Yhdessä liiteriä korjatessa ja illalla työpäivän jälkeen saunoessa kertojan ja Einarin välille syntyy luottamus. Vähitellen Einari alkaa myös kertoa asioita sodasta.

Talvella 1944 vielä asemasodan aikana Einari Karttunen oli rakastunut palavasti. Hän odotti vain sodan loppumista ja yhteistä elämää ihanan Kirstin kanssa. Tilanne sodassa kuitenkin muuttui ja posti toi Einarille määräyksen astua palvelukseen. Lyhyen koulutuksen jälkeen Einari joutui rintamalle keväällä 1944 19-vuotiaana. Kannaksen läpimurtotaisteluissa kesällä Einari kunnostautui. Hän tuhosi yksin neljä vihollisen panssarivaunua uusilla panssarinyrkeillä, eikä vihollinen päässyt läpi. Tästä Einari Karttunen palkittiin Mannerheim-ristillä ja 50 000 markalla.

Yksin tehty uroteko järkytti kuitenkin Einaria henkisesti, vaikka hän ei sitä heti edes huomannut. Pahaksi onneksi myös Kirstin rakkaus osoittautui valheeksi. Einari joutui hermoparantolaan, eikä se ollut mikään kunnia sotasankarille. Se osoittautui myös rasitteeksi sodan jälkeen, kun tieto asiasta levisi kotikylälle. Kateutta aiheutti myös Einarin saama 50 000 markkaa, kun sankari oli vielä järkkynyt henkisesti. Monen muun sodankäyneen tavoin Einari turvautui viinaan. Erilaisista vaikeuksista huolimatta Einari Karttunen sai vähitellen sodan jälkeen elämänsä raiteilleen ja se sokkelin rakentaminenkin alkoi, minkä kertoja oli pikkupoikana nähnyt.

Kaiho Nieminen on rakentanut romaaninsa monista aineksista. Mukana on otteita virallisista sotapäiväkirjoista ja lääkärilausunnoista sekä veteraanien haastatteluista. Nieminen rakentaa Einarin henkilökuvasta osuvan ja uskottavan. Sotasankaruus ei ole pelkkää miehuullisuutta ja raakaa tappamista, eikä varsinkaan niiden ihannoimista. Sankaruuden takana on myös inhimillistä hätää ja kärsimystä, joka ei aina näy päällepäin. Kaiho Niemisen Sokkeli on voimakas kuvaus ihmisen kestävyydestä ja sen rajoista sodan ja jälleenrakentamisen aikana.

Juha Pikkarainen