Kai Häggman - Teemu Keskisarja - Markku Kuisma 1939 WSOY 2019

8.12.2019

Tuntui uskomattomalta lukea vuodesta 1939 kertovaa kirjaa ja seurata samanaikaisesti työmarkkina- ja hallituskiistelyä. Miten tapahtumien puheet voivat muistuttaa niin paljon toisiaan? Näin siitä huolimatta, että aikaa nykyhetken ja lukemani ajan välillä on 80 vuotta. Tuona aikana maailma on muuttunut valtavasti mutta ihmisten asenteet ovat muuttuneet hyvin vähän tai eivät lainkaan. Valitettavasti asenteiden samanlaisuutta ei huomata, eikä sitä missään tapauksessa myönnetä.

Lukemani kirja on historiantutkijoiden Kai Häggman, Teemu Keskisarja ja Markku Kuisma kirjoittama nimeltään 1939. Kolmen laajan artikkelin lisäksi Jukka Kekkonen on toimittanut tähän isokokoiseen kirjaan kymmeniä valokuvia vuoden 1939 tapahtumista. Kirjan on kustantanut WSOY. Kyseessä on kolmas samalla reseptillä kirjoitettu ja toimitettu teos. Aikaisemmin on julkaistu kirjat vuosista 1917 ja 1918. Näissä kaikissa kirjoissa Teemu Keskisarja on kirjoittanut vuoden yleisesittelyn, Markku Kuisma on kirjoittanut taloushistoriasta ja Kai Häggman kulttuurihistoriasta.

Teemu Keskisarja kirjoittaa tutrulla tyylillään, joka välillä hipoo sopivaisuuden rajoja. Hän käyttää tekstissään arkisia sanontoja ja sanoja, joita ei tunnettu vuonna 1939 tai niiden merkitys on muuttunut toisenlaiseksi. Keskisarja kirjoittaa myös siitä, miten Suomeen oli 1930-luvulla luotu Neuvostoliittoa väheksyvä ajatustapa. Moni uskoi oikeasti, ettei Suomella olisi mitään hätää, jos sota maiden välillä syttyisi. Uskottiin myös ulkovaltojen tukeen, erityisesti Saksan uskottiin rientävän apuun. Siksi Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus elokuun lopulla koettiin vääryytenä ja suurena pettymyksenä.

Keskisarja kirjoittaa myös yhä kouluhistoriassa opetettavasta myytistä Suomen huonosta varustautumisesta ja alhaisista puolustusmäärärahoista. Tosiasiassa Suomen puolustusbudjetit 1920- ja 30-luvuilla olivat korkeita, oikeastaan valtavia nykybudjeteihin verrattuna. Jälkikäteen voi pitää satsaamista laivastoon isona virheenä, koska maavoimat jäivät sen takia vähemmälle. Varsinkaan panssarivaunuihin ja niiden torjuntaan ei panostettu lainkaan.

Paljon talvisotaa tutkineena Keskisarja pitää sitä ryöstösotana. Isompi ja vahvempi halusi valloittaa pienemmän. Taustalla oli vanha tsaarinajan Venäjä, jonka vuonna 1939 itsenäisiä reunavaltioita Stalin hamusi. Hän halusi palauttaa vanhan Venäjän mahdin. Sitä edusti vuonna 1939 Neuvostoliitto.

Markku Kuisman artikkeli on nykyihmisen silmiä avaava. Siinä hän kirjoittaa miten talvisodan syttyessä Cajanderin punamultahallituksen ulkopuolella olivat vain IKL ja Kokoomus. Talouselämä oli satsannut 30-luvulla runsaasti vaalirahaa, jotta äärioikeisto olisi menestynyt vaaleissa mutta kansa äänesti toisin. Kokoomus ei hyväksynyt sosialidemokraatteja yhteistyökumppaniksi mistään hinnasta. Kuisman mielestä Kokoomus ei muuttanut käsityksiään edes syvässä kansallisessa kriisissä ja talouselämä peesasi Kokoomusta.

Äänenpainot yhteiskunnallisessa keskustelussa olivat hyvin samanlaisia kuin tänään. Ilman talvisotaa STK tuskin olisi hyväksynyt SAK:öä neuvotteluosapuoleksi. Muissa pohjoismaissa oli neuvotteluyhteydet luotu jo kymmenen vuotta aikaisemmin. Kuisma kirjoittaakin, ”taisikin olla Stalin, joka väänsi väkisin ja tarkoittamatta Suomen Skandinaaviselle kehityspolulle”. Markku Kuisman artikkeli Suomen talouselämän toimijoiden mielipiteistä ja tekemisistä on karua luettavaa. Kansallinen etu jää aina yhtiön ja omistajien edun jalkoihin. Talouselämän isänmaallisuudesta onkin turha edes puhua.

Vuosi 1939 oli kirjallisuudessa kahdella tapaa merkittävä. Silloin paljastettiin Rautatietorille Aleksis Kiven patsas ja F E Sillanpää sai Nobelinsa. Kai Häggman kirjoittaa miten talvisota näkyi kirjallisuudessa. Ensimmäiset talvisotaa käsittelevät kirja ilmestyivät jo sodan aikana ja kaikkiaan vuoden 1940 aikan ilmestyi 90 sotaa käsittelevää kirjaa, Niistä puolet oli tietokirjoja ja puolet kaunokirjallisuutta. Määrä on suuri, vaikka siitä puuttuu joulumarkkinoille tulossa olleet kirjat. Marraskuussa 1940 ulkoministeriö kielsi Kremlin määräyksestä talvisotaa käsittelevien uusien kirjojen julkaisemisen.

Talvisotakirjallisuudella oli mielenkiintoinen jälkinäytös. Kirjoittajille oli tulossa runsaasti tekijäpalkkijoita mutta verottaja peri loppuvuodesta 1941 säädetyllä suhdanneverolla suurimman osan tuloista valtiolle. Esimerkiksi Kollaa kestää -kirjan kirjoittajalla Erkki Palolammella oli melkein 100 prosentin verotus. Nousseen kohun takia säädetyillä uusilla verolaeilla palautettiin maksettuja veroja hieman takaisin.

Jos 1939 -kirjan kirjoitukset herättävät monenlaisia ajatuksia niin kirjoituksia tukee mainiosti Jukka Kukkosen keräämät puhuttelevat valokuvat. Suurin osa kirjan kymmenistä valokuvista on tämän päivän lukijoille varmasti uusia.

Juha Pikkarainen