Timo Harju - Veera Vähämaa Korvarunoja ntamo 2019

19.1.2020

Vanhustenhoidosta puhuttaessa meillä on ehkä liikaa kiinnitetty huomiota hoitajamitoitukseen. Mitenkään väheksymättä hoitotyötä ja sen tärkeyttä, hoitajien määrää korostettaessa moni muu vanhustyön ongelma on jäänyt unohduksiin. On tietenkin ensiarvoisen tärkeää, että ihmiset hoidetaan hyvin ja riittävällä henkilökunnalla mutta vanhusten mielen virkeys pakkaa unohtumaan. Jos vanhus on hyvällä mielellä ja voi tehdä edes jotakin mielenkiintoista, pienet vaivat ja ongelmat painuvat taka-alalle. Silloin vanhusten hoitaminenkin sujuu paremmin. Eivätkä nämä vanhusten mieltä virkistävät toimet aina edes maksa paljon. Usein pelkkä asennemuutos riittää.

Kemijärveläislähtöinen runoilija Timo Harju on tehnyt paljon töitä vanhusten parissa ja kirjoittanut kokemuksistaan pari runokokoelmaa. Nyt on lukijoille tarjolla kolmas runokokoelma. Yhdessä Veera Vähäkankaan kanssa julkaisi Timo Harju viime syksynä kokoelman nimeltään Korvarunoja. Sen on kustantanut ntamo. Kirjassa on Jenny Pertun kirjomalla tehty kuvitus. Runojen lisäksi kirjassa on kummankin tekijän perusteellinen essee kokelman runojen tavanomaisesta poikkeavasta tekotavasta. Näitä esseitä voi mielestäni käyttää oppaina toisenlaisessa vanhustyössä.

Sekä Harju että Vähämaa ovat kummatkin työskennelleet monissa hankkeissa vanhusten parissa, Vähämaa myös Ruotsissa ruotsinsuomalaisten parissa. Vaikka he ovat osallistuneet hoitotyöhönkin, he ovat ennenkaikkea työskennelleet taiteilijoina hoitolaitoksissa. He ovat jututtaneet vanhuksia kahdenkesken tai ryhmässä. Keskusteluissa myös fyysisellä kosketuksella on merkitystä. Näiden keskusteluiden ja haastatteluiden sanonnat, tarinat ja puheet on kirjattu ylös. Runoilijan rooli on tärkeä, sillä hän johdattelee keskustelua ennalta ajateltuun suuntaan tai ennalta mietittyihin aiheisiin. Ja mikä olennaista, runoilija kuuntelee vanhuksia. Siitä tulee kokoelman nimikin, Korvarunoja. Kokoelman runot on vanhusten puhetta ryhmiteltynä ja koottuna uudella tavalla.

Kirjan runojen takana olevat tarinatuokiot ovat usein matkoja ihmisen mielen sopukoihin, varsinkin sellaisten ihmisten mieleen, joiden ote nykytodellisuuteen saattaa olla katkennut tai se on hyvin ohut. Mutta menneisyys, vanhusten omat kokemukset: lapsena, nuorena tai vaikka nuorena äitinä ja isänä, ne voivat olla hyvinkin tarkkoja. Aina ne ovat ainutlaatuisia, jokaisen omia kokemuksia.

Vaikka Korvarunojen tekijöiksi on kirjan kannessa nimetty Timo Harju ja Veera Vähämaa, voi tekijänä pitää kollektiivia, jonka muodostavat runoilijat ja haastateltavat vanhukset. Runoilijat oikeastaan vain kirjaavat, valitsevat ja ryhmittelevät vanhusten puhetta uudella tavalla. Tämä runoksi ryhmitelty puhe sitten hyväksytään yhdessä ja vasta sen jälkeen runo on valmis.

Jokaisen runon alle on merkitty se tilanne, missä runon säkeet on puhuttu ja ketä tilaisuuteen on osallistunut. Joissakin tapauksissa runoista on tehty eräänlaisia puhekuplia, joita on sijoitettu eri puolille hoitolaitoksia. Niistä on myös tehty kortteja, joita on lähetetty omaisille tai vanhoille ystäville. Erikoisin ehdotus on tehdä runoista vaikka muraaleja rakennusten seiniin.

Vaikka Korvarunoja kokoelman runot eivät välttämättä ole kaikkein korkeatasoisinta runoutta, ne ovat elämänmakuisia kuten seuraava runo:

Halaus on lämmin kehto.

Kutitus on hyppynaru.

Käsi antaa kaiken.

Tai seuraava:

Se oli makiaa

ja ihanaa

ainakin vähän aikaa.

Pääseehän sitä vaikka taivaaseen

jos vaan vähän aikaa.

Ei oo kauaa kun oon rieskat leiponu.

Pullaa ja pikkuleipiä

ja semmoisia joita ei kauppaan viiäkkään.

Leivon ja laulan.

Silloinhan minä vasta laulanki.

Timo Harjun ja Veera Vähämaan runokokoelma Korvarunoja on kunnianosoitus hoitolaitoksissa asuville vanhuksille ja myös heitä hoitaville ihmisille. Kun vanhus on hyvällä mielellä ja kokee läheisyyttä toisten ihmisten kanssa, voi syntyä vaikka runoja. Tietenkin siinä tarvitaan vähän runoilijoiden apua mutta lopputulos voi olla myös nautittava runojen lukijalle. Korvarunoja voi suositella ääneen luettavaksi kaikissa hoitolaitoksissa ja hoitajia koulutettaessa. Kokoelman runojen ja sen esseiden avulla voi oppia jotakin olennaista ja uutta vanhustyöstä. Laitoshoito ei saa olla ihmisten säilömistä vaan ihan oikeaa elämää.

Juha Pikkarainen