Patrik Svensson Ankeriaan testamentti Tammi 2020

9.2.2020

Vaikka olen ikäni ollut innokas kalamies, en ole koskaan saanut onkeeni tai muuhunkaan pyydykseeni ankeriasta. En toki ole ankeriasta erityisesti pyytänyt mutta mato-onki on ollut ja on edelleen tärkein pyyntivälineeni. Pilkissä en juurikaan nykyisin käytä matosyöttiä, kyllä kärpäsentoukka on ajanut perinteisen lieron ohi. Kesällä mato on yhä tärkein syöttini ja sitähän myös ankerias syö. Silti ankerias on välttänyt pyytöjäni, vaikka muutamat kalamiehet niitä Kemijärvelläkin ovat saaneet. Vesistörakentaminen on estänyt ankeriaan luontaisen nousemisen Kemijärvelle mutta siirtäen on ankeriaita istutettu ainakin Pöyliöjärveen.

Ankeriaan salaperäiseen elämään on perusteellisesti tutustunut ruotsalainen Sydsvenskan – lehden kulttuuritoimittaja Patrik Svensson. Hänen viime vuonna julkaistu kirja Ankeriaan testamentti ilmestyi äsken Maija Kauhasen suomentamana ja Tammen kustantamana. Kirjan alaotsakkeena on Pojasta, isästä, ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta. Kirja palkittiin vuoden 2019 tietokirjallisuuden August – palkinnolla, joka on meidän Tieto – Finlandian ruotsalainen vastine.

Ankeriaasta on tiedetty muihin kaloihin verrattuna hämmästyttävän vähän ja siihen on liittynyt monenlaisia uskomuksia antiikista alkaen. Ankeriaan lisääntymistä ei ole nähty vieläkään mutta lisääntymispaikka, Sargassomeri, läntisellä Atlannilla on tiedetty sata vuotta. Pitkään ankeriasta luultiin kaksineuvoiseksi, eikä sen neljää erilaista olomuotoa tunnettu kunnolla. Tanskalainen Johannes Schmidt onnistui selvittämään minne kutukypsät hopea-ankeriaat oikein vaeltavat kudulle ja mistä ns. pajunlehdet eli juuri kuoriutuneet pienet ankeriaanpoikaset tulivat? Schmidt aloitti Atlannin valtameren haravoimisen vuonna 1904. I maailmansota hidasti tutkimuksia mutta vuonna 1923 hän julkaisi arvostetussa tiedelehdessä artikkelin melkein 20 vuotta kestäneistä tutkimuksistaan, joilla osoitti Sargassomeren ankeriaiden kutupaikaksi. Vuonna 1930 Johannes Schmidtille myönnettiin arvostettu Darwin – mitali.

Patrik Svenssonin kiinnostus ankeriaisiin on hänen isänsä ansiota. Jo pienenä poikana Patrik kävi isänsä kanssa pyytämässä ankeriaita eräänlaisella pohjaongella kotinsa lähijoella. Pyynti aloitettiin juhannuksen jälkeen, kun illat alkoivat pimetä. Pyydöt viritettiin jokeen myöhään illalla ja alkuyöstä. Lepakot lentelivät joen yllä ja tunnelma oli leppoisa. Isä jutteli pojalleen hiljaisella äänellä ankeriaista. Välillä käytiin kotona nukkumassa ja aamulla aikaisin tultiin takaisin joelle. Isä antoi pojan itse kokea pyytöjä ja myös opetti käärmeen lailla kiemurtelevan limaisen kalan irroittamisen koukusta. Isä opetti myös ankeriaan perkaamisen, kuinka sen nahka vedetään tuppeen. Isä söi mielellään ankeriasta paistettuna mutta pojalle rasvainen kala ei erityisesti maistunut mutta sen pyytäminen oli mukavaa.

Kirjassa kerrotaan myös ankeriaan pitkäikäisyydestä. Ruotsalaisen legendan mukaan Samuel Nilsson laski pyytämänsä nuoren ankeriaan kaivoon vuonna 1859. Kaivon kannelle asetettiin painavia kiviä. Vuonna 2009 kaivo tyhjennettiin ja sen pohjalta löytyi puolimetrinen laiha ankerias, jolla oli luonnottoman suuret silmät. Ankerias laskettiin takaisin kaivoon, minne se kuoli vuonna 2014. Ikää ankeriaalle oli kertynyt yli 150 vuotta. Akvaariossa on ankerias elänyt tiettävästi 88 – vuotiaaksi.

Kun on tutkittu sukukypsien ja Sargassomerelle matkalla olevien hopea-ankeriaiden ikää, se on vaihdellut suuresti, muutamasta vuodesta melkein 60 vuoteen. Ankerias voi tavallaan itse säädellä sukukypsäksi tulemistaan tai sen elinolosuhteet vaikuttavat asiaan. Ankerias käy kerran elämässään kudulla ja kuolee sen jälkeen. Kudulla käyneitä kuolleita ankeriaita ei ole kuitenkaan koskaan löydetty.

Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti on valloittava tietokirja salaperäisestä ankeriaasta ja sen erikoisesta elämästä. Kirja myös nostaa esille pelon ankeriaan tulevaisuudesta. Ankeriaiden määrä on laskenut voimakkaasti, vaikka eri puolilla Atlantin valtamerta on tehty monenlaisia suojelutoimia. Ankeriaan testamentti on myös kuvaus isän ja pojan välisestä suhteesta, johon ankeriaan pyynti on liittynyt aivan olennaisesti. Vähitellen ankeriaan pyynti loppuu ja kalastamista jatketaan mökkijärvellä siihen asti, kun isä sairastuu ja lopulta kuolee. Mutta muistot pimenevällä joella ankeriaan pyynnissä eivät kuole koskaan.

Juha Pikkarainen