Tiina Katriina Tikkanen Toinen silmä kiinni Atena 2020

5.4.2020

Kun ihmisellä on varsinkin lapsena vaikeita ja rankkoja kokemuksia, joita pieni ihminen ei ymmärrä, painuvat nuo kokemukset unohduksiin muistin pohjalle. Ihmisen mieli tavallaan suojelee meitä, etteivät rankat kokemukset kovin helposti nouse elämää häiritsemään. Joillakin ihmisillä nuo mielen pohjalle painuneet kokemukset pysyvät unohduksissa mutta toisilla joku uusi ja erikoinen asia, liittyneenä vaikkapa lapsuudesta tuttuun hajuun tai makuun, voi nostaa vanhat asiat uudelleen pintaan. Helposti tai täydellisinä ne eivät silloinkaan tule esille ja usein tarvitaan ammatti-ihmisten apua menneisyyden kokemusten selvittämisessä.

Tiina Katriina Tikkasen esikoisromaanissa Toinen silmä kiinni käsitellään isän ja tyttären välistä suhdetta, jossa on vahvoja insestisiä piirteitä. Kirjan on kustantanut Atena. Vuonna 1983 syntynyt Tikkanen asuu Helsingissä. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja on opiskellut myös kirjoittamista. Esikoisromaani perustuu osittain Tikkasen omiin kokemuksiin.

Minttu on kolmekymppinen perheenäiti, joka on onnellisesti naimisissa ja jolla on pienet kaksostyttäret. Perhe on vierailulla Mintun anoppilassa maalla, kun hän yhtäkkiä huomaa näössään ongelmia. Osa Mintun näkökentästä hajoaa pikseleiksi. Hänellä on taipumusta migreeniin, joka aiheuttaa näköhäiriöitä mutta tämä on jotakin toisenlaista. Onneksi anoppi on entinen hoitaja ja älyää Mintun tilanteen vakavuuden. Soitetaan ambulanssi ja pian Minttu on matkalla sairaalaan Helsinkiin. Lääkityksestä hieman turtana Minttu alkaa miettiä elämäänsä melkein kuin kuoleman edessä.

Mintulla on ollut hyvin läheinen suhde jo kuolleeseen isäänsä mutta suhteessa oli jotakin vialla. Matkalla sairaalaan Mintun mieleen nousee sellaisia asioita, jotka hän on tietoisesti unohtanut. Miksi isä puhutteli häntä aina jotenkin lipevästi ja leperteli vielä yläasteikäisenä kuin pikkulapselle? Isä myös valokuvasi tytärtään pienenä. Isä myös halusi suojella Minttua kaikelta pahalta, jota maailmassa saattoi kohdata. Hän halusi tarkasti tietää myös Mintun poikakaverit, eikä hyväksynyt ketä tahansa tyttärensä heilaksi. Muiden perheiden isät eivät suojelleet tyttäriään yhtä tarkasti ja Minttu sai kuulla kavereilta vinoilua. Myös Mintun veli sai olla omissa oloissaan, eikä isä puuttunut hänen tekemisiinsä.

Sairaalassa lopulta selviää, että Mintulla on ollut hyvin paha aivoinfarkti, johon moni olisi menehtynyt. Rankka aivotapahtuma avaa myös Mintun mielen ja kaikki unohdettu alkaa nousta esiin. Minttu miettii myös sitä, miksi hänellä on ollut niin voimakkaita pelkotiloja ja vaikeuksia ihmissuhteiden rakentamisessa? Muistot ovat niin voimakkaita, ettei niistä selviä ilman ammattiapua. Muistojen voimakkuuteen vaikuttaa myös se, että Minttu on nyt pienten tyttöjen äiti. Voisiko heille tapahtua jotakin samanlaista?

Terapiassa Minttu käy läpi kokemuksiaan ja vähitellen alkaa selvitä mitä kaikkea isä on hänelle tehnyt. Aluksi tieto menneisyyden kauhuista tekee vihaiseksi mutta ei viha kuollutta isää kohtaan johda mihinkään. Eniten vihasta kärsii Minttu itse. Miksi isä kajosi häneen? Vastausta kysymykseen ei löydy mutta kykeneekö Minttu anteeksiantoon tai edes ymmärtämään tapahtunutta? Ilman ymmärrystä ei elämässä selviä eteenpäin. Pahimmillaan Minttu voi siirtää oman huonon olonsa lapsiinsa ja mieheensä. Silloin kärsii koko perhe. Niin ei saa tapahtua.

Tiina Katriina Tikkasen Toinen silmä kiinni on mielestäni vahva esikoisromaani tärkeästä aiheesta. Rohkeasti Tikkanen käyttää kirjassaan omia kokemuksiaan ja varmasti juuri siksi Mintun tunteet kuvataan niin voimakkaasti. Lukija kokee Mintun mukana sitä hätää ja häpeääkin mitä pieni tyttö tuntemattoman edessä kokee. Perheen äiti ja varsinkin veli jäävät liiaksi sivuun romaanin rankassa tarinassa, sillä luulisi tapahtumien heijastuneen perheen elämään syvemmin. Tietenkin tapahtunut pahuus vaikuttaa siihen, että kaikki vain halutaan unohtaa. Lukukokemuksena romaani on vapauttava, mikä helpottaa lukijaa rankan tarinan läpikäymisessä.

Juha Pikkarainen


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jaakko Kolmonen Leivinuunit ja uuniherkut Patakolmonen ky 2008

Satu Itkonen: Martti Huuhaa Innasen susia ja suonuijia Pohjoinen 1994

Jorma Sutinen Yksinkertaisesti kaunis Myllylahti 2006