Markku Hirvonen Korpimetso Karisto 2020

3.5.2020

Kulunut kevät on ollut huono pilkkijälle. Jäällä on kyllä helppo kulkea, kun pakkanen on kovettanut hangen mutta saalista on saanut luvattoman huonosti. Pikkuahvenia ja särkiä on tullut jonkin verran mutta kunnon ahvenet ovat olleet hakusessa. Toki kalakeittoa on voinut syödä mutta ahvenfileistä ja kunnon palviahvenista on ainakin minulla ollut uupelo. Siikojakin on tullut huonosti ja katellista kalamiestä hieman harmittaa se, että vaimo johtaa reilusti keskinäistä kisaa pillkisiioista. Varmasti runsasluminen talvi on vaikuttanut asiaan mutta annahan, kun vesi menee jään läpi niin eiköhän happipitoinen vesi herätä isotkin ahvenet ja siiat.

Kun kunnon saalista ei yrityksistä huolimatta tule, joutuu tyytymään eräkirjojen lukemiseen. Niissähän kerrotaan usein kunnon isomusten saamisesta. Turkulaisen Markku Hirvosen viides eräkirja tarjoaa tavallisesta hieman poikkeavia erätarinoita. Kokoelma on nimeltään Korpimetso ja sen on kustantanut Karisto. Eräkirjojen lisäksi Hirvonen on julkaissut yhden maagista realismia edustavan romaanin. Koulutukseltaan Hirvonen on terveystieteiden maisteri ja työskentelee opettajana.

Kaikkiaan Markku Hirvonen on koonnut kirjaansa 14 erätarinaa, vaikka kirjan takakansi puhuu kolmestatoista. Tarinoissa liikutaan eri puolilla Suomea, Varsinais-Suomesta Keski-Suomeen ja Kuusamoon asti. Pääosin tarinoissa kalastetaan mutta myös metsästys ja valokuvaus saavat omat tarinansa.

Tarina nimeltään Kalavaras kertoo alkukesän perhostusreissusta, missä korkean veden takia kalan saanti on tiukassa. Lopulta kuitenkin mitat täyttävä taimen saadaan ja pyytäjä on hyvillään. Taimenesta otetaan kuvia ja se ripustetaan koivunoksaan odottamaan käsittelyä. Kun pyytömiehet ruokailevat, unohtuu taimen koivuun ja ruokaperäisiltä herättyä on kettu ehtinyt apajalle. Alkaa melkoinen takaa-ajo, kun kala pitää saada takaisin. Kettu kuitenkin karkaa koskessa olevaan pieneen saareen. Mutta hieno tarina ei siihen pääty. Miten tarinassa kalamiehistä, ketusta ja taimenesta oikein käy? Siinä saaliin saaminen ja sääli ottavat mittaa toisistaan.

Ennen puhuttiin kalamiehistä mutta 2000-luvulla on alettu puhua myös kalanaisista tai pelkästään kalastajista. Retkeilyvälineiden tuotekehitys on helpottanut naistenkin erällä kulkemista. Tietenkin pissalla käyminen talvella tai veneessä tarjoaa oman haasteensa. Kokoelman viimeisessä tarinassa Kalastajan puoliso on Hirvonen kääntänyt sukupuoliasetelman toisenlaiseksi. Nuoripari Karri ja Minttu poikkeavat totutusta, sillä Minttu on uskalias tarttumaan myös miesten töihin ja samoin käy kalastuksessakin. Pystömetsästä Minttu alkaa opetella kalastamista ja on nopea oppimaan. Kalastus vähän välineurheiluna vie Mintun mukanaan mutta se sopii myös Karrille. Hän tykkää olla kotona ja hoitaa lapsia, eikä kärvistellä tuulessa ja sateessa, kun saaliskin on epävarmaa. Hauskasti Hirvonen kääntää sukupuolirooleja ja panee miehetkin miettimään kalastamisensa määrää ja siihen käytettyä aikaa ja rahaa.

Jokainen kalastaja on joskus rikkonut kalastuslakeja ja määräyksiä, vaikka hankkiikin tarvittavat luvat. Huvittava mutta myös vakava on tarina nimeltään Mies, atrain ja lohi. Siinä mies päättää kokeilla kudulle nousevan lohen tuulastamista, vaikka se onkin kiellettyä. Ei muuta kuin syyspimeälle joelle. Lukija osaa jo etukäteen aavistaa, ettei kaikki mene ihan putkeen. Lohi kyllä saadaan ylös mutta liikkeellä ovat myös palokunta ja poliisi. Lohea pistäessä mies horjahtaa veneestä ja vene tuulastusvalon kanssa karkaa häneltä koskeen. Tietenkin veneen huomaa joku ohikulkija ja hälyttää virkavallan. Onneksi luonto rankaisee tuulastajaa, sillä tuulastettu lohi ei kelpaa syötäväksi edes koiralle muuten kuin maahan kaivettuna ja vähän mädätettynä.

Markku Hirvosen erätarinakokoelma Korpimetso on hauskaa ja opettavaista luettavaa niin pilkkisaaliin kanssa tuskailevalle kuin kalastamista aloittelevalle lukijalle. Monenlaista voi kalastajalle sattua virtaavien vesien äärellä ja järvien selilläkin. Kireitä siimoja.

Juha Pikkarainen