Philip Teir Neitsytpolku Otava 2020

17.5.2020

Vuonna 2018 Suomessa solmittiin 23 799 avioliittoa ja avioeroon päättyi 13 145 avioliittoa. Vuosittain solmittujen avioliittojen määrä on viime vuosina laskenut, kun taas avioerojen määrä on pysynyt lähes ennallaan. Joskus takavuosina oli avoliitto suosiossa ja eräänlainen protesti perinteistä avioliittoa vastaan. Haluttiin olla vähän löyhemmin sidoksissa puolisoon. Ihmisten vaurastuessa huomattiin, että ilman suhteen rekisteröintiä ei edes yhdessä hankittua varallisuutta peritty. Sen takia lainsäädäntöä on muutettu ja avoliiton protestiluonne on myös hävinnyt. Uusperheet, joissa on sinun ja minun sekä yhteisiä lapsia, on myöhempi ilmiö.

Avioliiton purkautumista sekä uuden suhteen luomista ja kehittymistä käsittelee suomenruotsalainen Philip Teir tuoreessa romaanissaan Neitsytpolku. Romaanin on suomentanut Jaana Nikula ja kustantanut Otava. Helsingissä asuva Teir on syntynyt vuonna 1980 Pietarsaaressa. Kirjailijatyönsä ohella hän työskentelee toimittajana ja kirjallisuusfestivaalin ohjelmajohtajana. Neitsytpolku on hänen kolmas romaaninsa.

Luin jostakin lehtihaastattelusta, että Neitsytpolku kertoo Teirin omasta avioerosta ja sen jälkeisestä uudesta suhteesta. Romaanin tarinan ydin on siinä, että teini-ikäisestä asti samassa parisuhteessa elänyt Richard rakastuu itseään reilut kymmenen vuotta vanhempaan Paulaan. Hän alkaa viettää aikaa. perheensä asiasta tietämättä, uuden rakkaansa kanssa varsinkin aamuisin. Richard on lähtevinään työhuoneelle kirjoittamaan romaania mutta meneekin Paulan luo yhteiselle aamiaislle. Uusi suhde kehittyy hitaasti ja kumpikin empii, haluaako viedä suhteen pitemmälle. Asia on erityisen vaikea Richardille, koska hän ei halua särkeä avioliittoaan ja rakastaa yhä vaimoaan. Jotenkin tämä vaikea ongelma täytyy kuitenkin ratkaista.

Richard ja Paula ottavat etäisyyttä ja molemmat ajattelevat, että tämä oli tässä. Jäljelle jää vain hitaasti väljähtyvä muisto. Vähitellen kasvava rakkaus on kuitenkin niin voimakas, että orastavan suhteen lopettaminen ei onnistu. Richardin ongelmaksi jää se, miten hän kertoo asiasta vaimolleen ja aloittaa avioeroprosessin. Paula ei halua osallistua asiaan, jottei hänen painostuksensa haittaisi uutta suhdetta. Richardin pitää toimia, vaikka se onkin vaikeaa.

Eropäätöksen jälkeen pitää alkaa rakentaa uutta elämää ja totuttaa kaikki läheiset uuteen tilanteeseen. Vanha asunto tyhjennetään ja myydään. Perheen kesämökki Pohjanmaalla jää Richardille. Koska Richardilla on kaksi lasta, uudessa asunnossa Paulan kanssa pitää olla tilaa. Yhteishuoltajuuden takia lapset asuvat vuoroviikoin isänsä ja äitinsä kanssa ja lapsille pitää olla huoneet uudessa asunnossa. Paulan Neitsytpolun asunnossa ei ole tilaa mutta uutta isoa asuntoakaan ei ole varaa hankkia. On tyydyttävä vuokra-asuntoon mutta sellaisen ja sopuhintaisen löytyminen Helsingin keskustasta on hankalaa. Paula ei kuitenkaan halua asua muualla.

Oman haasteensa uuteen parisuhteeseen tuovat Richardin lapset, joihin lapsettoman Paulan on vaikea tottua. Murheita tuo myös Richardin äiti. Tämän on vaikea hyväksyä tai ymmärtää Richardin eroa, koska hän on tuntenut entisen vaimon teinitytöstä asti. Ja Paulahan on paljon vanhempi kuin Richard, melkein äidin omaa sukupolvea.

Philip Teirin Neitsytpolun ensimmäinen osa on kuvaus uuden rakkauden syttymisestä ja sitä seuraavasta avioerosta. Toisessa osassa käsitellään elämää avioeron jälkeen ja uuden elämän rakentamista. Harvemmin suomalaisessa kirjallisuudessa rakkausasioita on kuvattu miehen kokemuksen kautta. Richard ei käyttäydy romaanissa perinteisen aviorikkojan tapaan vaan panee oikeasti hanttiin hänessä heräävälle voimakkaalle tunteelle. Yleensä mies vain toimii, eikä erittele tunteitaan. Richard ei syyllisty edes aviorikokseen eli rakastele Paulan kanssa ennenkuin on päättänyt erota. Hän ei ole törkea ja väkivaltainen isä tai aviopuoliso vaan pelkästään syvästi rakastunut mies.

Neitsytpolun luettua ei lukijalle jää Richardin tekemiset tuomitseva tunne vaan pikemminkin alkaa uskoa, että hän onnistuu erossaan ja uudessa suhteessaan. Tuskin lapsetkaan kärsivät asiasta, vaikka Paulan holhoukseen voi olla vaikea tottua. Ehkä aika auttaa asiassa. Mutta miten käy Richardin entisen vaimon? Sitä ei lukijalle kerrota. Toivottavasti hänkin selviää tästä isosta elämänmuutoksesta.

Juha Pikkarainen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jaakko Kolmonen Leivinuunit ja uuniherkut Patakolmonen ky 2008

Satu Itkonen: Martti Huuhaa Innasen susia ja suonuijia Pohjoinen 1994

Timo Leskelä (toim.) Kultaiset koululaulut vanhoilta ajoilta Tammi 2008