Kari Tarkiainen Sade puhui latinaa Siltala 2019
14.6.2020
Usein ajatellaan, että
sivistyneistöperheissä eletään tasaisesti ja säällisesti,
eivätkä intohimot ja kielteiset mieltymykset tai luonteenpiirteet
isommin häiritse perheiden elämää. Kun pintaa vähän raaputtaa,
löytyy pinnan alta kuitenkin kaikille ihmisille tuttuja asioita;
mustasukkaisuutta, perheväkivaltaa, alkoholismia tai suoranaista
hulluuteen viittaavaa vainoharhaisuutta. Tämä johtuu varmaankin
siitä, että suomalainen sivistyneistö on niin nuorta, korkeintaan
kahden tai kolmen sukupolven ikäistä. Melkein kaikkien taustalta
löytyy aivan tavallisia maajusseja, puotipuksuja, torppareita tai
työläisiä, joihin sivistyneet tavat, jos sellaisia on
olemassakaan, eivät ole ehtineet juurtua.
Suomalaisen sivistyneistön
ajallinen ohuus käy hyvin ilmi professori Kari Tarkiaisen viime
syksynä ilmestyneessä valloittavassa omaelämäkerrassa nimeltään
Sade puhui latinaa, alaotsakkeena Muisti- ja mielikuvia matkan
varrelta. Kirjan on kustantanut Siltala. Kari Tarkiainen korostaa
kirjassaan professorin olevan hänelle vain arvonimi, sillä hän ei
ole koskaan työskennellyt yliopistossa professorina.
Kari Tarkiainen on
syntynyt vuonna 1938 ja koulutukseltaan hän on historiantutkija.
Työuransa hän on tehnyt arkistoissa, ensin Ruotsissa ja sitten
Suomessa. Molemmissa maissa hän eteni maiden arkistolaitoksen
korkeimmaksi virkamieheksi. Arkistotyön lisäksi hän on
työskennellyt toimittajana, mikä näkyy hänen sujuvassa
kielessään. Lisäksi hän on ollut työnsä ohessa hyvin ahkera
kirjoittaja, mikä selviää hyvin kirjan lopussa olevasta
bibliografiasta ja arkistoluettelosta. Kaikkiaan Kansallisarkistoon
on tallennettu Kari Tarkiaisesta 48 arkistokoteloa. Bibliografia
sisältää melkein 40 sivua Tarkisen kirjallista tuotantoa vuosilta
1956 – 2018. Vain hyvin ahkera ihminen kykenee vastaavaan
suoritukseen.
Vaikka Kari Tarkiaisen
omat ansiot ovat kiistattomat, ainakin kirjallisuudesta kiinnostuneet
muistavat hänet siitä, että hänellä oli hyvin tunnetut
isovanhemmat. Hänen isoisänsä oli kirjallisuudentutkija Viljo
Tarkiainen, jonka päätyö oli ensimmäinen oikea elämäkerta
kansalliskirjailija Aleksis Kivestä. Viljo Tarkiainen työskenteli
kirjallisuuden professorina Helsingin yliopistossa ja kanslerina
Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa.
Isoäiti puolestaan oli
kirjailija Maria Jotuni, jonka uraa hänen miehensä tuki
voimakkaasti. Jotunia pidetään edelleen novellin mestarina ja
merkittävänä näytelmäkirjailijana. Kohu Tarkiaisen perheen
ympärillä nousi vasta vuonna 1963, kun romaani Huojuva talo
julkaistiin postuumisti. Romaani tulkittiin suoraksi kuvaukseksi
Viljo Tarkiaisen ja Maria Jotunin perhehelvetistä. Romaanissa
piirtyi kuva miehestä, joka oli mustasukkainen ja käytti raakaa
väkivaltaa varsinkin vaimoaan kohtaan. Tirkistelyyn taipuvaiset
lukijat vetivät johtopäätöksiä ja romaanin julkaisemisen
herättämä kohu tulehdutti sukulaisten välit.
Kari Tarkiainen on
kirjoittanut molempien isovanhempiensa elämäkerrat. Näillä hän
on vain pahentanut sukulaisten keskinäistä riitelyä. Kari
Tarkiaisen oma tulkinta isovanhempiensa keskinäisistä väleistä
poikkeaa selvästi Huojuvan talon kuvauksesta. Hän uskoo, että
Maria Jotuni oli sairaalloisen mustasukkainen ja tulehdutti
aiheettomilla epäilyillään puolisoiden välit. Hän käytti
perheriidoissa poikiaan Jukkaa ja Tuttua, jotka sai käännytettyä
isäänsä vastaan. Riitaisa perhe-elämä löi leimansa erityisesti
Jotunin suosikkipoikaan Jukkaa, joka oli Kari Tarkiaisen isä. Tämä
kyllä opiskeli lääkäriksi mutta odotettu väitöskirja jäi
pahvilaatikolliseen papereita ja Jukka alkoholisoitui.
Kari Tarkiaisen mielestä
isovanhempien perheen riitaisuus ja vaikeudet löivät leimansa myös
hänen lapsuuden perheeseen. Kari Tarkiaisen molemmat vanhemmat
kuolivat vain viisikymppisinä, jolloin nuorin sisaruksista oli vasta
keskikoulussa. Ilman perheen pitkäaikaista taloudenhoitajaa Annia
arjesta olisi ollut vaikea selvitä.
Kari Tarkiaisen elämä on
sujunut kolmen maan; Suomen, Ruotsin ja Viron välillä. Hän on
ollut naimisissa kahden virolaisen naisen kanssa ja asuu nykyään
Virossa. Työuransa hän on tehnyt sekä Suomessa että Ruotsissa.
Hän kertoo vaiherikkaasta elämästään rohkeasti ikäviäkään
asioita peittelemättä. Lukija eläytyy voimakkaasti tarinaan ja saa
kirjasta hyvän käsityksen yhden sivistyssuvun elämästä kolmen
sukupolven ajalta. Aivan tavalliset sukuriidat ja ikävien asioiden
kaunistelu ja peittely näyttää olevan sivistyneistöperheissä
yhtä tavallista kuin aivan tavallisilla tallaajillakin. Mutta mistä
tulee muistemateoksen arvoituksellinen nimi Sade puhui latinaa? Sen
saatte selville, kun tutustutte tähän teokseen.
Juha Pikkarainen
Kommentit
Lähetä kommentti