Kari Tarkiainen Sade puhui latinaa Siltala 2019

14.6.2020

Usein ajatellaan, että sivistyneistöperheissä eletään tasaisesti ja säällisesti, eivätkä intohimot ja kielteiset mieltymykset tai luonteenpiirteet isommin häiritse perheiden elämää. Kun pintaa vähän raaputtaa, löytyy pinnan alta kuitenkin kaikille ihmisille tuttuja asioita; mustasukkaisuutta, perheväkivaltaa, alkoholismia tai suoranaista hulluuteen viittaavaa vainoharhaisuutta. Tämä johtuu varmaankin siitä, että suomalainen sivistyneistö on niin nuorta, korkeintaan kahden tai kolmen sukupolven ikäistä. Melkein kaikkien taustalta löytyy aivan tavallisia maajusseja, puotipuksuja, torppareita tai työläisiä, joihin sivistyneet tavat, jos sellaisia on olemassakaan, eivät ole ehtineet juurtua.

Suomalaisen sivistyneistön ajallinen ohuus käy hyvin ilmi professori Kari Tarkiaisen viime syksynä ilmestyneessä valloittavassa omaelämäkerrassa nimeltään Sade puhui latinaa, alaotsakkeena Muisti- ja mielikuvia matkan varrelta. Kirjan on kustantanut Siltala. Kari Tarkiainen korostaa kirjassaan professorin olevan hänelle vain arvonimi, sillä hän ei ole koskaan työskennellyt yliopistossa professorina.

Kari Tarkiainen on syntynyt vuonna 1938 ja koulutukseltaan hän on historiantutkija. Työuransa hän on tehnyt arkistoissa, ensin Ruotsissa ja sitten Suomessa. Molemmissa maissa hän eteni maiden arkistolaitoksen korkeimmaksi virkamieheksi. Arkistotyön lisäksi hän on työskennellyt toimittajana, mikä näkyy hänen sujuvassa kielessään. Lisäksi hän on ollut työnsä ohessa hyvin ahkera kirjoittaja, mikä selviää hyvin kirjan lopussa olevasta bibliografiasta ja arkistoluettelosta. Kaikkiaan Kansallisarkistoon on tallennettu Kari Tarkiaisesta 48 arkistokoteloa. Bibliografia sisältää melkein 40 sivua Tarkisen kirjallista tuotantoa vuosilta 1956 – 2018. Vain hyvin ahkera ihminen kykenee vastaavaan suoritukseen.

Vaikka Kari Tarkiaisen omat ansiot ovat kiistattomat, ainakin kirjallisuudesta kiinnostuneet muistavat hänet siitä, että hänellä oli hyvin tunnetut isovanhemmat. Hänen isoisänsä oli kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiainen, jonka päätyö oli ensimmäinen oikea elämäkerta kansalliskirjailija Aleksis Kivestä. Viljo Tarkiainen työskenteli kirjallisuuden professorina Helsingin yliopistossa ja kanslerina Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa.

Isoäiti puolestaan oli kirjailija Maria Jotuni, jonka uraa hänen miehensä tuki voimakkaasti. Jotunia pidetään edelleen novellin mestarina ja merkittävänä näytelmäkirjailijana. Kohu Tarkiaisen perheen ympärillä nousi vasta vuonna 1963, kun romaani Huojuva talo julkaistiin postuumisti. Romaani tulkittiin suoraksi kuvaukseksi Viljo Tarkiaisen ja Maria Jotunin perhehelvetistä. Romaanissa piirtyi kuva miehestä, joka oli mustasukkainen ja käytti raakaa väkivaltaa varsinkin vaimoaan kohtaan. Tirkistelyyn taipuvaiset lukijat vetivät johtopäätöksiä ja romaanin julkaisemisen herättämä kohu tulehdutti sukulaisten välit.

Kari Tarkiainen on kirjoittanut molempien isovanhempiensa elämäkerrat. Näillä hän on vain pahentanut sukulaisten keskinäistä riitelyä. Kari Tarkiaisen oma tulkinta isovanhempiensa keskinäisistä väleistä poikkeaa selvästi Huojuvan talon kuvauksesta. Hän uskoo, että Maria Jotuni oli sairaalloisen mustasukkainen ja tulehdutti aiheettomilla epäilyillään puolisoiden välit. Hän käytti perheriidoissa poikiaan Jukkaa ja Tuttua, jotka sai käännytettyä isäänsä vastaan. Riitaisa perhe-elämä löi leimansa erityisesti Jotunin suosikkipoikaan Jukkaa, joka oli Kari Tarkiaisen isä. Tämä kyllä opiskeli lääkäriksi mutta odotettu väitöskirja jäi pahvilaatikolliseen papereita ja Jukka alkoholisoitui.

Kari Tarkiaisen mielestä isovanhempien perheen riitaisuus ja vaikeudet löivät leimansa myös hänen lapsuuden perheeseen. Kari Tarkiaisen molemmat vanhemmat kuolivat vain viisikymppisinä, jolloin nuorin sisaruksista oli vasta keskikoulussa. Ilman perheen pitkäaikaista taloudenhoitajaa Annia arjesta olisi ollut vaikea selvitä.

Kari Tarkiaisen elämä on sujunut kolmen maan; Suomen, Ruotsin ja Viron välillä. Hän on ollut naimisissa kahden virolaisen naisen kanssa ja asuu nykyään Virossa. Työuransa hän on tehnyt sekä Suomessa että Ruotsissa. Hän kertoo vaiherikkaasta elämästään rohkeasti ikäviäkään asioita peittelemättä. Lukija eläytyy voimakkaasti tarinaan ja saa kirjasta hyvän käsityksen yhden sivistyssuvun elämästä kolmen sukupolven ajalta. Aivan tavalliset sukuriidat ja ikävien asioiden kaunistelu ja peittely näyttää olevan sivistyneistöperheissä yhtä tavallista kuin aivan tavallisilla tallaajillakin. Mutta mistä tulee muistemateoksen arvoituksellinen nimi Sade puhui latinaa? Sen saatte selville, kun tutustutte tähän teokseen.

Juha Pikkarainen