Samuli Laiho Lasiseinä Like 2020

29.6.2020

Kaikenlaiseen taiteen tekemiseen liittyy ihmisen herkkyys kokea maailmaa ja sen tapahtumia. Vaikka taiteen tekemiseen kuuluu aivan olennaisena osana monenlainen koulutus ja sinnikäs opettelu, ilman ihmisen herkkyyttä ei synny kelvollista taidetta. Herkkyyden varjopuolena on se, että epäonnistumisen tai epäuskon hetkellä herkkä ihminen helposti murtuu tai masentuu. Usein siitä seuraa turvautuminen alkoholiin tai muihin ihmisen mieltä turruttaviin aineisiin. Herkkä ihminen voi myös vaipua itsesäälin syövereihin, mistä on hankala nousta.

Muusikko ja kirjailija Samuli Laiho on toisessa romaanissaan Lasiseinä pureutunut taiteentekijän herkkyyteen ja sen mukanaan tuomiin ongelmiin. Kirjan on kustantanut Like. Vuonna 1969 syntynyt Laiho on taiteilijaperheen vesa, joka joutui lapsena ja nuorena seuraamaan herkän ihmisen särkymistä ja lopulta kuolemista viinan aiheuttamiin ongelmiin. Myös Samuli Laiholle itselleen alkoholi oli muodostua ongelmaksi nuorena saadun taiteellisen menestyksen takia.

Lasiseinä on omaelämäkerrallinen tai kuten nykyään sanotaan autofiktiivinen romaani. Samulin lapsuudenperhe hajoaa, kun isä, näyttelijä Pekka Laiho, on löytänyt uuden rakkaan ja jättää vaimonsa ja lapsensa. Myös Samulin äiti on ollut töissä teatterissa tanssijana ja kuiskaajana. Perheen hajottua äidin taiteellinen kipinä sammuu ja hän elättää itsensä ja lapsensa sivoojana telakalla. Kova työ telakalla ja taiteelliset pettymykset saavat äidin entistä useammin turvautumaan alkoholiin. Keskiolutta alkaa kulua päivittäin ja ongelmat vain pahenevat.

Aikuisen Samulin oman elämän vaikeudet ahdistavat. Äiti on jo kuollut ja Samulilla on oma perhe, vaimo ja kaksi lasta. Hyvä asuntokin on saatu uudesta muusikoiden talosta, jonka alakerrasta löytyvät myös hyvät työtilat. Vaikka muusikkous oli Samulille nuorena se iso juttu ja sen ansiosta tuli menestystä, on teatteri kaikesta huolimatta vetänyt yhä enemmän puoleensa. Hyvästä työtilanteesta huolimatta taloudelliset huolet ahdistavat, kun vaimokin opiskelee uutta ammattia. Taiteilijan leipä on maailmalla ja se koostuu monista pienistä puroista. Usein epätoivo hiipii Samulin mieleen ja viinan tarjoama helpotus on vain hetkellinen.

Eniten Samulia kuitenkin ahdistaa äidin kova kohtalo ja äidin kanssa hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa. Omasta perheestään äiti kertoi hyvin vähän. Vanhoja valokuvia kaivaessaan Samuli löytää kuvan, jossa on äidin sisko ja hänen nimensä. Googlaamalla täti löytyy Ruotsista ja suostuu tulemaan vierailulle. Tapaamisessa täti kertoo Samulille perheestään ja varsinkin omasta äidistään Irjasta eli Samulin mummosta. Hän oli Karjalan siirtolaisia, joka oikeastaan elätti lapsikatraansa, kun voimakkaasti uskonnollinen lasten isä lähti ja jätti perheensä oman onnensa nojaan.

Tädin kertomana Samulille selviää perheen kohtalo. Vaatimaton elämä ja rankat huvit koituivat monen lapsen turmioksi. Juurettomuus on lyönyt heihin leimansa. Vähän samanlaista juurettomuutta on Samulikin elämänsä aikana kokenut, eikä äiti omien ongelmiensa takia ole kyennyt häntä tukemaan. Kun Samuli Laiho käy romaanissaan omaa elämäänsä läpi, hän vähitellen oppii hyväksymään oman vajavaisuutensa. Hän myös oppii, etteivät asiat ainakaan parane, jos turvautuu suruissaan alkoholiin. Vaikka äiti hukkui siihen, hän ei itse aio siihen hukkua.

Samuli Laihon Lasiseinä on hyvin rehellinen ja koruton tarina taiteilijan ja taiteilijaperheen elämästä. Taloudelliset huolet painavat koko ajan, eikä hetkellinen menestys välttämättä ratkaise ongelmia. On opittava sietämään epävarmuutta ja uskottava itseensä. Se kaikkein tärkein turva ja lohtu on siinä ihan lähellä eli omassa perheessä. Samuli Laiho ei lapsena ja nuorena saanut kylliksi tukea omilta vanhemmiltaan mutta samaa virhettä hän ei aio toistaa. Romaania Lasiseinä voi lukea kurkistuksena taiteilijaperheiden elämään kahdessa polvessa. Siinä on kuitenkin syvän inhimillinen ote, joka nostaa sen reilusti pelkän paljastuskirjan yläpuolelle ihan oikeaksi romaaniksi.

Juha Pikkarainen