Hannu Väisänen Märkä turbaani Otava 2020
19.9.2020
Suomessa kunnat määräävät
kaavamääräyksissään hyvin tarkasti minkälaisia, monikerroksisia
ja minkä värisiä taloja kullekin alueelle rakennetaan. Koska
meillä ei ole pula rakennusmaasta, on talojen kerrosmäärä pysynyt
matalana.Suurimmassa osassa Suomen kaupunkeja ja taajamia ei ole
yhtään yli nelikerroksista taloa. Varsinaisia tornitaloja, yli 20 –
kerroksisia, on alettu rakentaa vasta 2000 – luvulla ja muutamaa
poikkeusta lukuunottamatta vain Helsinkiin. Eli meillä ei ole
kokemusta siitä, mitä asuminen tornitalossa oikeastaan tarkoittaa?
Vuonna 1951 Oulussa
syntynyt ja yli 30 vuotta Ranskassa asunut Hannu Väisänen kertoo
uusimmassa romaanissaan Märkä turbaani, minkälaista on elämä 37
– kerroksisessa tornitalossa Pariisissa. Kirjan on kustantanut
Otava. Hannu Väisänen on arvostettu ja monilla palkinnoilla
palkittu kuvataiteilija ja kirjailija. Ensin hän tuli yleisön
tietoon kuvataiteilijana, kun hän voitti vuonna 1999 Kalevalan 150 –
vuotisjuhlakirjan kuvittamisen. Kirjailijana Väisänen aloitti
vuonna 1989 mutta suosioon hän nousi nyt jo 7-osaisella
Antero-sarjallaan 2000 – luvulla. Sarjan toinen osa Vanikan palat
palkittiin vuonna 2007 Finlandia- palkinnolla.
Romaanin päähenkilö on
13 – vuotias Anatole. Hän on yksinhuoltajaisän poika, joka
viettää lomansa äitinsä luona maaseudulla. Anatole asuu isänsä
kanssa tornitalossa Pariisin Defenson kaupunginosassa. Lapsia talossa
asuu vähän, vaikka asuntoja on melkein 300. Anatolesta tulee monen
asukkaan apulainen ja uskottu. Yksinäinen ihminen haluaa kertoa
asioitaan jollekin ja Anatolelle lankeaa kuuntelijan tehtävä.
Talossa on neljä hissiä ja niissä ihmiset tapaavat väkisin.
Muutamat asukkaan välttävät hissin käyttöä tai liikkuvat niillä
aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jotta eivät tapaisi muita
asukkaita. Talon portaissakin voi joutua kohtaamaan erään
neuroottisen asukkaan, joka laskee jatkuvasti portaiden lukumäärää.
Portaita on 666, mikä on pedon merkki.
Tornitalossa on kuitenkin
kaksi paikkaa, missä ihmiset joutuvat kohtaamaan. Talon ylimmässä
kerroksessa on kokoustila ja panoraamabaari, missä pidetään talon
yhteisiä juhlia ja asukaskokouksia. Talon ala-aulassa päivystävät
tornitalon vartijat ranskalaiseen tapaan. Pariisin vanhoissa
kerrostaloissakin oli aina portinvartija, joka seurasi ketä talossa
kulloinkin liikkui. Isoissa tornitaloissa pitää olla useita
vartijoita ja heillä tietenkin esimies. Anatolella on tapana
lorvailla talon ala-aulassa, koska siellä tapaa talon ihmisiä ja
kuulee samalla tuoreimmat juorut. Anatolen tuntemien asukkaiden kirjo
on melkoinen mutta kaikkia hän ei tietenkään tunne, sillä
asukkaita on varmasti tuhat.
Suuresta määrästä
huolimatta moni asukas on pikkusieluinen ja suvaitsematon. Sen joutuu
kokemaan Nizzan tyttö eli neiti Nicole. Hän asuu 27. kerroksessa ja
Anatole on monta kertaa kantanut tälle kauppakassin kotiin.
Palkkioksi hän on saanut kiihkeän pusun poskelle. Nicole on entinen
tanssija, joka on muuttanut taloon jo kauan sitten. Yllättäen
Anatole kuulee sanan nettihuora ja menee kauan ennen kuin hän tajuaa
sanalla tarkoitettavan Nicoleeta. Vanhenevan tanssijan ura on takana
ja Nicole tarjoaa miehille palveluita netissä. Tämä herättää
närää. Pahanilkiset asukkaat alkavat vaatia nettihuoran häätämistä
pois talosta ja onnistuvatkin aikeissaan. Nicolen tytär tulee
kuitenkin kostamaan pikkusieluisille ja tekopyhille talon asukkaille.
Anatole on lomillaan
äitinsä luona maalla, jotta isällä olisi mahdollista hakea uutta
naisystävää. Äiti on jättänyt Anatolen isän toisen miehen
takia ja nimittää isää saamattomaksi nahjukseksi. Vaikka maalla
on vähemmän asukkaita kuin Pariisissa, ei henkinen ilmapiiri ole
sen suvaitsevaisempi. Samat ongelmat vain pienemmässä mittakaavassa
tuntuvat vaivaavan. Anatole viihtyy paremmin kaupungissa.
Hannu Väisänen on
koonnut novellikokoelmaa muistuttavaan romaaniinsa laajan kirjon
ihmisiä, joiden elämä pyörii arjen asioiden ympärillä.
Keskeistä näille ihmisille on kuitenkin rakkauden puute, jota
haetaan ja kaivataan. Toiset onnistuvat sitä saamaan mutta toisille
sitä on tarjolla vain rahalla jos silläkään. Mielestäni romaanin
Anatole on kuvattu liian aikuiseksi niin toimissaan kuin
ajattelussaankin. Näin saattaa kyllä käydä, jos tapaa ikäisiään
vain koulussa. Ehkä me emme tarvitse tornitaloja, jos niiden elämä
on sellaista kuin Hannu Väisäsen romaanissa Märkä turbaani
kuvataan.
Juha Pikkarainen
Kommentit
Lähetä kommentti