Hannu Väisänen Märkä turbaani Otava 2020

19.9.2020

Suomessa kunnat määräävät kaavamääräyksissään hyvin tarkasti minkälaisia, monikerroksisia ja minkä värisiä taloja kullekin alueelle rakennetaan. Koska meillä ei ole pula rakennusmaasta, on talojen kerrosmäärä pysynyt matalana.Suurimmassa osassa Suomen kaupunkeja ja taajamia ei ole yhtään yli nelikerroksista taloa. Varsinaisia tornitaloja, yli 20 – kerroksisia, on alettu rakentaa vasta 2000 – luvulla ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vain Helsinkiin. Eli meillä ei ole kokemusta siitä, mitä asuminen tornitalossa oikeastaan tarkoittaa?

Vuonna 1951 Oulussa syntynyt ja yli 30 vuotta Ranskassa asunut Hannu Väisänen kertoo uusimmassa romaanissaan Märkä turbaani, minkälaista on elämä 37 – kerroksisessa tornitalossa Pariisissa. Kirjan on kustantanut Otava. Hannu Väisänen on arvostettu ja monilla palkinnoilla palkittu kuvataiteilija ja kirjailija. Ensin hän tuli yleisön tietoon kuvataiteilijana, kun hän voitti vuonna 1999 Kalevalan 150 – vuotisjuhlakirjan kuvittamisen. Kirjailijana Väisänen aloitti vuonna 1989 mutta suosioon hän nousi nyt jo 7-osaisella Antero-sarjallaan 2000 – luvulla. Sarjan toinen osa Vanikan palat palkittiin vuonna 2007 Finlandia- palkinnolla.

Romaanin päähenkilö on 13 – vuotias Anatole. Hän on yksinhuoltajaisän poika, joka viettää lomansa äitinsä luona maaseudulla. Anatole asuu isänsä kanssa tornitalossa Pariisin Defenson kaupunginosassa. Lapsia talossa asuu vähän, vaikka asuntoja on melkein 300. Anatolesta tulee monen asukkaan apulainen ja uskottu. Yksinäinen ihminen haluaa kertoa asioitaan jollekin ja Anatolelle lankeaa kuuntelijan tehtävä. Talossa on neljä hissiä ja niissä ihmiset tapaavat väkisin. Muutamat asukkaan välttävät hissin käyttöä tai liikkuvat niillä aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jotta eivät tapaisi muita asukkaita. Talon portaissakin voi joutua kohtaamaan erään neuroottisen asukkaan, joka laskee jatkuvasti portaiden lukumäärää. Portaita on 666, mikä on pedon merkki.

Tornitalossa on kuitenkin kaksi paikkaa, missä ihmiset joutuvat kohtaamaan. Talon ylimmässä kerroksessa on kokoustila ja panoraamabaari, missä pidetään talon yhteisiä juhlia ja asukaskokouksia. Talon ala-aulassa päivystävät tornitalon vartijat ranskalaiseen tapaan. Pariisin vanhoissa kerrostaloissakin oli aina portinvartija, joka seurasi ketä talossa kulloinkin liikkui. Isoissa tornitaloissa pitää olla useita vartijoita ja heillä tietenkin esimies. Anatolella on tapana lorvailla talon ala-aulassa, koska siellä tapaa talon ihmisiä ja kuulee samalla tuoreimmat juorut. Anatolen tuntemien asukkaiden kirjo on melkoinen mutta kaikkia hän ei tietenkään tunne, sillä asukkaita on varmasti tuhat.

Suuresta määrästä huolimatta moni asukas on pikkusieluinen ja suvaitsematon. Sen joutuu kokemaan Nizzan tyttö eli neiti Nicole. Hän asuu 27. kerroksessa ja Anatole on monta kertaa kantanut tälle kauppakassin kotiin. Palkkioksi hän on saanut kiihkeän pusun poskelle. Nicole on entinen tanssija, joka on muuttanut taloon jo kauan sitten. Yllättäen Anatole kuulee sanan nettihuora ja menee kauan ennen kuin hän tajuaa sanalla tarkoitettavan Nicoleeta. Vanhenevan tanssijan ura on takana ja Nicole tarjoaa miehille palveluita netissä. Tämä herättää närää. Pahanilkiset asukkaat alkavat vaatia nettihuoran häätämistä pois talosta ja onnistuvatkin aikeissaan. Nicolen tytär tulee kuitenkin kostamaan pikkusieluisille ja tekopyhille talon asukkaille.

Anatole on lomillaan äitinsä luona maalla, jotta isällä olisi mahdollista hakea uutta naisystävää. Äiti on jättänyt Anatolen isän toisen miehen takia ja nimittää isää saamattomaksi nahjukseksi. Vaikka maalla on vähemmän asukkaita kuin Pariisissa, ei henkinen ilmapiiri ole sen suvaitsevaisempi. Samat ongelmat vain pienemmässä mittakaavassa tuntuvat vaivaavan. Anatole viihtyy paremmin kaupungissa.

Hannu Väisänen on koonnut novellikokoelmaa muistuttavaan romaaniinsa laajan kirjon ihmisiä, joiden elämä pyörii arjen asioiden ympärillä. Keskeistä näille ihmisille on kuitenkin rakkauden puute, jota haetaan ja kaivataan. Toiset onnistuvat sitä saamaan mutta toisille sitä on tarjolla vain rahalla jos silläkään. Mielestäni romaanin Anatole on kuvattu liian aikuiseksi niin toimissaan kuin ajattelussaankin. Näin saattaa kyllä käydä, jos tapaa ikäisiään vain koulussa. Ehkä me emme tarvitse tornitaloja, jos niiden elämä on sellaista kuin Hannu Väisäsen romaanissa Märkä turbaani kuvataan.

Juha Pikkarainen