Merete Mazzarella Emmekö voisi elää sovussa? Tammi 2020

13.7.2020

Esseiden yksi keskeinen aihealue on meidän jokaisen arki ja sen yksityiskohtien tarkastelu. Kyse ei ole pelkästä asioiden tai tapahtumien kuvauksesta vaan arjen asiat asetetaan esseissä uudenlaiseen ympäristöön tai niitä tarkastellaan totutusta poikkeavasta näkökulmasta. Arjen asioita voi ihmetellä, niitä voi päivitellä tai niiden tarpeellisuus voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Esseistin pitää nousta ihmettelyn yläpuolelle tai siirtyä sivuun, josta tavallisuuden voi nähdä toisenlaisena. Harva jaksaa lukea pelkkää yksityiskohtaista kuvausta, vaikka se olisi tehty kuinka hienosti.

Eläkkeellä oleva kirjallisuudentutkija Merete Mazzarella kysyy uusimmassa esseekokoelmassa Emmekö voisi elää sovussa? Alaotsakkeena Esseitä ajastamme. Kirjan on suomentanut Raija Rintamäki ja kustantanut Tammi. Kyseessä on vuonna 1945 diplomaattiperheeseen syntyneen Mazzarellan 24. kaunokirjallinen teos. Hänet on kirjailijana palkittu lukuisilla palkinnoilla.

Merete Mazzarella on kansainvälinen ja yläluokkainen suomenruotsalainen. Hän on lisäksi oppinut kirjallisuuden professori. Voisi luulla, että tuollaisesta taustasta johtuen myös kirjoitettu teksti olisi tavalliselle lukijalle outoa, ehkä elitistäkin. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka hän käyttääkin esseissään paljon vain alkukielellä julkaistuja tekstejä ja niiden tietoja. Mazzarella osaa kuitenkin yhdistää nuo tiedot kaikille tuttuihin arkisiin asioihin ja tehdyt johtopäätökset avautuvat helposti lukijalle. Mielestäni Mazzarellan esseiden suuri ansio on nimenomaan se, että hän ei pröystäile tiedoillaan vaan osaa yhdistää nuo tiedot kaikille ymmärrettävällä tavalla.

Esseessä Yksityiselämä? 1 – Valvonta Mazzarella kirjoittaa siitä miten meitä kaikkia valvotaan uskomattoman monella tavalla, emmekä oikeastaa kukaan edes tajua sitä. Uskovaiselle ihmiselle se ylin valvoja on tietenkin Jumala, joka näkee kaiken. Meitä uskonnottomiakin ja siinä sivussa myös uskovaisia valvotaan, kun käytämme erilaisia kortteja ja päivittäiset tekemisemme tallentuvat hyvin tarkasti dataan. Samoin käy puheluille tai netissä surffailuille. Kuka noita tietoja käyttää ja miten, on melkein kaikille meistä mysteeri. Vanha sanonta – isoveli valvoo – on tänään enemmän kuin totta. Yksityisyyttä vanhassa merkityksessä ei enää ole.

Kirjan viimeisessä esseessä nimeltään Kansallismielisyydestä Mazzarella tarkastelee mm. isänmaanrakkautta. Hän muistelee miten vielä 1960-luvun puolimaissa valmistuneet ylioppilaat kävivät sankarihaudoilla laskemassa saamiaan kukkia. Tapa oli hyvin yleinen. Tänään sankarihaudoilla käyvät lähiomaisten lisäksi äärioikeiston järjestöt lippuineen. Mazzarella mielestä äärioikeisto on ominut isänmaallisuuden itselleen ja vääristänyt koko käsitteen sotaisaksi. Moni tavallinen suomalainen haluaa vanhat symbolit kaikkien suomalaisten käyttöön. Kirjailija Juha Itkonen toteaa facebookissa: ”Jättäkää isänmaamme rauhaan”.

Samassa esseessä Mazzarella käy läpi sitä, miten suomalainen isänmaallisuus on oikeastaan syntynyt ja mihin se pohjautuu. Aivan keskeisenä koko käsitteen luomisessa olivat suomalaiset taiteilijat. Heidän isämaallisuutensa ei ollut sotaisa vaan suvaitsevainen. Mazzarella mielestä kaipaamme uusia yhteisiä arvoja ja uusia identiteettiä luovia tarinoita, jos Topeliuksen Maammekirja ja sen käsitykset koetaan vanhentuneiksi. Mazzarella päättää hienon esseensä liikuttavasti kertoessaan Nobel-kirjailija J.M.Coetzeen kokemuksesta Sibeliuksen viidennestä sinfoniasta: ”Mietin millaista olisi mahtanut olla suomalainen siinä yleisössä, kun sinfonia esitettiin ensikertaa Helsingissä lähes sata vuotta sitten, ja tuntea se hyöky sisässään. Vastaus: olisin ollut ylpeä, ylpeä siitä että yksi meistä osasi sommitella sellaiset soinnit, ylpeä siitä että me ihmiset osaamme täysin tyhjästä luoda jotakin sellaista. Merete Mazzarella päättää hienon kirjansa monimieliseen kysymykseen ”Eikö nykypäivän suomalaisnuorten pitäisi saada olla ylpeitä Suomesta”.

Paljon lukevana ihmisenä palaan harvoin jo luettuihin kirjoihin muutamia klassikkoja lukuunottamatta. Merete Mazzarellan Emmekö voisi elää sovussa? on sellainen kirja, jonka esseitä on pakko lukea uudestaa. Kirjan sisältämät ajatukset ovat ajattomia ja niitä soisi lukevan mahdollisimman monen ihmisen.

Juha Pikkarainen