Satu Vasantola Kaikki kadonneet Tammi 2020

4.10.2020

Ei-toivottu raskaus ja sitä seurannut yksinhuoltajuus tai epätoivossa ja epämääräisissä oloissa tehty laiton abortti, ei tänä päivänä Suomessa ole todellisuutta, vaikka joissakin Euroopan maissa se on totisinta totta. Vielä 1960-luvulla, jolloin tieto sukupuoliasioista puhumattakaan ehkäisystä oli häpeän ja tabujen takana, asiat meilläkin olivat toisin. Suomeen säädettiin kovan väännön jälkeen vuonna 1970 uusi aborttilaki. Vaikka laki rajasi aborttioikeutta voimakkaasti, Lääkintöhallituksen antama ohje teki abortista lähes vapaan ennen 12. raskausviikkoa. Sukupuolivalistus ja parantuneet ehkäisymenetelmät ovat vähentäneet aborttien määrää huippuvuoden 1973 23 000 tämän päivän 10 000 tapaukseen.

Toimittaja ja kirjailija Satu Vasantola on toisessa Tammen kustantamassa romaanissaan nimeltään Kaikki kadonneet tarttunut laittomien aborttien mukanaan tuomiin ongelmiin. Ajallisesti tarina etenee 1960-luvun puolimaista aina tähän päivään asti. Satu Vasantola on syntynyt vuonna 1965 ja työskentelee Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittajana. Hän kirjoittaa erityisesti terveyteen ja ihmisoikeuksiin liittyvistä aiheista. Vasantolan esikoisromaani En palaa takaisin koskaan, luulen palkittiin vuonna 2018 Kiitos kirjasta-mitalilla.

Romaanin päähenkilön elämää eletään kahdessa ajassa, lapsuudessa 1960-luvun jälkipuoliskolla ja nykyhetkessä reilut viisikymppisenä naistentautien lääkärinä. Annun lapsuus oli nykykäsitysten mukaan poikkeuksellisen raaka. Hänen isänsä oli linja-autonkuljettaja. Annulle hän oli rakastava ja läheinen mutta teki helpon rahan takia sikiönlähdettäjän työtä eli laittomia abortteja. Annu joutui aluksi näkemään ja kuulemaan mutta vähitellen myös osallistumaan laittomien aborttien tekoon. Se oli isän mielestä hänen ja Annun yhteinen salaisuus.

Ennen aborttilakia Suomessa laittomia abortteja tekivät myös yksityiset lääkärit omilla vastaanotoillaan. Se kuitenkin maksoi niin paljon, ettei tavallisella baariapulaisella tai tehtaantytöllä ollut varaa sellaiseen. He joutuivat turvautumaan Annun isän tapaisiin puoskareihin. Riski sairastua vakavasti tai kuolla oli puoskarien tekemissä aborteissa suuri, eikä abortti heillä aina edes onnistunut.

Satu Vasantola kuvaa mielestäni väkevästi sitä, miten pieni lapsi kokee hänelle käsittämäöntä ja salattua touhua. Hän näkee nuorten naisten hätää ja tuskaa sekä sen, miten Annun rakas isä oikeastaan pelastaa nämä naiset takaisin elämään. Koska isän touhu on laitonta, syntyy asiasta vaimon kanssa riitaa. Pienen lapsen mielessä asiat sekoittuvat ja johtavat vääriin johtopäätöksiin. Lopulta tapahtumat etenevät niin pitkälle, että isä jää kiinni laittomista aborteista ja joutuu vankilaan. Annu uskoi myös äitinsä kuolleen ja pikkusiskonsa kadonneen vanhempien riitojen yhteydessä. Annu sijoitetaan sijaiskotiin, missä hän elää aikuisuutensa kynnykselle.

Romaanin nykyhetkessä Annu on yli viisikymppinen gynekologi, joka näkee arjessaan seksuaalisuuden nurjan puolen. Hänen asiakkaina on raiskattuja ja parisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia. Moni heistä kiistää kokeneensa väkivaltaa, vaikka merkit siitä on selvästi nähtävissä. Yksi Annun asiakkaista tuntuu jotenkin tutulta. Kauniisti vanhentunut nainen paljastuu isän avustajaksi, joka hankki tälle asiakkaita. Aikuisena menneisyyden asiat kokeneena hän näkee ja muistaa tapahtumat toisin kuin Annu lapsena. Myös kuolleeksi oletetun äidin ja siskon kohtalo selviää, vaikka isä Annun kysellessä kieltäytyy muistelemasta menneisyyttä.

Satu Vasantolan Kaikki kadonneet on kertomus rakkaudesta ja rakkauden puutteesta sekä lihallisen rakkauden kaikenlaisista seurauksista. Kirjailija pohtii myös lapsen kiinnostusta omiin juuriinsa varsinkin silloin, kun koko vanhemmuus on kadoksissa tai muuten epävarma. Vaikka eläisimme minkälaisen elämän tahansa, oma menneisyys ja juuret kiinnostavat. Mitä salatumpi tuo menneisyys on, sitä enemmän se saattaa kiinnostaa.

Romaanin kolmen eri osan tarinan kerronta ja tunnelman tiheys vaihtelee, mikä saattaa häiritä lukukokemusta. Parhaiten Vasantola mielestäni onnistuu pienen Annun kuvauksessa. Pienistä puutteista huolimatta Kaikki kadonneet on mieleenjäävä romaani, tänään melkein unohdetusta asiasta, joka oli enemmän kuin totta reilut puoli vuosisataa sitten meillä Suomessakin.

Juha Pikkarainen