Peter Sandström Rakkaus on kesy eläin S&S 2020

25.10.2020

Ennen, kun ihmiset asuivat koko elämänsä paikoillaan, eivätkä muuttaneet synnyinsijoiltaan minnekään, omat vanhemmat hoidettiin perhepiirissä. Oli aika tavallista varsinkin maaseudulla, että samassa perheessä asui useampi sukupolvi. Kun ihmisten elintaso alkoi nousta, muutettiin kaupunkeihin ja elinikäkin piteni, piti myös vanhempien hoitaminen järjestää uudella tavalla. Rakennettiin massiivinen vanhainkotijärjestelmä, jota on viimevuosina alettu taloudellisista syistä purkaa. Vaikka lainsäädäntö ei Suomessa velvoita lapsia huolehtimaan vanhemmistaan, on yhä enemmän alettu puhua moraalisesta vastuusta. Puhutaan myös siitä, että tyttäret joutuvat huolehtimaan vanhempiensa arjesta. Tämäkin asia on muuttumassa, sillä minä ja moni tuttavamies hoitaa tai on hoitanut vanhempiensa asioita.

Peter Sandström käsittelee uusimmassa romaanissaan Rakkaus on kesy eläin vanhenevan miehen elämää ja roolia. Kirjan on suomentanut Outi Menna ja kustantanut S&S. Uudessakaarlepyyssä vuonna 1963 syntynyt Sandström asuu nykyään Turussa. Hän työskenteli toimittajana parikymmenta vuotta ja vuodesta 2010 alkaen hän on ollut vapaa kirjailija. Hän on tähän mennessä julkaissut kymmenkunta teosta, novelleja ja romaaneja. Sandström sai vuonna 2017 Runeberg-palkinnon romaanista Laudatur, joka oli myös ehdolla Finlandia-palkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Peter Sandström kirjoittaa tänään suosittua autofiktiota ja kirjojen päähenkilö on hänen itsensä näköinen ja oloinen mies. Tämä mies ei ole kuitenkaan Sandströmin kopio vaan selvästi fiktiivinen henkilö, jolla on vain yhtymäkohtia kirjoittajaan. Uudessa romaanissa Peterin vaimo ja poika lähtevät pitkälle junamatkalle itään. Matka kestää kauan ja yhteydenpito on puhelimen ja sähköpostin varassa. Peterin äiti on yli yhdeksänkymppinen ja sairaskohtauksen jälkeen avun tarpeessa. Peter matkustaa äitinsä luo lapsuudenkotiinsa Uuteenkaarlepyyhyn ja alkaa hoitaa vastentahtoisesti ja välillä äkeissään äitiään. Apuna hänellä on yhtä äkeä sisko ja turvallisenoloinen kotipalvelun hoitaja.

Peterin äkäys ei johdu äidintä vaan hänestä itsestään. Hän elää elämässään jonkinlaista käännekohtaa. Kirjoittaminen ei oikein suju mutta viini maistuu liiankin hyvin. Parisuhde on väljähtynyt ja Peter on hölmöyttään sekaantunut vieraisiin naisiin. Osa avioliiton ulkopuolisista suhteista on seurausta naistenlehdelle annetusta haastattelusta, missä hän kehui naisten avoimuutta. Tämän jälkeen yhteydenottoja on alkanut melkein tulvia. Osa naisista haluaa ripustautua Peteriin, vaikka tietää tämän olevan naimisissa ja ovat itsekin naimisissa. Peter on asiasta ihmeissään.

Petrin äiti paljastuu romaanissa perheen moottoriksi. Hän on pyörittänyt perheen arkea ja puutarhuri-isä on mieluusti vetäytynyt taka-alalle. Isä pakeni kodin pihalla oleviin kasvihuoneisiin. Kasvit ja niiden jalostaminen olivat hänelle kaikki kaikessa. Kuvaavaa perheen voimasuhteista on Peterin muisto lapsuudesta. Kun kasvihuoneen lämpökeskuksen piipunnokkaan oli takertunut loukkaantunut varis ja huusi siellä hädissään, äidin piti kiikkua korkeaan piippuun. Kenestäkään muusta ei ollut siihen hommaan. Tämän Peter muistaa, kun hän katselee vanhentunutta, kuihtunutta ja paljon nukkuvaa äitiään. Äidin kuvauksessa on lämpöä ja rakkautta, vaikka Peter helposti tiuskiikin hänelle. Vähän samanlaisia tuntemuksia oli itsellänikin, kun hoidin omaa äitiäni.

Peter Sandströmin uusinta romaania lukiessa mietin romaanin suomenkielistä nimeä Rakkaus on kesy eläin. Parempi suomennos olisi mielestäni ollut Rakkaus on kotieläin. Se olisi kuvannut paremmin romaanissa kuvattua rakkautta. Se kuvataan itsestäänselväksi ja intohimoista vapaaksi. Aviopuolisoiden välinen rakkauskin on väljähtynyt, eikä Peter löydä apua rakkaudenkaipuuseen uusista suhteistakaan. Kotieläin hoidetaan kuten vanha ja sairas äitikin, melkein pelkästään velvollisuuden tunnosta. Kesyä eläintä ei ehkä hoideta ollenkaan.

Ihminen kai luonnostaan vanhentuessaan miettii menneisyyttä ja rakkauksiaan Peterin tavoin. Toivottavasti kaikki meistä ei ole yhtä pettyneitä menneeseen kuin Peter. Pettymys lyö leimansa koko romaaniin. Ehkä juuri sen takia minulle jäi lukemisen jälkeen paha olo. Mitenkähän sinulle käy?

Juha Pikkarainen