Anneli Kurkela Vahinko Warelia 2020

17.1.2021

Ihmisten asioita hoitaessani olen usein törmännyt tilanteeseen, jossa potilaan mielestä lääkärin pitäisi olla taikuri, jotta hän pystyisi toteuttamaan potilaan häneen asettamat odotukset. Vähäisten tietojen varassa pitäisi pystyä auttamaan kaikissa potilaan vaivoissa. Ellei apua saa nopeasti, kyseessä on huono lääkäri. Ehkä tällainen asenne pohjautuu ihmisten lääkäreihin kohtuuttomiin odotuksiin ja liialliseen arvostukseen. Määrävälein tehtävissä eri ammattien arvostusmittauksissa kymmenen eniten arvostetun ammatin joukossa suurin osa on eri alojen lääkäreitä.

Lääkäreiden ammattitaito ja arvostus tulivat mieleen, kun luin rovaniemeläisen Anneli Kurkelan tuoreen romaanin nimeltään Vahinko. Kirjan on kustantanut Warelia. Anneli Kurkela työskentelee luovan kirjoittamisen ohjaajana ja on aikaisemmin julkaissut yhden runokokoelman.

42-vuotian lastenhoitaja Silja haluaa vielä yhden lapsen, vaikka hänellä on niitä jo kolme. Mies on lapsentekoa vastaan ja perustelee sitä sillä, että Silja on elämässään saanut kaikki, mitä vain on kehdannut pyyttää. Miksi vielä yksi lapsi? Siljan vauvakuume ei kuitenkaan hellitä. Gynekologi tutkii Siljan ja kohdusta löytyy pieni lihaskasvain, joka todennäköisesti estää raskauden. Se pitää poistaa. Leikkaus on pieni ja vaaraton, jonka jälkeen lapsentekoa voi taas yrittää. Leikkauksessa sattuu kuitenkin virhe, jonka seurauksena Silja on kuolla. Laskimosuoni repeää ja verta joudutaan antamaan 23 litraa ennen kuin vuoto saadaan tyrehdytettyä. Siljan sydänkin pysähtyy kahdesti mutta elvytys onnistuu.

Kun Silja herää operaation jälkeen koviin kipuihin teho-osastolla, hän ei tajua missä on ja mitä hänelle on tapahtunut? Vähitellen asiat selviävät mutta ilman voimakasta suonensisäistä lääkitystä kivun kanssa ei pärjää. Epätietoisuus siitä, mitä leikkauksessa on tapahtunut, jatkuu. Silja oikeastaan häpeää sitä mitä hänelle on tehty. Hän on käynyt vähäisen operaation takia kuoleman porteilla mutta hänelle ei selvitetä mitä on tapahtunut.

Teho-osaston jälkeen Silja siirretään vuodeosastolle mutta voimakasta kipulääkitystä tarvitaan edelleen. Monenlaisesta avusta huolimatta Silja ei kykene istumaan saati kävelemään. Toipuminen on hidasta. Hän keskustelee myös psykologin kanssa tilastaan ja pelkää sekoavansa. Pitkän sairaalajakson jälkeen Silja pääsee kotiin mutta sairausloma jatkuu vielä kuukausia ennen töiden aloittamista.

Silja alkaa miettiä, tekikö häntä hoitanut lääkäri hoitovirheen, kun pieni operaatio johti kuolemanporteille? Lääkärin haastattelussa selviää, että lihaskasvin poistamisen sijasta, häneltä poistettiin kohtu ja toinen munasarja. Lapsen saanti tulevaisuudessa lie mahdotonta? Silja itse on varma siitä, että ennen leikkausta hän oli jo raskaana ja myös toivottu lapsi kuoli.

Jotta Silja jotenkin selviäisi tapahtuneesta, hän käy psykiatrilla sekä aloittaa kuntoutuksen ja psykoterapian. Myös potilasvahinkoilmoitus tehdään mutta päätös tulee vasta pitkän ajan kuluttua. Hoitovirhe todetaan potilasvahingoksi mutta korvauksen suuruus on pettymys. Ratkaiseva muutos parempaan tulee psykoterapian avulla. Terapiassa Silja sukeltaa omaan menneisyyteensä ja sieltä löytyy syitä siihen, miksi paraneminen on niin hidasta. Omien muistojen ja salattujen asioiden läpikäyminen auttaa ja paraneminen alkaa. Siljalla on edessään ehkä parempi mutta ainakin toisenlainen tulevaisuus.

Anneli Kurkelan romaanin Vahinko taustalla lienee todelliset tapahtumat ehkä omakohtaiset. Romaania lukiessa tuntuu siltä, että todellisia tapahtumia ei ole kylliksi etäännytetty, varsinkin Siljan lapsuuden- ja nuoruuden muistelutuiden omakohtaisuus tulee liikaa läpi. Ihmettelin myös sitä, miten lastenhoitajan koulutuksen saanut Silja toimii niin avuttomasti. Hänen luulisi tietävän edes jotakin sairaalan rutiineista ja siitä, miten potilasvahinkoasioissa toimitaan. Onko lääkäreiden auktoriteetti myös hoitajilla niin suuri, että se estää toiminnan?

Psykologin raporttien sijoittaminen kerronnan sekaan toimi mutta joitakin lyhyitä lukuja olisi voinut yhdistää. Tapahtumien kuvaus ja terapiakertomusten tyyli poikkeavat mielestäni liiaksi toisistaan, vaikka kertoja on sama henkilö. Myös kerronnan sävy on erilainen. Tämän takia romaanin osat eivät oikein istu toisiinsa. Lukija jää epätietoiseksi Siljan tulevaisuudesta, vaikka romaanin lopun toiveikas tunnelma hieman vähentää epåtietoisuutta.

Juha Pikkarainen