Anni Kytömäki Margarita Gummerus 2020
Kirjan saama merkittävä palkinto herättää lukijassa suuria odotuksia. Nämä odotukset saattavat vaikuttaa jopa vaikeuttaa lukemista. Lukija alkaa miettiä, mitä palkitsijat ovat kirjassa nähneet ja kokeneet, jos omat odotukset eivät täyty. Odotukset voivat estää nauttimasta kirjan kerronnasta tai kielestä, kun lukija etsii kirjasta palkitsemisen syitä. Pahimmillaan voi käydä niin, että lukija alkaa hakea kirjasta virheitä ja niitähän löytyy jokaisesta kirjasta. Koko lukukokemus saattaa tärveltyä liian suurten ja väärien odotusten takia.
Kun luin Anni Kytömäen Finlandialla palkittua ja Gummeruksen kustantamaa romaania Margarita, odotukseni jäivät täyttymättä. Vuonna 1980 syntynyt Kytömäki on tähän mennessä kirjoittanut kolme tuhtia romaania, jotka on palkittu monilla palkinnoilla. Koulutukseltaan Kytömäki on luontokartoittaja ja hieroja, mikä näkyy Margaritan asiantuntevissa luontokuvauksissa ja ihmisen anatomian tuntemuksessa.
Romaanissa eletään sodan loppuvaiheista 1950-luvun puolimaihin. Päähenkilö on vuonna 1923 syntynyt Senni Sarakorpi, joka työskentelee isänsä opetuksen ansiosta hierojana Kankariston kylpylässä. Kylpylävieraat ennen sotia ja sen jälkeenkin olivat parempaa väkeä. Kylpylävieraiden ja henkilökunnan välillä oli selvä luokkaraja. Vaikka hieroja työnsä takia pääsi hyvinkin lähelle vieraita, ei rajaa sopinut ylittää. Joidenkin hierottavien kanssa kehittyi läheinen, melkein intiimi suhde, vaikka Senni varoikin liiallista läheisyyttä. Kerran hän kuitenkin luopui varovaisuudesta.
Sennin lisäksi romaanissa on kolme muuta kertojaa. Antti on erään kylpylävieraan poika ja koulutukseltaan metsänhoitaja. Sota-aikana hän kartoitti Karjalan metsiä ja sodan jälkeen suunnittelee suuria hakkuita, joista saatavilla tuloilla Suomea jälleenrakennettiin. Mikko taas on nuori sotilas, joka haavoittuu ja joutuu sotasairaalassa samaan huoneeseen Senni haavoittuneen isän kanssa. Sennin isä kuitenkin kuolee siirtokuljetuksessa, kun häkäpönttö vuotaa auton sisätiloihin. Se kolmas kertoja on jokihelmisimpukka, joita vielä sodan jälkeen oli puhtaissa joissa varsinkin Lapissa. Liiallisen helmestyksen ja jokien perkkaamisen takia jokihelmisimpukka oli vaarassa hävitä kokonaan ja sen suojelemista suunniteltiin.
Kun Kankariston omistaja kuolee yllättäin, kylpylän toiminta lopetetaan. Ennen sitä Senni tulee raskaaksi. Onko lapsen isä yksi kylpylävieraista vai joku muu, jää aluksi lukijalle epäselväksi. Senni ei kuitenkaan halua lasta vaan hakee aborttia, Se on tullut juuri tuolloin mahdolliseksi Suomessa. Aborttia ei kuitenkaan myönnetä, sillä Suomi tarvitsi lapsia sodassa kuolleiden tilalle. Sennin raskaus on hyvin kivulias ja meinaa viedä hengen sekä lapselta että äidiltä. Kun lapsi lopulta syntyy, kerrotaan Sennille tyttövauvan kuolleen.
Toivuttuaan raskausajasta Senni lähtee opiskelemaan lääkintävoimistelijaksi Helsinkiin. 1950-luvun alussa Suomessa jylläsi polio ja Senni alan ihmisenä hakeutui sairaalaan kuntouttamaan poliolapsia. Siellä hän kohtaa myös Onni-pojan, joka polion pahoin runtelemana on sidottuna rautakeuhkoon eli tuon ajan hengityskoneeseen. Onni on tutun Kankariston vieraan lapsi ja täsmälleen Senni kuolleen lapsen ikäinen. Kuoliko Sennin lapsi todella synnytyksessä?
Kylpylän lopettamisen seurauksena myös sen metsät hakataan, Vehkasalokin, missä Sennin isovanhemmat asuivat ennen pienessä mökissä. Vehkasalossa virtaava joki myös perataan uittoa varten päinvastaisista lupauksista huolimatta. Siellä asustavat jokihelmisimpukat joutuvat hengenhätään mutta Senni tarttuu toimeen ja pelastaa ne. Simpukat pitää kuljettaa turvaan puhtaaseen jokeen kauas Kankaristosta.
Anni Kytömäen romaanissa otetaan kantaa moniin 1950-luvun ongelmiin, jotka ovat ajankohtaisia myös tänään. Korona jyllää tänään yhtä pelottavana kuin polio tuolloin ja naisia vaaditaan synnytystalkoisiin kansakunnan edun nimissä, vaikka oma henki olisi vaarassa. Vanhoja metsiä hakattiin paljaaksi mutta puita ei 1950-luvulla kuljetettu sellutehtaisiin kuten Kytömäki kirjoittaa. Vanhojen metsien puut vietiin sahoille ja ulkomaille, koska Suomessa ei ollut tuolloin riittävästi jalostuskapasiteettia.
Lukijana minua häiritsi eniten Margaritan juonenkuljetus. Siinä on liian monta mutkaa, jotta lukija uskoisi tapahtumien kulkuun. Jos mies eksyy rintamalla sodan loppuvaiheessa ja päätyy läntisen Suomen salomökkiin melkein kymmeneksi vuodeksi kenenkään asiasta tietämättä, pitää tapahtua vähintään ihme. Olisin myös reilusti lyhentänyt romaania, jotta lukija ei uupuisi tekstimassan alle.
Juha Pikkarainen
Kommentit
Lähetä kommentti