Elisabeth Åsbrink Made in Sweden Siltala 2020

 31.1.2021

Meillä suomalaisilla on omituinen viha-rakkaussuhde Ruotsiin ja ruotsalaisiin. Vaikka olimme satoja vuosia osa Ruotsia ja tuo yhteinen aika loppui jo reilut 200 vuotta sitten, vertaamme itseämme ruotsalaisiin lähes kaikessa. Pidämme Ruotsia onnekkaana ja olemme vahingoniloisia, kun Ruotsi epäonnistuu jossakin asiassa kuten koronaviruksen hoidossa juuri parhaillaan. Näin siitä huolimatta, että Ruotsiin muutti 1960 ja 70-luvuilla yli 300 000 suomalaista ja Ruotsi on auttanut Suomea lukuisia kertoja hädän hetkellä.

Ruotsalaiselta vuonna 1965 syntyneelta Elisabeth Åsbrinkilta ilmestyi viime syksynä mainio kirja Ruotsin pitkästä historiasta. Kirja on nimeltään Made in Sweden, alaotsakkeena Mistä ruotsalaiset aatteet ja arvot tulevat. Kirjan on kustantanut Siltala ja suomentanut Ulla Lempinen. Kirjaa verrattomasti valottavan esipuheen on kirjoittanut Kjell Westö. Jotakin olennaista Ruotsista kertoo se, että Åsbrinkin isä pakeni poliittisena pakolaisena Unkarista Ruotsiin ja äiti kasvoi Englannissa. Tukholmassa syntynyt Elisabeth Åsbrink itse kokee olevansa hyvin ruotsalainen.

Made in Sweden koostuu muutaman sivun mittaisista luvuista. Ajallisesti kirjassa edetään 700-luvulta tähän päivään. Lyhkäisissä luvuissa Åsbrink tarttuu kerrallaan yhteen asiaan tai aiheeseen ja kuvaa, miten kukin asia on vaikuttanut omana aikanaan mutta myös myöhemmin. Vanhaan Ruotsiin liittyy luku Maa on lailla rakennettava. Nykyisessä Ruotsin perustuslaissa mainitaan luvun otsikko, joka on vuonna 1296 laaditussa Uplannin maakuntalaissa. Se on ensimmäinen säilynyt ja kuninkaan vahvistama lakikokoelma. Sitä ennen ei lakeja koottu yhtenäiseksi kokoelmaksi. Uplannin maakuntalakia käytettiin 1600-luvulle saakka.

Hauska poliittinen kuriositeetti liittyy vaatimukseen Ruotsi ruotsalaisille. Tänään tuota vaatimusta käyttävät Ruotsidemokraatit, jotka suhtautuvat maahanmuuttoon ja siirtolaisiin kriittisesti. Samaa iskulausetta käyttivät natsit ja opiskelijat mielenosoituksessa vuonna 1938. He protestoivat sitä, että Ruotsi oli tarjonnut turvapaikan juutalaisille lääkäreille. Samaa iskulausetta käytti myös ruotsalaisen sosialidemokratian isä Per Albin Hansson vaalipuheessa vuonna 1921. Sama iskulause mutta sen käyttäjät ovat antaneet sille toisistaan poikkeavia merkityksiä.

Kansankoti on ruotsalainen käsite, jonka sosialidemokraatit omivat itselleen vuonna 1925. Alunperin kyse oli sosiaalityön luomuksesta, joita tehtiin vuodesta 1895 alkaen. Niitä perustettiin teollisuuspaikkakunnille. Niissä oli tila lukemista ja kirjoittamista varten, missä saattoi kehittää itseään. Kansankotiin tuli lehtiä ja siellä oli myös kirjasto. Lisäksi siellä oli kokoussali kokouksia sekä laulu- ja musiikkiesityksiä varten. Sosialidemokraatit kehittivät konkreettisista kansankodeista koko Ruotsia tarkoittavan käsitteen. Kyse oli ensimmäisestä hyvinvointivalyion idusta, josta kehittui maailman parhaana pidetty yhteiskunta, pohjoismainen hyvinvointivaltio.

1970-luvusta puhutaan meillä Suomessa pysähtyneisyyden ja tosikkouden aikana. Silloin kuitenkin niin Suomessa kuin Ruotsissakin pantiin toimeen monet aikaisemmin syntyneet ideat. Hyvä esimerkki Suomessa on peruskoulu. Åsbrink kirjoittaa miten Ruotsissa alkoi tuolloin feminismi kehittyä. Yksi feministien ajama asia oli paivähoitojärjestelmän kehittäminen, sillä vuonna 1970 Ruotsissa vain viidellä prosentilla lapsista oli päiväkotipaikka. 1970-luvulla alettiin Ruotsissa kehittää myös vankilaoloja. Suomessa puhuttiinkin ruotsalaisista vankiloista lepokoteina. Astrid Lindgren nosti kirjoissaan esille aikaisemmin yleisen lasten ruumiillisen kurittamisen. Vuosikymmenen kestänyt taistelu johti Ruotsissa vuonna 1979 lakiin, joka kielsi kaikenlaisen psyykkisen ja fyysisen väkivallan lasten kasvatuksessa ensimmäisenä maana maailmassa.

Kjell Westö kirjoittaa kirjan esipuheessa miten Åsbrink liikkuu vaivattomasti aikakausien välillä ja sukeltaa syvälle Ruotsin ideahistoriaan ja maan olemukseen. Kirjaa lukiessa tulee yllättäviä mielleyhtymiä, kun kirjailija yhdistää sanoja ja ideoita eri aikoina. Kirjan lopussa on 15 sivua lähdeluetteloa, jonka avulla voi monia kirjan herättämiä ajatuksia syventää. Vaikka kirja kertoo Ruotsista, monet asiat ovat meillekin tuttuja. Rehellisesti täytyy sanoa, että onneksi me suomalaiset olemme älynneet ottaa mallia Ruotsista monissa asioissa.

Juha Pikkarainen