Seppo Konttinen - Kari Vitie: Eri mieltä Otava 2020

 11.1.2021

Vaikka Suomen pitkäaikaisin presidentti Urho Kekkonen luopui tehtävästään melkein 40 vuotta sitten, ilmestyy meillä säännöllisesti tv-ohjelmia, artikkeleita ja kirjoja, joissa Kekkosen työhön ja varsinkin häneen henkilönä suhtaudutaan halveksien ja väheksyen. Tietenkään UKK ei haudan takaa nouse puolustamaan itseään, eikä muitakaan puolustajia ole tungokseen asti. Kun tähän UKK:n mollaajien kuoroon yhtyy minunkin arvostamia toimittajia, painuu mieli matalalle.

Jo eläköityneet Ylen toimittajat Seppo Konttinen ja Kari Vitie julkaisivat viime syksynä toimittaja ja kirjailija Kauko Kareen elämäkerran nimeltään Eri mieltä, alaotsakkeena Todenpuhuja Kauko Kareen elämä. Kirjan on kustantanut Otava. Tekstin lisäksi kirjassa on kuvaliite. Jäin kaipaamaan Kauko Kareen teosluetteloa ja työhistoriaa kokonaisena. Kauko Kare eli vuosina 1914 – 1996.

Kauko Kareen sukunimi oli alunperin Kare´n mutta nimi suomennettiin. Hänen isällään oli Vesunnan kartano Hattulassa. Siellä Kauko Kare eli turvatun lapsuuden, oppikoulun hän kävi Hämeenlinnassa. Uteliaana poikana Kare kuunteli ovenraosta, kun monet Suomen merkkihenkilöt vierailivat kesäisin Vesunnassa. Sadekelillä Kauko kipusi mielellään talon vinttikamariin, missä saattoi sateen ropistessa syventyä kirjojen maailmaan. Hän kehuskeli myöhemmin lukeneensa koulukaupunkinsa Hämeenlinnan kirjaston kokoelmat läpi pariin kertaan.

Kauko Kare sai valkolakin vuonna 1932. Keuhkokuumeeseen keskeytyneen armeijan jälkeen hän lähti syksyllä 1933 opiskelemaan Helsingin yliopistoon historiaa ja kieliä. Monenlaisten viivästysten takia Kauko Kare valmistui filosofian kanditaatiksi vasta vuonna 1957. Kirjallisuus oli Kauko Kareelle intohimo ja ensimmäisen oman kaunokirjallisen teoksensa hän julkaisi vuonna 1957. Sitä ennen hän oli kirjoittanut kirjat Toivo Pekkasesta, J.K.Paasikivestä ja Yrjö Jylhästä. Kaikkiaan hän kirjoitti elämänsä aikana 26 erilaista teosta.

Toimittajana Kauko Kare aloitti jo 1930-luvun puolimaissa. Hän haki mm. IKL:n Ajan Suunnan toimittajaksi mutta ei tullut valituksi. Ennen sotia Kare myös matkusti mm. suosikkimaassaan Ranskassa. Ranskan kieli oli hänelle hyvin tärkeä ja hän suomensi myöhemmin useita ranskankielisiä teoksia. Sotien jälkeen Kauko Kare oli Forssan Lehden päätoimittaja ja Ilmari Turjan Uuden Kuvalehden toimittaja. Ehkä merkittävimpänä Kauko Kareen toimittajatyönä voi pitää Suomalaisen Suomen toimitussihteerin työtä, jota hän teki kahteen otteeseen reilut 10 vuotta. Suomalaisen Suomen päätoimittajana oli Kareen tukija Esko Aaltonen vuoteen 1966 saakka. Hänen kuoltua uusi päätoimittaja Lauri Hyvämäki ei kaivannut Kareen kirjoituksia ja seurauksena oli potkut.

Potkujen jälkeen Kauko Kare julkaisi vuonna 1967 kirjoituskokoelman Tähän on tultu. Kareen kritiikin pääkohde oli Urho Kekkonen ja hänen hännystelijänsä. Lisäksi hän arvosteli voimakkaasti suomalaisia kommunisteja ja Neuvostoliiton nöyristelyä. Kirjaa myytiin kaikkiaan yli 70 000. Tähän on tultu ajoi Kareen lopullisesti Kekkosen ajan oppositioon. Kirjan tuloilla Kauko Kare perusti oman lehden ja kustantamon, koska muut kustantajat eivät julkaisseet hänen kirjojaan. Aluksi Nootti-lehti menestyi mutta pian sen levikki alkoi laskea. Kareen Alea-kirjat jatkoi vuoteen 1994 asti, jolloin Kauko Kare sairastui muistisairauteen.

Nootti-lehden ja Kauko Kareen linja oli isänmaallinen ja tuon ajan termein neuvostovastainen. Nootti-lehti sai lukijoita myös Neuvosto-Virossa, olihan Kare Viron vanha ystävä jo 1930-luvulta. Myös Alea-kirjat julkaisi runsaasti Viroa käsitteleviä kirjoja. Vähitellen Kauko Kare ajautui äärioikeistoon, joista paras todiste on hänen roolinsa Perustuslaillisen Kansanpuolueen presidenttiehdokkaan Ahti M. Salosen tukijoukoissa. Ehkä jotakin Kareen poliittisesta ajattelusta kertoo myös se, että 1960-luvun kirjasodissa hän hyökkäsi voimakkaasti Hannu Salamaa ja Paavo Rintalaa vastaa. Minkään puolueen jäsen Kauko Kare ei ollut koskaan.

Kun lukee Konttisen ja Vitien Kauko Kare – elämänkertaa, nousee väkisin mieleen tekijöiden outo katkeruus elämisestä väärään aikaan. Kauko Kare oli katkera Reporadiolle mutta mitä syytä kirjoittajilla on katkeruuteen? Mielestäni Seppo Konttinen toimittajana jatkoi Reporadion perinteitä varsin ansiokkaasti. Kauko Kareen elämäkerta jää oikeastaan kesken, sillä hänen tekemisensä UKK:n viimeisinä vuosina ja 1980-luvulla jää muutaman maininnan varaan. Kaipasin myös tarkempaa Kareen esittelyä kirjallisuusmiehenä.

Juha Pikkarainen