Katri Merikallio: Tarja Halonen, Erään aktivistin tarina Into 2020

14.2.2021

Suomen arvostetuimpana poliitikkona pidetään presidenttiä, vaikka hän ei enää osallistu aktiivisesti sisäpoliittiseen päätöksentekoon ja valinnan jälkeen on ollut tapana, että presidentti eroaa puolueiden jäsenyydestä. Tällä pyritään varmistamaan se, että preidentti on kaikkien suomalaisten presidentti, eikä vain tietyn puolueen edustaja. Suomi on erilaisten yhdistysten ja kansalaisjärjestöjen luvattu maa, sillä meillä on yli 100 000 erilaista yhdistystä tai järjestöä. Meillä on myös hyvä yhdistyslaki, harvinainen koko maailmassa. Erilaisten yhdistysten jäsenyydestä presidentin ei tarvitse erota valintansa jälkeen.

Toimittaja ja tietokirjailija Katri Merikallio julkaisi viime syksynä avartavan ja toivottavasti monen suomalaisen silmät avaavan kirjan nimeltään Tarja Halonen, Erään aktivistin tarina. Kirjan on kustantanut Into. Aikaisemmin Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä työskennellyt Merikallio on kirjoittanut kaksi kirjaa Martti Ahtisaaresta. Hänet on palkittu mm. valtion tiedonjulkistamispalkinnolla.

Tarja Halonen on Suomen 11. preidentti ja ensimmäinen nainen sekä ulkoministerinä että presidenttinä. Hän on myös kasvanut tiukasti kansalaisaktivismiin 1960- ja 70-luvuilla. Silloin perustettiin lukuisia uusia yhdistyksiä, jotka nostivat näkyviin monia yhteiskunnan epäkohtia. Kun tästä päivästä katsoo suomalaista yhteiskuntaa puoli vuosisataa sitten, ymmärtää hyvin kansalaisaktivismin merkityksen. Ilman epäkohtia esiin nostavia yhdistyksia moni ongelma olisi jäänyt kenties hoitamatta tai ainakin epäkohtiin olisi tartuttu hitaammin.

Yksi syy Tarja Halosen kansalaisaktivismiin löytyy varmasti hänen omasta henkilöhistoriastaan. Hänen isoäitinsä Ida Öfverström syntyi vuonna 1881 Karjalohjalla. Hänellä oli neljä lasta, jotka merkittiin kirkonkirjoihin äpärinä. Isoäiti ei halunnut ilmoittaa kirkolle tai valtiolle kenen kanssa hän oli vuoteensa jakanut ja piti lastensa isät omana tietonaan. Isoäiti kuului Karjalohjan työväenyhdistykseen. Sisällissodan jälkeen voittajat kostivat tapahtuneen hävinneille. Vihan seurauksena lapset otettiin pois Idalta. Ne sijoitettiin sijaisperheisiin ja lastenkotiin. Lehdissä kirjoitettiin, että punaisilta naisilta pitää ottaa lapset pois, jotteivät ne levittäisi punaista ruttoa. Tarja Halosen lastenkotiin sijoitettu Lyyli-äiti ei koskaan halunnut muistaa lapsuuttaan.

Lapsuuden kovat kokemukset heijastuivat voimakkaasti, sillä Idan lapsista ainoastaan Lyyli perusti perheen ja hänkin teki vain yhden lapsen Tarja Halosen. Hänen äitinsä muutti Helsinkiin vuonna 1939 ja asettui asumaan Kallioon. Melkein koko ikänsa Tarja Halonen on asunut Kalliossa lukuunottamatta preidenttiaikaansa ja jaksoa SYL:n leivissä 1960-luvun lopulla.

Ylioppilaaksi tulon jälkeen syksyllä 1962 Tarja Halonen opiskeli Helsingin yliopistolla vuoden taidehistoriaa mutta vaihtoi seuraavana vuonna oikeustieteelliseen. Varsinaisena lainopillisena korkeakoulunaan Halonen pitää kymmentä vuotta SAK:n lakimiehenä. Tuolloin hän lähti mukaan myös politiikkaan, ensin pääministeri Sorsan eduskuntasihteeriksi ja vuodesta 1979 alkaen kansanedustajaksi.

Paljon parjattu 1970-luku oli kansalaisaktivismin kulta-aikaa. Jo 1960-luvun lopulla alkanut toiminta seksuaalipoliittisessa yhdistyksessä Sexpossa johti Tarja Halosen Setan puheenjohtajaksi reilut kymmenen vuotta myöhemmin. Vaikka Tarja Halonen on elänyt tuiki tavallisessa heterosuhteessa, nousi presidentin seksuaalisuudesta vilkas ja hämmentävä keskustelu 20 vuotta Setan puheenjohtajuuden jälkeen. Jopa eräs suurlähettilään rouva epäili että preisdentin ja tämän lehdistöpäällikkö Maria Romantschukin välillä olisi seksisuhde. Tällaisia järjettomiä huhuja levittivät myös ulkoministeriön korkeat virkamiehet.

Erilaiset vähemmistöt ja niiden ongelmat sekä ongelmien nostaminen julkisuuteen ovat olleet tärkeitä asioita Tarja Haloselle. Hän on aina arvostanut erilaisten kansalaisjärjestöjen toimintaa niin meillä Suomessa kuin kansainvälisestikin. Naisena hän on innostanut kaikkia maaiman naisia toimimaan ja vaatimaan omia oikeuksiaan. Muistan hyvin elävästi miten tärkeä asia Tarja Halosen valinta presidentiksi oli poliittisesti aktiiviselle äidilleni. Hän koki Halosen presidenttiyden pitkän tasa-arvotaistelun päätepisteenä.

Katri Merikallion kirja Tarja Halosesta aktiivisena ja rohkeana toimijana kansalaisjärjestöissä avaa uusia näkökulmia Suomen poliittisen historian ykkösnaisesta. Monen vähättelemä kansalaistoiminta saa arvoisensa puolustajan. Tärkeää kirjaa lukiessa minua harmitti Merikallion virheellinen tieto peruskoulun alkamisesta Suomessa. Koko maassa peruskoulu toteutui vasta 1970-luvun lopulla mutta Lapissa se aloitettiin jo syksyllä 1972. Lukemisiin.

Juha Pikkarainen