Unto Matinlompolo Mettän poika Väyläkirjat 2020

21.3.2021

Aidolla murteella kirjoittaminen on taitolaji. Se poikkeaa olennaisesti murteiden käytöstä romaanin tai novellin repliikeissä, koska koko kirja pitää kirjoittaa murteella. Kenties tunnetuin murrekirjailija Suomessa on Hj Nortamo, joka kirjoitti muiden tekstien ohella puolenkymmentä murrekirjaa Rauman murteellä 1900-luvun alussa. Ihmisten suhde murteeseen on hyvin henkilökohtainen ja tarkka. Helposti aletaan kinastella julkisuudessa siitä, onko kirjassa käytetty murre varmasti oikeaa? Yksimielisyyteen murteesta on vaikea päästä.

Meillä pohjoisessa kenties tunnetuin murteella kirjoittavista kirjailijoista on Pellon Matinlompolossa lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Unto Matinlompolo. Häneltä ilmestyi viime syksynä seitsemäs murrekirja nimeltään Mettän poika. Kirjan on kustantanut Väyläkirjat. Viime vuonna 70 vuotta täyttänyt Matinlompolo teki pitkän päivätyön sosiaalityöntekijänä. Tuossa työssä hän joutui kirjoittamaan paljon asiatekstiä ja hän myös avusti useita sosiaalialan lehtiä kolumnistina ja erilaisilla artikkeleilla. Nykyään Matinlompolo asuu Rovaniemellä.

Unto Matinlompolon Mettän pojassa on yhteensä 15 tarinaa, jotka on jaettu kuuteen osastoon. Ajallisesti tarinoissa liikutaan 1950-luvulta 1980-luvulle ja maantieteellisesti Pellosta Pomokairan kautta Saariselälle ja Kessiin. Nuorena miehenä Matinlompolo työskenteli Metsäntutkimuslaitoksella eli Metlassa tutkimusapulaisena. Yhdessä työkaverinsa Kalkon kanssa Unto keräsi erilaisia tutkimusnäytteitä kesällä ja talvella mm. luppoa vanhoista kuusikoista. Kesällä ja syksyllä tutkittiin Saariselän alueella kämppien kuntoa ja niiden ympäristön kulunutta maaperää. Usein nuo reissut olivat yksitoikkoista vaeltamista ja tavaroiden kantamista. Ne poikkesivat tavallisten vaeltajien reissuista siinä, että Kalkon ja Unton reput tulivat reissun loppua kohti raskaammiksi näytteiden takia, kun taas vaeltavilla turisteilla kevyemmiksi, kun varatut sapuskat tuli syödyksi.

Vaikka Metlan työreissut olivat yksitoikkoista työtä hienoissa maisemissa, saattoi niillä sattua erikoisia tapauksia. Kerran Unto oli loukannut itsensä ja saanut lääkäriltä Dolorin-nimistä voimakasta särkylääkettä. Kun hän väsyneenä ennen nukkumista otti lääkettä, alkoi hän nähdä näkyjä tai ainakin kuullut tarinat tulivat voimakkaina uniin. Unto kertoo, kuinka hän näki hyvin selvästi miten sota-aikainen partisaanijoukko oli tulilla lähellä heidän yöpymispaikkaa. Kun he aamulla Kalkon kanssa jatkoivat matkaa, törmäsivät he oikeasti Unton kertoman unen paikkaan. Myöhemmin, kun he Kalkon kanssa hieman pyörähtivät, sanoi Kalkko, että otappa Dolorinia niin alkavat paikat selvitä. Unto itse uskoo kivun ja lääketokkuran yhdistelmään. Kyseessä oli joka tapauksessa outo juttu.

Mettan poika -kokoelman liikuttavimmat tarinat ovat sen viimeisessä osastossa. Näissä tarinoissa on kuolema mukana hyvin voimakkaasti ja koskettavasti. Tarinassa Mettä huoku raskhaasti kerrotaan Unton tutun koulukaverin hukkumisesta ja hänen hautajaisistaan. Mantereen Paavo oli pudonnut Lankojärven jäihin syksyisellä luistelureissulla. Paavo oli taistellut avannossa pitkään mutta ohuen jään takia apuun ei päästy ja Paavo hukkui. Onneksi hänen kaksosveljensä Arvo pääsi ylös ja pelastui. Matinlompolo kuvaa kaikkien kyläläisten surua lämmöllä. Yhteisen surun kokemus on jäänyt kirjailijan mieleen voimakkaana, vaikka kymmenien vuosien kuluessa se onkin hieman haalennut.

Tarinassa Pauli-settää kaipaan Unton tätin mies Pauli kuolee yllättäin alle viisikymppisenä sydänkohtaukseen. Unton täti sattui juuri tuolloin olemaan Oulussa sairaalassa ja talon työt jouduttiin jakamaan lähitalojen ihmisten kesken. Unto muistelee Pauli-setää valoisana ja iloisena ihmisenä, vaikka hän oli jalkansa loukannut sotainvalidi. Vielä unessakin vuosia hautajaisten jälkeen Unto näki Pauli-sedän nauravana ja iloisena ihmisenä, vaikka tämän heinät oli mädäntyneet seipäille märkien ilmojen takia.

Joitakin lukijoita Unto Matinlompolon tarinoiden murteiset paikannimet voivat haitata, kun ei ole aivan varma missä päin kulloinkin liikutaan. Tarinoiden paikat eivät mielestäni ole niin tärkeitä kuin tarinoiden lämmin tunnelma. Kirjailija pystyy eläytymään tarinoihinsa niin uskottavasti, että nirsompikin lukija vakuuttuu. Outo murre voi tarjota omat haasteensa mutta juuri mukavan tunnelman takia niihin kannattaa tutustua.

Juha Pikkarainen

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jorma Sutinen Yksinkertaisesti kaunis Myllylahti 2006

22.9.2006 Monissa uskonnoissa ja kulttuureissa kehitysvammaista ihmistä pidetään todellisena Jumalan lahjana meille ns. normaaleille ihmisille. Hänessä asuu yksinkertainen rehellisyys ja luottamus maailman puhtauteen ja hyvyyteen. Näin siitä huolimatta, että kehitysvammaiset joutuvat kaikkialla maailmassa kokemaan häpeää, ylenkatsetta ja halveksuntaa. Jännitimme kovin porukalla sitä, miten kehitysvammainen veljemme Jari suhtautuisi asiaan, kun äitimme pääsi pitkän sairaalareissun jälkeen kotiin. Jaria piti vähän valmistaa asialle, kun äitiä ei voinutkaan vielä halata. Kaikki oli Jarin mielestä nyt hyvin, koska äiti oli taas kotona. Jari saattoi rauhassa ja hyvillä mielin palata kortteeriinsa Kotipolulle. Parasta Jarin mielestä oli se, että äiti oli oikeasti hengissä hänen silmiensä edessä. Kumpa me muutkin tyytyisimme yhtä vähään. Kajaanilainen pappi Jorma Sutinen on kirjoittanut erittäin tärkeän ja puhuttelevan kirjan meille kaikille, ei pelkästään niille, joiden perheess...
Lue lisää

Jaakko Kolmonen Leivinuunit ja uuniherkut Patakolmonen ky 2008

19.12.2008 Kun on elämäntyönsä tehnyt energiantekemisen parissa, ei voi kuin ihmetellä maan johtavien poliitikkojen puheita EU:n viikko sitten tekemän ilmasto- ja energiapäätöksen jälkeen. Suomen on lisättävä uusiutuvan energian käyttöä valtavasti tulevina vuosina mutta meillä toimitaan koko ajan päinvastoin. Uusiutuvaa energiaa tuottavia, hyvin toimivia ja kannattavia laitoksia suljetaan ja kuvitellaan ratkaisujen asiaan löytyvän jostakin kuin taikomalla. Vastuuta ilmastonmuuto- ja energia-asiassa sysätään meille tavallisille ihmisille, vaikka meidän arjessa tekemät toimet ovat vain murunen kokonaisuudessa. Miksi tässäkin elintärkeässä asiassa toimitaan pelkillä mielikuvilla, vaikka ne eivät auta meitä mitenkään? Kohti tuhoa on kai mukavampi mennä hymyssä suin ja kuvitellen, että edessäpäin on jotakin muuta kuin tuho. Pienen ihmisen yksi ratkaisu ilmastonmuutosta vastaan voi olla leivinuunin valitseminen yhdeksi lämmitysmuodoksi omakotitaloonsa. Meillä Suomessa on kaikkiaan...
Lue lisää

Satu Itkonen: Martti Huuhaa Innasen susia ja suonuijia Pohjoinen 1994

27.9.1994 Melkein jokainen keski-ikäinen ja sitä vanhempi suomalainen muistaa Martti Innasen kuolemattomat iskelmäparodiat Elsa, kohtalon lapsi ja Esteri, tyttö sadepisarain. Ainakin Elsa-tango voitti radion silloisen listan, niin muistan. Martti Innanen syntyi Helsingissä vuonna 1931. Hänen muusikon uransa alkoi jo vuonna 1950 ja kesti 35 vuotta. Päätoimiseksi muusikoksi hän uskaltautui vasta vuonna 1968 iskelmäparodioitten menestyksen jälkeen. Musiikin tekemisen ja soittamisen lisäksi Martti Innanen on kirjoittanut lukuisia jatkokuunnelmia radioon ja monenlaisia tarinoita ja pakinoita eri lehtiin. Martti Innasen viimeisin aluevaltaus on kuvataide. Vuodesta 1974 alkaen hän on ripustanut naivistisia taulujaan lukuisiin eri näyttelyihin. Taulujen tekeminen tuli Innaselle niin tärkeäksi, että hän lopetti musiikintekemisen ja ryhtyi päätoimiseksi kuvataiteilijaksi vuonna 1985. Tästä uusimmasta Innasesta, naivistisesta kuvataiteilijasta, on Pohjoinen kustantanut Satu Itkosen...
Lue lisää