Unto Matinlompolo Mettän poika Väyläkirjat 2020

21.3.2021

Aidolla murteella kirjoittaminen on taitolaji. Se poikkeaa olennaisesti murteiden käytöstä romaanin tai novellin repliikeissä, koska koko kirja pitää kirjoittaa murteella. Kenties tunnetuin murrekirjailija Suomessa on Hj Nortamo, joka kirjoitti muiden tekstien ohella puolenkymmentä murrekirjaa Rauman murteellä 1900-luvun alussa. Ihmisten suhde murteeseen on hyvin henkilökohtainen ja tarkka. Helposti aletaan kinastella julkisuudessa siitä, onko kirjassa käytetty murre varmasti oikeaa? Yksimielisyyteen murteesta on vaikea päästä.

Meillä pohjoisessa kenties tunnetuin murteella kirjoittavista kirjailijoista on Pellon Matinlompolossa lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Unto Matinlompolo. Häneltä ilmestyi viime syksynä seitsemäs murrekirja nimeltään Mettän poika. Kirjan on kustantanut Väyläkirjat. Viime vuonna 70 vuotta täyttänyt Matinlompolo teki pitkän päivätyön sosiaalityöntekijänä. Tuossa työssä hän joutui kirjoittamaan paljon asiatekstiä ja hän myös avusti useita sosiaalialan lehtiä kolumnistina ja erilaisilla artikkeleilla. Nykyään Matinlompolo asuu Rovaniemellä.

Unto Matinlompolon Mettän pojassa on yhteensä 15 tarinaa, jotka on jaettu kuuteen osastoon. Ajallisesti tarinoissa liikutaan 1950-luvulta 1980-luvulle ja maantieteellisesti Pellosta Pomokairan kautta Saariselälle ja Kessiin. Nuorena miehenä Matinlompolo työskenteli Metsäntutkimuslaitoksella eli Metlassa tutkimusapulaisena. Yhdessä työkaverinsa Kalkon kanssa Unto keräsi erilaisia tutkimusnäytteitä kesällä ja talvella mm. luppoa vanhoista kuusikoista. Kesällä ja syksyllä tutkittiin Saariselän alueella kämppien kuntoa ja niiden ympäristön kulunutta maaperää. Usein nuo reissut olivat yksitoikkoista vaeltamista ja tavaroiden kantamista. Ne poikkesivat tavallisten vaeltajien reissuista siinä, että Kalkon ja Unton reput tulivat reissun loppua kohti raskaammiksi näytteiden takia, kun taas vaeltavilla turisteilla kevyemmiksi, kun varatut sapuskat tuli syödyksi.

Vaikka Metlan työreissut olivat yksitoikkoista työtä hienoissa maisemissa, saattoi niillä sattua erikoisia tapauksia. Kerran Unto oli loukannut itsensä ja saanut lääkäriltä Dolorin-nimistä voimakasta särkylääkettä. Kun hän väsyneenä ennen nukkumista otti lääkettä, alkoi hän nähdä näkyjä tai ainakin kuullut tarinat tulivat voimakkaina uniin. Unto kertoo, kuinka hän näki hyvin selvästi miten sota-aikainen partisaanijoukko oli tulilla lähellä heidän yöpymispaikkaa. Kun he aamulla Kalkon kanssa jatkoivat matkaa, törmäsivät he oikeasti Unton kertoman unen paikkaan. Myöhemmin, kun he Kalkon kanssa hieman pyörähtivät, sanoi Kalkko, että otappa Dolorinia niin alkavat paikat selvitä. Unto itse uskoo kivun ja lääketokkuran yhdistelmään. Kyseessä oli joka tapauksessa outo juttu.

Mettan poika -kokoelman liikuttavimmat tarinat ovat sen viimeisessä osastossa. Näissä tarinoissa on kuolema mukana hyvin voimakkaasti ja koskettavasti. Tarinassa Mettä huoku raskhaasti kerrotaan Unton tutun koulukaverin hukkumisesta ja hänen hautajaisistaan. Mantereen Paavo oli pudonnut Lankojärven jäihin syksyisellä luistelureissulla. Paavo oli taistellut avannossa pitkään mutta ohuen jään takia apuun ei päästy ja Paavo hukkui. Onneksi hänen kaksosveljensä Arvo pääsi ylös ja pelastui. Matinlompolo kuvaa kaikkien kyläläisten surua lämmöllä. Yhteisen surun kokemus on jäänyt kirjailijan mieleen voimakkaana, vaikka kymmenien vuosien kuluessa se onkin hieman haalennut.

Tarinassa Pauli-settää kaipaan Unton tätin mies Pauli kuolee yllättäin alle viisikymppisenä sydänkohtaukseen. Unton täti sattui juuri tuolloin olemaan Oulussa sairaalassa ja talon työt jouduttiin jakamaan lähitalojen ihmisten kesken. Unto muistelee Pauli-setää valoisana ja iloisena ihmisenä, vaikka hän oli jalkansa loukannut sotainvalidi. Vielä unessakin vuosia hautajaisten jälkeen Unto näki Pauli-sedän nauravana ja iloisena ihmisenä, vaikka tämän heinät oli mädäntyneet seipäille märkien ilmojen takia.

Joitakin lukijoita Unto Matinlompolon tarinoiden murteiset paikannimet voivat haitata, kun ei ole aivan varma missä päin kulloinkin liikutaan. Tarinoiden paikat eivät mielestäni ole niin tärkeitä kuin tarinoiden lämmin tunnelma. Kirjailija pystyy eläytymään tarinoihinsa niin uskottavasti, että nirsompikin lukija vakuuttuu. Outo murre voi tarjota omat haasteensa mutta juuri mukavan tunnelman takia niihin kannattaa tutustua.

Juha Pikkarainen

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jaakko Kolmonen Leivinuunit ja uuniherkut Patakolmonen ky 2008

Timo Leskelä (toim.) Kultaiset koululaulut vanhoilta ajoilta Tammi 2008

Satu Itkonen: Martti Huuhaa Innasen susia ja suonuijia Pohjoinen 1994