Martta Piili Kohtalona Siperia Like 2021


Vangitseminen ilman syytä ja vielä pitkäksi aikaa on varmasti ihmiselle hyvin traumaattinen kokemus. Jos sinut eristetään läheisistäsi, etkä voi ottaa heihin yhteyttä, se vain pahentaa tilannetta. Varmasti koet pelkoa, kauhua ja hätää, jos et voi mitenkään vaikuttaa asemaasi. Jos sinut vangitsee kieltäsi osaamattomat, etkä ymmärrä heidän puheitaan, hätä ja kauhu vain kasvavat. Edellä kuvatulla tavalla kävi viime sotien aikaan sadoille Suomen ja Neuvostoliiton rajan lähellä asuville monissa paikoin pitkää itärajaa. Useimmat pidätetyistä palautettiin Suomeen rauhan tultua mutta muutamat joutuivat olemaan vangittuina hyvinkin pitkään.

Yksi vangituista ja neljätoista vuotta pakkotyövankina ollut oli Martta Piilikangas. Hänet vangittiin talvisodan aikana ja Suomeen hän pääsi palkaamaan 26. syyskuuta 1956. Marrta Piilikangas kirjoitti tai saneli kokemuksistaan kirjan Pakkotyövankina Siperiassa 1939 – 1956 vuonna 1957. Nyt tuosta kirjasta on otettu uusi painos nimellä Martta Piili Kohtalona Siperia, alaotsakkeena Neljätoista vuotta pakkotyövankina. Kirjan on kustantanut Like. Jälkisanat kirjaan on laatinut tutkija Erkki Vettenniemi. Hän on tehnyt väitöskirjan Gulakin suomalaisvankien muistelmista eli aihe on hänelle hyvinkin tuttu.

Martta Piilikangas oli aivan tavallinen perheenäiti. Hänen miehensä pääsi rautatielle töihin ja sai ratavartijan vakanssin Viipurin ja Koiviston väliseltä radalta Linnakiven laiturivaihteelta. Kaksilapsinen perhe asui radan varrella kilometrin päässä lähimmästä naapurista. Kun toinen maailmansota alkoi, Saksa ja Neuvostoliitto olivat sopineet Rippentrop – sopimuksessa maiden jakamisesta Mustalta mereltä Jäämerelle, myös neuvottelut alueluovutuksista Suomessa alkoivat. Kuten tiedämme neuvottelut eivät johtaneet tulokseen ja Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuun lopussa 1939. Koko muu perhe oli lähtenyt evakkoon mutta Martta Piilikangas oli vielä kotona ehkä perheen lehmän takia. Lisäksi Martan mies oli luvannut tulla hakemaan hänetkin evakkoon mutta häntä ei vaan kuulunut.

Martta asui kotonaan ja hoiti lehmäänsä, vaikka rintama oli muutaman kilometrin päässä. Kun rintama siirtyi, joutui Martta Neuvostoliiton puolelle rintamaa. Silti hän asui yhä kotonaan. Lopulta hänet kuitenkin pidätettiin ja kuljetettiin Terijoelle, mistä matka jatkui myöhemmin Leningradiin. Moneen otteeseen Marttaa kuulusteltiin mutta häntä ei uskottu, kun hän vain sanoi odottaneensa kotona evakuointikäskyä. Lopulta Martta joutui miljoonien muiden lailla vankileirien saaristoon. Hän koki leirien kauhut nälästä vapaudenriistoon. Vettenniemen mielestä Martta Piilikangasta ei kuitenkaan voi pitää varsinaisena vankina vaan pakkotyöläisenä.

Sodan loputtua Martta Piilikangas siirrettiin lähelle Kemerovon kaupunkia ja tuolla leirillä hän tapasi Hanna Kilkkisen. Tämä oli vangittu Jäämeren rannalta. Kilkkinen sai välitettyä lähetystön kautta Suomeen tiedon Martasta keväällä 1948. Hänen miehensä alkoi vaatia vaimoa Suomeen mutta epävarmoina sodanjälkeisinä vuosina viranomaiset olivat varovaisia. Vasta Stalinin kuolema vuonna 1953 avasi vankileirien portit monille suomalaisille. Martta Piilikankaan papereiden käsittely kesti kuitenkin vielä kolme vuotta ennen kuin hän pääsi takaisin Suomeen.

Ennen Martan pääsyä takaisin Suomeen selvitettiin hänen miehelleen hyvinkin tarksti, miten Martan joutuminen Neuvostoliiton vankileireille oikein tapahtui. Vaimoa oli kehotettu monta kertaa lähtemään evakkoon mutta tämä oli joka kerta kieltäytynyt. Mies kertoi vaimonsa olleen hyvin itsepäinen ja pitäneen aina päänsä viimeiseen saakka. Martta Piilikangas oli sanonut häntä evakkoon hakeneille sotilaille, ettei häntä voi pakottaa pois kodistaan, vaikka se jäisi vihollisen puolelle. Sama itsepäisyys mikä esti evakuoinnin johti myös vankileireille.

Martta Piilin muistelmateos Kohtalona Siperia ei ole mikään kirjallinen helmi vaan teksti on paikoin jopa sekavaa luettavaa. Kirjan kautta kuitenkin välittyy lukijalle erikoinen episodi erään ihmisen elämästä. Tämän ajan lukija voi vain ihmetellä Neuvostoliiton tolkutonta byrokratiaa ja sen mielettömyyttä. Maan byrokraatit halusivat kuulusteluissa tietynlaiset vastaukset. Elleivät he sellaisia saaneet, tuomiot olivat ankaria ja kohtuuttoman kovia. Paluunsa jälkeen Martta Piilikangas eli Suomessa yli 20 vuotta. Hän eli vanhan naiset ja vuodesta 1961 alkaen leslen elämää Kiuruvedellä miehensä rakentamassa rintamamiestalossa.


Juha Pikkarainen

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jaakko Kolmonen Leivinuunit ja uuniherkut Patakolmonen ky 2008

Timo Leskelä (toim.) Kultaiset koululaulut vanhoilta ajoilta Tammi 2008

Satu Itkonen: Martti Huuhaa Innasen susia ja suonuijia Pohjoinen 1994