Jari Järvelä: Aino A. Tammi 2021

Rakentaminen ja varsinkin sen suunnittelu eli arkkitehtuuri on ollut hyvin miehinen ala. Se on sitä vieläkin, vaikka suurin osa valmistuvista arkkitehdeistä on tänään naisia. Koska isot rakennukset jäävät meidän kaikkien nähtäviksi pitkäksi aikaa, saa rakennusten suunnittelija paistatella julkisuudessa pitkään. Heidän ympärille saatetaan rakentaa myyttejä ja heidät peitetään ihailulla. Suurin suomalaisen arkkitehtuurin myytti on tietenkin akateemikko Alvar Aalto, jonka palvonta ja yksityisyyden suojelu on saanut valtavat mittasuhteet ja maksanut paljon rahaa.

Vähitellen Alvar Aallon myytti on alkanut rapistua mutta yhä monet pitävät pyhäinhäväistyksenä hänen töittensä ja hänen persoonansa arvostelua. Uusin yritys myytin murtamiseksi on Jari Järvelän tuore elämäkertaromaani nimeltään Aino A. Siinä Alvar Aallon myytin kimppuun käydään satiirin keinoin ja huumorihan on kaikkein vaarallisinta. Järvelä tarkastelee Alvar ja Aino Aallon töitä ja elämää Ainon näkemänä ja kokemana. Kirjan on kustantanut Tammi. Vuonna 1966 syntynyt Jari Järvelä on vuodesta 1998 alkaen julkaissut laajan tuotannon lyhyttä ja pitkää proosaa sekä näytelmiä.

Alvar ja Aino Aallon elämää on viime aikoina tarkasteltu monelta kantilta. Heidän kirjeenvaihtoaan on julkaistu ja heistä on tehty elokuvia. Näissä on korostettu Alvarin ja Ainon välistä rakkautta ja molempien taitoja arkkitehtinä. Näkökulma näissäkin töissä on enemmän Alvarin kuin Ainon. Jari Järvelä kääntää elämäkertaromaanissaan näkökulman kokonaan Ainon puolelle. Järvelä kuvaa Ainon hyvin käytännölliseksi ja pystyväksi ihmiseksi. Monilapsisessa perheessä Aino joutui tekemään töitä lapsesta asti. Hän rahoitti opintojaan rakennustöillä muurarina ja puuseppänä. Alvarilta taas puuttui kokemus varsinaisista rakennustöistä ja tämän takia Ainon osuus monen rakennuskohteen suunnittelussa korostui.

Alvar ja Aino Aalto tutustuivat opiskeluaikana mutta neljä vuotta vanhempana Aino paheksui Alvarin vallantonta ja kevytmielistä käytöstä. Lähemmin he tutustuivat Jyväskylässä, minne Aino muutti vuonna 1923 piirtäjäksi Gunnar Wahlroosin toimistoon. Alvarilla oli tuolloin oma toimisto Jyväskylässä nimeltään Arkkitehtuuri- ja Monumentaalitaiteen toimisto Alvar Aalto.Vaikka töitä ei juuri ollut, piti yrityksen nimi olla komea. Sama suureellisuus vaivasi Alvaria koko hänen uransa ajan. Vähitellen Alvarin ja Ainon suhde alkaa lämmetä ja Aino käsittää, ettei liian taiteellinen ja suurpiirteinen Alvar pärjää ilman hänen käytännöllisyyttään.

Ainon järkeily ja käytännöllisyys opettivat Alvarille myös viinan käyttöä. Aino ymmärsi, että ilman suhteita ei Jyväskylän kokoisessa kaupungissa ole töitä arkkitehdille ja suhteita luodaan ravintolassa. Alvar oppi suhteiden luomisen ja seurustelun Ainon mielestä liiankin hyvin ja alkoi nauttia esiintymisestä. Järvelän mielestä Alvar tarvitsi huomiota niin kipeästi, että aina tarvittiin uusi yleisö, koska uusia juttuja ei kerennyt keksiä vaan vanhoja juttuja piti toistaa.

Jari Järvelä kirjoittaa romaanin paljastavissa jälkisanoissa, ettei Aino pitänyt päiväkirjaa mutta jos olisi, romaanin Käpyvihko voisi olla sellainen. Ulkopuolisena tarkkailijana Aino olisi kirjannut huomioita Alvarin rinnalla, nimenomaan rinnalla ei takana. Samaisissa jälkisanoissa Järvelä kirjoittaa myös Alvarin Ainon kuoltua suunnittelemista Jyväskylän yliopiston ja kummallisuuksista tai oikeammin virheistä. Jos Aino olisi elänyt pitempään, tuskin Jyväskylän yliopistossa olisi pitänyt mennä vessaan peruuttamalla tai kirjoittaa tenttivastauksia vanerilevyn päällä tentaattorin huudellessa kellonaikoja varttitunnin välein. Alvarin mielestä kello tenttisalin seinällä on tarpeeton, eikä kirjoittamiseen vaadita kiinteää tasoa vaan vanerilevy saa riittää.

Romaanissa Aino A. kirjoitetaan myös Ainoa 15 vuotta vanhemmasta arkkitehti Wiivi Lönnistä. Hänen töitään myös vähäteltiin ja siirrettiin mieskolegoiden nimiin. Järvelän mielestä myös Ainon roolia Alvarin töiden tekijänä on tietoisesti vähätelty. Aino Aallon merkitys on ollut kuitenkin kiistaton ja siitä joutui kärsimään myös Alvarin toinen vaimo Elisa. Alvar Aalto rakensi hänestä Ainon kopion vaatetusta ja tukkalaitetta myöten, vaikka arkkitehtinä Elisa poikkesi Ainon käytännöllisyydestä.

Mielestäni Jari Järvelä on kirjoittanut ehkä parhaan romaaninsa. Se herättää varmasti laajaa keskustelua ja saa lukijan näkemään akateemikko Alvar Aallon uudella tavalla. Valitettavasti historian suurmiehistä löytyy myös arveluttavia piirteitä, jotka on tietoisesti unohdettu. Joku voi pahastua Aino A. -romaanista mutta väärin on myös se, että toisen tekemiä asioita otetaan omiin nimiin. Lukekaa ja nauttikaa.

Juha Pikkarainen